En nyt ota kantaa siihen kuka pelasi viikonlopun peleissä missäkin ikäluokassa ja onko se ideologisesti ok hyppiä niiden välillä. Sitä tulee kuitenkin tapahtumaan niin pitkään kun säännöt sen sallivat ja minä ainakin näen siinä myös paljon hyötyä. Pelaaja pääsee pelaamaan eri tasoisia otteluita ja saa niistä hyviä kokemuksia matkallaan eteenpäin. Vanhemman ikäluokan peliin lähtevän paikalle avautuu mahdollisuus jollekin toiselle pelaajalle, joten kokemus kiertää ikäluokasta toiseen.
On suhteellisen normaali käytäntö, että ikäluokkansa huippuja kiinnitetään omaa ikäänsä vanhempien ikäluokkien joukkueisiin ja näin ollen sitä ikäluokkaa pidetään oletusarvoisesti pelaajan ensisijaisena joukkueena. Eli aina se, että joku P16 syntynyt ei olekaan P16 kokoonpanossa, ei tarkoita, että hänet olisi lainattu P17 ikäluokan peliin, josko se P17 onkin pelaajan ”oma joukkue”.
Tätä tehdään niin isoilla kuin pienilläkin paikkakunnilla, isoissa ja pienissä seuroissa, yksilökehityksen takaamiseksi.
Kun pelipäivät ovat päällekkäin, ei se välttämättä ole pelaaja, joka päättää minkä ikäluokan peliin milloinkin lähdetään pelaamaan. Seurasta riippuen päätöksiä tekee jokin muu taho kuten valmentaja, ikäluokkavastaava, valmennuspäällikkö tms.