Pääkallo.fi

P19 1-Divisioona 2022-23

Viestejä
7
Vähän eloa tähänkin ketjuun.

Lähtökohtaisesti heikko sarja, missä on alueellisen sarjatason tasoisia ryhmiä. Paljon huonoja pelaajia ja kyseenalaista valmennusta, mutta tehdään kuitenkin pieni arvio voimasuhteista.

Sarjataulukko pelien päätyttyä
1. Spv

Speve on vanha sm-tason ryhmä ja ihmettelen miten Seinäjokelaiset edelleen junnaavat tässä ikäluokassa divarissa. Paljon pelaajia, jotka pelaavat myös a-pojissa. Joukkue ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti riippuvainen näistä "a-pelaajista" vaan kaikki pystyvät pelaamaan hyvällä tasolla. Mutta kun parhaan ryhmän saavat kasaan, niin on alemman sm-sarjan tasoinen jengi, esimerkiksi kaatoivat alkusarjassa ylivoimaisen Starsin.

2. Pss

Porvoolaiset ovat mielenkiintoine ryhmä sillä pelaavat usein varsin epäorganisoitua salibandya, mutta yksilöiden taitotason ansiosta he pystyvät luomaan tarpeeksi maalipaikkoja voittaakseen vastustajan. Heillä aika leveä materiaali kolmeen ketjuun, joista jokaisesta on vaaraa vastustajalle. Pystyy voittamaan kaikki pelinsä tästäedes, kunhan tasaisuus otteissa pysyisi.

3. Krp

Krp on hyvä joukkue. Sillä on terävä kärki ja se pystyy hyvän valmennuksensa ansiosta haastamaan jokaisen joukkueen. Ovat myös hyvä ylivoima joukkue. Heillä kanssa paljon leveyttä joukkueessa ja saavat paljon 06-joukkueeltaan apuja. Maalivahdisto on todella hyvä. Ainoaksi kompastuskiveksi muodostuu varmasti Pss:n tapaan tasaisuus. Ettei tule nukahduksia ja synkkiä hetkiä, kuten alkusarjan tappio ErVille.

4. Nibacos

Vaikkakin Nibacosta saatetaan ennustaa top 3 niin olen päättänyt jättää sen sieltä. Olen yllättynyt kuinka heikkoa Nibacoksen peli on ollut. Pelaajisto on hyvä ja monta kokenutta Sm-pelaajaa löytyy. Myös 06-maju maalivahti on joukkueen kulmakiviä. Kokkolalaisten heikkous on luokaton pelitapa ja valmennuksen kyvyttömyys reagoida ongelmiin sekä pelin aikana taikka seuraavaan peliin valmistautuessa. Viime kauden ykköskenttä on siirtynyt miesten edustukseen ja sieltä suunnalta tuskin apuja tulee, joten jos Nibacos tahtoo kärkipäähän, niin tulisi heidän petrata puolustuspeliään reippaasti.

5. SB Vaasa

Vaasa on kokenut divarijoukkue ja pelaavat kurinalaisesti joukkueena. Terävä kärki ja vahva ykkösketju. Hienoa oli nähdä Vaasan otteita alkusarjassa, sillä 21-22 kauden divarissa olivat pohjajoukkueita ja selkeästi altavastaajia miltei joka ottelussa. Tarvitsisivat pientä parannusta ehkä puolustuspeliin ja pelin avaukseen. Luovat paljon maalipaikkoja juurikin yksilöjen luovuuden ja juonikkuuden takia. Mutta omissa soi usein liikaa ja sen vuoksi saattavat hävitä pelinsä.

6. ErVi Akatemia

Helsinkiläiset ovat myös kokeneita divaripelaajia. Ervi oli alkusarjassa nousujohteinen. Pelaavat pienellä porukalla todella kurinalaista peliä ja ovat kanssa kehittyneet huimasti viimekauden jälkeen. Olivat 21-22 divarissa alapään joukkue ja kuudesta parhaasta pistemiehestä vain yksi jäi. Eivät ole välttämättä parhaita hyökkäyspelissä, mutta pelaavat hyvällä pelitavalla, mikä luo tarpeeksi maalintekotilaisuuksia. Varsin hyvä ylivoima myös. Pystyvät yllättämään isompiakin joukkueita.

7. Ilves

Sitkeä joukkue. Ei varmastikaan taitavin taikka pelitavallisesti parhain, mutta osaavat tehdä peleistä tiukkoja, jotta ne eivät ratkea ensimmäiseen erään. Valmennus sarjan huonoin, mutta pelaajien taistelusisukkuus tuo muutaman voiton. Pelitapa on mielenkiintoinen, sillä en tiedä onko sellaista vai onko touhu semmoista "toivotaan toivotaan" menoa.

8. Sb Hurricane

Hurricanen pelitaktiikka on huono, mutta Hurrikaaneista on myös pakko sanoa, että ovat todella sisukas joukkue. Pelaavat täysillä illasta toiseen. Heillä myös muutama kova pelimies, mitkä osaavat tehdä maaleja. Hyvä ylivoimajoukkue. Häviävät paljon heikon puolustusmallinsa takia= päästävät paljon maaleja, mitkä on helppo tehdä.

9. Hawks

Helsingin toinen joukkue oli alkusarjassa heikko. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa ei välttämättä ole pelillisesti parannusta tapahtunut, mutta nk. peli-ilme on parantunut. Heillä joukkueessa ei ole paljoa leveyttä ja joutuvat pinkomaan isoja minuutteja. Tulosyksikkö on pieni ja tarvitsisivat apuja A-pojista. Sarjan passiivisin joukkue kun puhutaan karvauksesta. Seisovat puolessa kentässä, kun vastustaja avaa.

10. Bbu akatemia

Kervon ryhmä on aika erikoinen. Selkeästi sarjan heikoin joukkue ja kuuluisivat aluesarjaan. Melkoinen yllätys olisi, jos he voittaisivat pelin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
13

BBU masterclass
 
Viestejä
32
Huom! Juniorikeskustelun säännöt.
En millään haluaisi mustamaalata mutta kylläpä oli törkeetä peliä Hawksilta Ilvestä vastaan, erityisesti tämän Hawksin #19 puolustajan tahalliset vahingoittamisyritykset. Samaa menoa oli koko viime kausi
 
Viestejä
270

Aika pienellä kokoonpanolla näyttää Hauks pelaavan. Voihan se olla ettei pelaaja toivu koskaan vaihdossa ollessaan ja pää pyörällä hakkaa kentällä kaikkea mikä liikkuu.
 
Viestejä
29
Pakko nyt kritisoida Nibacos-PSS pelin tuomaritoimintaa, ensimmäkin kummaltakin joukkueelta kaksi selvää maalia hylätty ja sen lisäksi liuta muita outoja tuomioita.

Viestejä
94

Toivotaan että ainakin toinen joukkue on liittoon yhteydessä, sen verran räikeitä virheitä, että voisi toimenpiteet olla paikallaan.
 
Viestejä
32
Haukat dominoi jäähypörssiä (varsinkin pari pelaajaa), ja kun vastaan tulee sirkusta vastaava bbu niin tämä on lopputulos.
Tämä, aivan järjetöntä touhua ja oli samanlaista oli koko viime kausi aluesarjassa. Ymmärtäisi jos joskus hermot palaa ja tiukoissa peleissä aina ylilyöntejä, mutta joka peli monta kertaa
 
Viestejä
17
Pakko nyt kritisoida Nibacos-PSS pelin tuomaritoimintaa, ensimmäkin kummaltakin joukkueelta kaksi selvää maalia hylätty ja sen lisäksi liuta muita outoja tuomioita.

Koko sarjaa voidaan pitää ihan vitsinä, kun ei ole mitään panosta peleissä. Sekä sarjan tuomarit viheltevät ihan mitä sattuu.
 
Viestejä
26

Nyt tätytyy sanoa, etten ymmärrä mitä tarkoittaa, ettei sarjan peleissä olisi panosta. Esim tuo PSS-Nibacoshan oli aika oleellinen peli jos mietitään mahdollista pääsyä SM-sarjaan ensi kaudeksi tai ainakin karsintaan sinne. Mitä panoksia näissä peleissä sitten pitäisi olla?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös