Pääkallo.fi

Nurmon Jymy 2020-2021 - Kabinetista kuuluisuuteen

Säbantteri

Voi olla paremmat mahikset ykkös/kakkoskentään jymyssä. Eiköhän tämä ole jymyn ja Tommin kannalta hyvä siirto.

Juuri näin! Vaikka Hakala on ollut jo pitkään niitä SPV:n runkopelaajia, kolmen mestaruuden miehiä, on hänen asemansa joukkueessa ollut vähän epävakaa jo pitkään. Viime keväälläkin mietti jatkokaan pitkään ja kävi aikoinaan jo muuallakin siipiään kokeilemassa. Olisi ollut vaara, että menettää paikkansa avauskokoonpanossa ensimmäisten joukossa kun nuori sukupolvi tekee tuloaan laajemmin edustuksen riveihin.

Jymyssä saa peliaikaa ja vastuuta varmemmin. Ja Jymy saa kokemusta ja ennen kaikkea pelaajan, jolla on vahva liigastatus. Varsinainen tulevaisuuden visiohan tämä peliliike ei ole, mutta sellainen 1-2 kauden ratkaisu, joka on varmasti hyvä diili molemmille osapuolille.
 
Viestejä
7,837
Varsinainen tulevaisuuden visiohan tämä peliliike ei ole, mutta sellainen 1-2 kauden ratkaisu, joka on varmasti hyvä diili molemmille osapuolille.

Samaa mieltä. Toisaalta minusta Jymyn onkin nyt ensimmäisenä keskityttävä säilyttämään liigapaikkansa ja myöhemmin sitten rakennettava playoff- ja mestarijoukkuetta. Hakala sopii minusta loistavasti tuohon ensimmäiseen vaiheeseen ja tavallaan ostaa Jymylle aikaa löytää ne tulevaisuuden mestarijoukkueen pelaajat.

(Se, että millä todennäköisyyksillä Jymy säilyttää liigapaikkansa, menee playoffeihin tai voittaa joskus mestaruuden ovat sitten asioita täysin erikseen. Homma joka tapauksessa lähtee sillä liikkeelle, että jotta noihin playoffeihin jne. joskus pääsisi, niin ensimmäisenä on säilytettävä liigapaikka)
 
Mahoney

Kysymys täältä etelästä. Onko Nurmo Seinäjoen kaupungin osa, vai ihan oma kylänsä? Kartasta katsoin että välimatka todella lyhyt. Näitä kuntayhdistymisiä kun tullut niin ei oikein aina tiedä, mikä on se ihmisen kokema kotipaikka. Esim tästä etelästä, sammattilainen tuskin kokee olevansa lohjalainen.
 
Viestejä
218

Nurmo oli 2008 vielä oma kuntansa Seinäjoen kyljessä. Asukkaita oli silloin hieman yli 13 000. Googlaa lisää jos kiinnostaa enemmän.
 
Viestejä
329
Nurmo oli 2008 vielä oma kuntansa Seinäjoen kyljessä. Asukkaita oli silloin hieman yli 13 000.
Ja tämän myötä uskoisin tapahtuneen vähitellen siirtymää siinä, etteivät enää nuoremmat Nurmon alueen ihmiset pidä itseään ensisijaisesti nurmolaisina vaan seinäjokisina. Puhumme ehkä yläkouluikäisistä ja näitä nuoremmista (juurikin tuon vuosiluvun mukaan). Koska en (vielä) ole ikinä asunut Seinäjoella enkä tehnyt gallupia, niin en aivan varma asiasta ole. Ja kukin päättäköön oman asenteensa itse.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Säbantteri

Tähän mennessä Jymy on hankkinut yhden uuden pelaajan liigasta kolme pelaajaa A-junioreiden SM-sarjasta ja yhden 1998 syntyneen pelaajan 2. divarista. Tätä menoa muut liigajoukkueet joutuvat viettämään unettomia öitä pelätessään sitä päivää kun joutuvat kohtaamaan Jymyn liigassa.
 
Viestejä
1,103
Vaikuttaa kyllä nyt pelottavalta Jymyn kannalta. Lillas on varmasti hyvä jätkä ja kova paneen, mutta että liigaan pelaamaan...
 
Viestejä
40
Täytyy tässä kohdassa todeta, että nämä kaksi nimimerkkiä vakuuttavat aina vaan enemmän siitä, millaisia ihmisiä spv:n leirissä on. Ihan hyvä, että pysyttelette nimimerkkien takana koska en kehtaisi omalla nimelläni kirjoitella tuollaisia. Ja sinulle ramboll tiedoksi, kun taannoin kyselit mihin mahdollisesti viitattiin kun joku puhui tyytymättömyydestä spv: tä kohtaan, niin olet juuri itse vastannut siihen.
 
Avaa nyt pikkaisen tätä? Ei minulla ole mitään Jymyä vastaan. Ajattelen ja analysoin neutraalista näkökulmasta. Tuntuu että esimerkiksi sinä olet hyvin herkkähipiäinen kaiken keskustelun suhteen.
 
Säbantteri

Täytyy tässä kohdassa todeta, että nämä kaksi nimimerkkiä vakuuttavat aina vaan enemmän siitä, millaisia ihmisiä spv:n leirissä on. Ihan hyvä, että pysyttelette nimimerkkien takana koska en kehtaisi omalla nimelläni kirjoitella tuollaisia. Ja sinulle ramboll tiedoksi, kun taannoin kyselit mihin mahdollisesti viitattiin kun joku puhui tyytymättömyydestä spv: tä kohtaan, niin olet juuri itse vastannut siihen.

Ja kun ilmeisesti minuunkin viittaat, niin tarkennahan toki, mikä on se kohta tuossa viimeisessä viestissäni mikä ei A) pidä paikkaansa
B) kertoo jotain "SPV:n leiristä"

PS. Edelleenkään en ole SPV:n tiedotusvastaava enkä seuran/joukkueen tai edes fanien äänitorvi vaan itsenäinen palstalainen.
 
Viestejä
40
Niinkuin joskus aikaisemminkin totesin, niin en ala vänkäämään joulupukin, helinäkeijun enkä nimimerkkien kanssa. Tulkaapa reilusti omilla nimillänne esiin niin kyllä tästä keskustelu aikaan saadaan.
 
Eiku teillä on "leiri", mikä on kaikesta samaa mieltä aina😀👍. Mutta joo nämä on just näitä, missä kivasti yleistetään yhden sanomiset koskemaan kaikkia 😁.
 
Säbantteri

Niinkuin joskus aikaisemminkin totesin, niin en ala vänkäämään joulupukin, helinäkeijun enkä nimimerkkien kanssa. Tulkaapa reilusti omilla nimillänne esiin niin kyllä tästä keskustelu aikaan saadaan.

Vedät herneen nenään kirjoituksistani ja tulet kommentoimaan, mutta sitten et haluakaan jatkaa keskustelua. Jos et ole sattunut huomaamaan, niin nimimerkillä toimiminen on aivan normaali (enemmistön) tapa tällä palstalla. Jos se ei sovi sinulle, on ehkä syytä miettiä, onko tämä palsta oikea paikka sinulle.

Kirjoitin Jymyn omissa kanavissaan tiedottamista uusista sopimuksista. Jokaiselle lajista jotain tietävälle ei pitäisi olla yllätys, että näillä pelaajahankinnoilla Jymy ei varsinaisesti ole rakentamassa mitään superpelotetta liigakentille. Jos tämän kiistämättömän tosiseikan julkituominen loukkaa, kertoo se mielestäni "Jymyn leiristä" enemmän kuin " SPV:n leiristä".
 
Viestejä
218
Aika monta sopimusta pitää vielä tulla että joukkue on kasassa. Mietitään sitten iskukykyä kun kaikki on julkaistu.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös