Pääkallo.fi

P17 SM-sarja 22-23

No ei se oikein taida olla realistinen vaihtoehto isoille seuroille että jättää kokonaan sarjaan ilmoittautumatta sen perusteella miltä keväällä näyttää. Siis jos ei halua että kaikki ikäluokan pelaajat lähtevät.
Eikö ne pelaajat lähde vielä heinä/elokuussakin jos heille ei ole tarjota mieleistään joukkuetta? Jos taas se vanhemman ikäluokan sm-sarja kelpaa pelipaikkana nyt, niin miksi se ei kelpaisi keväällä? Minusta olisi reilua pelaajia kohtaan perustaa suunnitelmat ja sarjailmoittautumisen realismiin eikä vain toiveisiin siitä, että kesän aikana saadaan haalittua kentällinen sm-tason pelaajia kolmeen eri ikäluokkaan.
Minusta myös sarjapaikan peruminen olisi ihan aiheellinen vaihtoehto tilanteessa, jossa on selvää, ettei pelaajia oikeastaan olekaan riittävästi. Toki nämä kotipeleillä kikkailut ovat sääntöjen mukaisia. Mutta aika monesti on katsottu ettei kaikki sääntöjen mukainen toiminta ole hyväksyttävää. Tulee mieleen esimerkiksi viime kauden keskustelut kun tietyt seurat peluuttivat karsinnoissa ja pudotuspeleissä eri pelaajia kuin kauden aikana.
 
Viestejä
1
En tiedä mistä olette itse kukin nyt päähän saanut että klubin porukka oisi ympäri suomea vahvistuksia saanut. Porukka kutakuinkin näyttäisi olevan samanlainen kun viimekaudella eikä ympäri suomea ole vahvistuksia näemmä haalittu.
 
Viestejä
64
En tiedä mistä olette itse kukin nyt päähän saanut että klubin porukka oisi ympäri suomea vahvistuksia saanut. Porukka kutakuinkin näyttäisi olevan samanlainen kun viimekaudella eikä ympäri suomea ole vahvistuksia näemmä haalittu.
Näinpä. Pieneltä vaikuttaa vaihtuvuus viime kauteen verrattuna. Näytti 2 pelaajaa vaihtuneen viime kaudesta eli aika samalla rosterilla lähtevät sm sarjaa kokeilemaan:)
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Viestejä
392
Montako pelaajaa joukkueista on Eerikkilässä

Muutama joukkue on instagramissa julkaissut leirille valitut pelaajat. Mukana 6 united joukkuetta eli lähes sata pelaajaa jos joka tiimissä 15 pelaaja +2 maalivahtia. Tulospalvelussa näkyy huomiset ja tiistain pelit. Se että tuleeko niihin ikinä koskaan kokoonpanoja, jää nähtäväksi.
 
Viestejä
15
Tulospalvelua ei ilmeisesti päivitellä. Otteluajankohdat kyllä näkyy mutta kokoonpanot ja tulokset piilossa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös