Pääkallo.fi

P19 SM-sarja 2022-2023

Viestejä
347
Mites O2:sta on tuollainen heittopussi tullut? Pari kautta sitten ihan kärkijengejä ikäluokassa.
Taisi olla aiempien kausien ketjussa jo pohdintaa että pelitapa tai paremminkin sen puute tulee tuottamaan murheita jatkossa.
Toki kokoonpanot vaikuttavat asiaan myös, mutta se mikä toimi 14-16v. ikäluokassa, ei toimi enää P19 sarjassa.

Suurin syy on havainnoinnin parantuminen, pelaajat kasvaessaan alkavat itse huomaamaan vastustajan kuviot, kenellä on vetoliipaisin pohjassa, haetaanko juoksukanttia vai poikkisyöttöä.
 
Viestejä
161
Harvinaisen tiukka on kyllä alempi sm tässä vaiheessa. Vain yksi joukkue menettänyt mahdollisuutensa jatkoon, 6 muuta taistelevat vielä täysin jatkopaikoista. Jokainen joukkue pystyy voittamaan tässä sarjassa kenet tahansa ja tästä iso kiitos uuteen sarjasysteemiin.

Ylemmässä 6 selkeästi selvillä, ainakin pelillisesti steelersin ja bb:n kokonaisuus ja laajuus ei riitä. Josban huikean alun jälkeen 5 ottelusta 1 voitto. Näkyy se laadun tasaisuus ja rutiinien puute, mutta uskallan silti väittää, että Josba menee keväällä pitkälle.

Niinkuin tässä nyt puhuttukin alkaa vähän jokaisessa joukkueessa, tulokseen vaikuttamaan kärkipelaajien puuttuminen. Toki O2 näkyy ehkä eniten tulostaululla kun esim pari viestiä ylempänä mainitut kaveri eivät ole mukana (miinus tietenkin markkanen joka pelaa happeessa) O2 joukkue myös heikentynyt viimekausilta merkittävästi (esim markkanen, maja...). Tämänhetkisten kärkijätkien jälkeen ei löydy laajalla rintamalla riittävän laadukkaita pelaajia. Eli ei ole riittävän laajalla rintamalla laatupelaajia pärjäämään tässä sarjassa. Tapahtunut sama kuin esim Oilersille.

Sama koskee yhtälailla lasbia tai vaikka indiansia. Ei näy tulospalvelussa niin paljoa, koska taustalta löytyy kuitenkin jonkuntasoisia kavereita. Tuskin kuitenkaan ilman kärkikavereita esim indians keväällä etenisi puolivälieriin asti. Tässä iässä (18v-19v) alkaa pelaajia tekemään läpimurtoja ja debyyttejä miesten joukkueisiin ja sarjoihin jolloin ykköspelaajia ei enää pääse mukaan juniorisarjoihin jotka ovat aiemmin kantaneet joukkuetta. Osalla joukkueista tämä näkyy enemmän ja toisilla vähemmän.
 
Viestejä
570
Yleisesti ottaen kaikille teille palstan lukijoille haluan sanoa sen että säbä on yhtä kaukana huiippu-urheilusta kun sika on maraton-juoksusta.

Eli yhteyttä ei ole eikä tule.
 
Viestejä
497
Yleisesti ottaen kaikille teille palstan lukijoille haluan sanoa sen että säbä on yhtä kaukana huiippu-urheilusta kun sika on maraton-juoksusta.

Eli yhteyttä ei ole eikä tule.
Toivottavasti et ole valmentaja. Veikkaan, että esim. parhaillaan U19 MM-kisoihin tähtäävät pelaajat eivät ole ihan tuolla ajatusmallilla liikenteessä. Kelaa jos koutsi tulisi ja linjaisi heidän tekemistään: "Tuo on yhtä kaukana huippu-urheilusta kuin sika maraton-juoksusta. Röh, röh!" Saattaisi näkyä tulostaululla ja pelaajien kehityksessä..
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
570
Luotettavasta lähteestä kantautuu huhuja. O2 ja Happee tekemässä ensi kaudelle yhteisjoukkuetta. Mietteitä tästä?

Tähän täytyy kommentoida että onneksi alkaa järki voittaa tunteen liikuntapääkaupungissa.

Itseasiassa P14-sarjassa tällainen yhdistelmä jo on.

Pahoitteluni aiemmasta viestistäni ketjussa liittyen huippu-urheiluun. Silkkaa trollausta jota en saanut korjattua jostain syystä 🤷🏻‍♂️
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös