Pääkallo.fi

P17 SM-sarja 22-23

Viestejä
135
Lohkojaot suoritettu, vahvistamattomien tietojen mukaan kyseessä on toinen kerta ihmiskunnan historiassa, kun pääsemme todistamaan La mano de Dios tilannetta.

Jaottelu koreittain ja korien sisällä aakkosjärjestyksessä, lisäksi karttasovellus arpoi bussissa vietettyjä kilometrejä

Lohko A

1- Kori
Happee (Reissua ~1400km)
Tietäjät tietää, mestaruus varmistui jo syyslomien aikaan palstalla ja tällä kertaa voitto on jo sementoitu ennen kauden alkua. Palstan jännityksen kohteena ei ole enää “häviääkö kertaakaan kauden aikana” vaan panokset ovat siirtyneet kohtaan “päästääkö yhtään maalia koko kaudella”
Raapii tarvittavat pisteet jatkoon vaikka täyttä rosteria ei olisi jokaisessa ottelussa tarjolla.

Ilves (Reissua ~2000km)
Nukahtamisia vaille finalisti, ajoittain pelasi ja hallitsi palloa näyttävästi, mutta huomion herpaantumisia nähtiin tasaisesti kauden mittaan. Kurinalaisesti puolustavalla joukkueella on tasainen nippu jossa ratkaisijoita riittää kolmeen kenttään, yhtälö josta riittää harmia vastustajille ja muille valmentajille.

OLS (Reissua ~2300km)
Tasainen ryhmä jonka Mertaranta olisi kesken finaalin jo julistanut mestariksi, mutta onneksi pelien ollessa käynnissä kaikki maalit ovat yhtä arvokkaita, myös ne lopussa tehdyt. Alkukaudesta voittamaton, loppukaudesta vaikeaa, toistuuko kuvio tälläkin kaudella? Jos vaikeuksista huolimatta pelasi finaaleissa, niin kannattaako taktiikkaa muuttaa?

2- Kori
LeBa/Josba (Reissua ~2300km)
Rajaseudun rytmiryhmä, joka on etenkin kotonaan täydellä rosterilla erittäin vaikea vastustaja. Kapea mutta terävä kärki tuottaa surua ja murhetta vastustajille, mutta paljon maaleja omille. Miten käy reissatessa ja kuinka ohjelma menee muiden ikäluokkien kanssa päällekkäin?

Nokian KrP (Reissua ~2000km)
Samaa vaivaa Rahikaisella, kapea mutta tehokas kärki joka paikalla ollessaan tuottaa paljon vaarallisia maalipaikkoja. Some kertoo että rosteri olisi vahvistunut viime kaudesta, riittääkö se varmistamaan ylemmän jatkosarjan paikan, ainakin mielikuvissa toinen jalka on jo ylemmän sarjan oven välissä.

Haastajat
O2 (Reissua ~1400km)
Pelasi omilla pelaajilla itsensä SM-sarjaan, vaikka pörinää se palstalla ja kentällä aiheuttikin. Nimilistoja on pyörinyt osallistujista, millainen kokoonpano lopulta peleille saadaan, se jää nähtäväksi. Pahimmillaan edessä on raskas syksy mikäli otteluohjelmat menevät ylemmän ikäluokan kanssa ristiin eikä nimilistat suosi, mutta lopulta pelit (huom. vahva mutu) ratkeaa kentällä eikä palstalla.

OFBC (Reissua ~2300km)
Kun puhe on yllätyksistä, niin tämä joukkue nousi sarjaan ilman karsintoja, repikää siitä yllätysvalmiutta. Joukkue teki eniten maaleja viime kaudella divarissa, joten maalituuletukset eivät ole vieraita pohjoisilla leveysasteilla. Ensimmäisellä kierroksella aiheuttanee vähintään läheltä-piti tilanteita kärjelle, harvojen ja valittujen kanssa on kohtaamisia vasta ollut.

Welhot (Reissua ~1600km)
Kalakukkojen PR-tiimi haki vauhtia viime kaudella SM-sarjasta ja vaikka kahden ensimmäisen ottelun jälkeinen maalisuhde näytti Helmikuun lämpötiloja, loppua kohti meno tasaantui. Kokemattomuus kovista pitkistä otteluista näkyi ratkaisujen hetkillä, miten käy tulevalla kaudella, lähteekö taistelemaan ottelujen voitoista syksyllä vai keskittyykö omaan peliinsä ja valmistautuu kevään koitoksiin?


Lohko B

1- Kori
Classic (Reissua ~1200km)
Maradonan perilliset? Pelin kääntämisen mestarit, nimenomaan pallolla, ovat saaneet jopa ratkaisevan kovia vahvistuksia naarattua kevään siirtomarkkinoilta? Viime kaudella kuntohuippu ajoittui kautta edeltävään mestareiden cuppiin, onko tänä vuonna kuntokäyrä tasaisempi? Hieman levinneet hartiat taitavat kantaa pidemmälle jos puolustamiseen on saatu ryhtiä.

EräViikingit (Reissua ~850km)
Kovia muutoksia ja yhdistymisiä kokenut nippu ei taida kenenkään papereissa jäädä kovimman korin ulkopuolelle. Viime kauden aloitus oli kovaa tekemistä eikä vauhti hyytynyt missään kohtaa, mutta pallollinen tekeminen jäi polkemaan paikoilleen mikä tuotti loppukaudesta vaikeuksia vastata pelin vaatimustasoon. Hioutuu kauden aikana kovaksi vastustajaksi kaikille.

SBS Wirmo/KeiKy (Reissua ~1100km)
Giflarin tuoksuinen maalaistivoli, jonka pelikirja on kuulemma jalostunut kekrien jatkoilla. Kun jokainen paikka on mahdollisuus, niin silloin kannattaa ampua kohti maalia. Hankalasti veikattava joukkue, jonka moni, ml. Allekirjoittanut, on aliarvioinut rankasti. Tällä kertaa ei ole syitä jättää kovimman korin ulkopuolelle.

2- Kori
Indians (Reissua ~800km)
Huhut kertovat joukkueen vahvistuneen ja intiaanipäällikön teltassa asiaan suhtaudutaan rauhallisin savumerkein. Puolustuspäässä vahvoja viitteitä yllätysvalmiista joukkueesta, mutta kuinka joukkueen tahtotila riittää 60 minuutin ottelussa hakea ratkaisuja? Paikkoja on tarjolla merkittävästi vähemmän kuin divarissa ja pienetkin herpaantumiset maksavat enemmän.

SB Vantaa (Reissua ~800km)
Kotona kova, vieraissa varma pisteautomaatti. Yhden käden sormilla pystyi laskemaan vieraissa otetut voitot, mutta kotikentällä oli vaikea vastus. Terävä kärki ja viimeistely veivät lähelle pudotuspelejä, tällä kertaa hieman helpompi lohko voi viedä askeleen lähemmäksi tuota tavoitetta mikäli peli on tunnetta enemmän keskiössä.

TPS (Reissua ~1000km)
Pitkään yhdessä ollut rykmentti oli pari kautta sitten suurin suosikki sarjan voittajaksi, mutta alkava dynastia on kärsinyt lievistä käynnistysvaikeuksista. Taitoa ja mahdollisuuksia on edelleen lunastaa lupauksia, mutta pelikirjassa on havaittavissa Porvoon Murenojen oppeja, joka saattaa tuoda haasteita lunastaa ylempi sarjapaikka.

Haastajat
Karhut (Reissua ~1300km)
Porilainen hulluus tarttui Jyväskylän illassa, kun varmalta tuntunut voitto jäi ottamatta. Puolustamisen mestari, joka puolustaa sitkeästi maaliaan ja tekee vastaiskuilla tarvittavan määrän maaleja. Hankala ryhmä voitettavaksi, mutta sarjassa on melkoisesti ratkaisuvoimaa jokaisella joukkueella, mikä tekee urakasta haasteellisen. Sekoittaa mukavasti lohkoa tuomalla pistemenetysten uhan kärjelle.

Oilers NG (Reissua ~800km)
Bussi maalin eteen parkkiin ja odotellaan kellon kulumista. Joukkueen potentiaali jäi mittaamatta (?) koska pelityyli ja pelaajien tahtotaso eivät aina kohdanneet. Suuria hankaluuksia oli mukautua viime kaudella pelien vaatimustasoon eikä alkava kausi ainakaan helpompi tule olemaan. Viidakkorummun pärinästä päätellen joukkue on kokenut muutoksia, joka on varmasti positiivinen asia joukkueelle lopulta.
Joo samaa mieltä happee tekstin kanssa👍
 
Viestejä
179
Aika kovatasoinen turnaus kyseessä (mukana viime kauden viisi parasta), toki O2 voisi olla Welhojen tilalla haastajana. Miksiköhän turnaus järjestetään niin lähellä SM-avausviikonloppua?

Welhot varmaankin aika samantasoinen kuin O2, itse olisin mieluusti nähnyt kuinka paljon O2 ja Happeen välillä on tasoeroa sarjan alkaessa (jos nyt yksi turnaus sitä kertoo).

Ajankohta on kyllä hyvä kysymys, kai Happee pelaa harkkapelejä sitä ennenkin?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

yyz

Viestejä
653
happeella ollut ilmeisesti hirmuinen nälkä kesä-reeneissä, mites muissa kaupungeissa jos jotkut käynyt seuraamassa?
Hyvä, että mestareillakin riittää intoa treenaamiseen, mutta niin pitää ollakin, jos haluaa pysyä huipulla.
Tosin eiköhän sitä nälkää ole kaikilla muillakin, joten ei siinä kai mitään ihmeellistä ole.
Mestareiden Cupissa ja esim. Happeen turnauksessa sitten aikaisintaan nähdään miten kesä on jengeillä sujunut.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös