Pääkallo.fi

P21 SM-sarja 2021-2022

Viestejä
7,834
No, kaksi voittoa on ihan hyvä alku, eikä sillä ainakaan ihan heittopussi ole.

Mutta katsotaan nyt silti vielä.
 
Viestejä
266
No, kaksi voittoa on ihan hyvä alku, eikä sillä ainakaan ihan heittopussi ole.

Mutta katsotaan nyt silti vielä.
Joo, pelin nähneenä, se ei ollut mikään mestarisuoritus Karhuilta, mutta tärkeät pisteet saivat. Haukoille tunnustus, olivat todellakin iholla koko pelin ja ellei valmennus olisi Karhuissa tokan erän lopulla tiivistänyt kahteen kenttään, tulos olisi luultavasti ollut toinen... tämä pahasti näyttää siltä, mitä kirjoittelin muutama viikko sitten. Rosteri on niin kapea ASMään, että jos parhaimmisto ei ole pelillä (ja oikeasti annan kaikkeansa pelissä), ovat luultavasti väärässä sarjassa. Pelkään, että tulokset tulevat heittelemään todella paljon tulevaisuudessakin.
No valoa tunnelin päässä P18 SM sarjassa eilen voitto suuresta Ervistä:)
 
Viestejä
7,834
Kulmala todennut pelin jälkeen aika rumasti ja sai PR3 siitä.
 
Viestejä
7,834
Mitä hän totesi?

Sanatarkasti näin: "Vitun paska". Tämä kohdistettuna Oilersin Haatajalle, joka epäonnistui kuudentena laukojana.

Ymmärrän jotenkin, että pelaaja hermostuu hävityn pelin jälkeen. Ymmärrän, jos kesken playoff-sarjan voiton jälkeen psyykataan vastustajaa. Mutta se, että tuolla tavalla tulee PR3, niin... Ihan oikeasti, oliko pakko?
 
Viestejä
150

Asiatonta kielenkäyttöä ja epäurheilijamaista käytöstä joka pitää ilman muuta kitkeä pois ja antaa sanktio.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Viestejä
150
TPS:n pelaajat muutenkin aika kovia suustansa ja huutelemaan tuomareille ja vastustajille..välillä suu käy enemmän kun jalat kentällä.😅😉
Hyvin on Tepsiläisillä tulosten valossa kyllä jalatkin liikkuneet mutta tottahan se on että valitettavasti vielä tuonkin ikäisillä lapsilla tuntuu olevan kielenkäytössä paljonkin tarkastelemisen varaa.
 
Viestejä
1
Kulmala todennut pelin jälkeen aika rumasti ja sai PR3 siitä.

Asiaton ja turha kommentti häneltä. Hienoa tarkkaavaisuutta tuomarilta. Mielestäni oikeasuhtainen rangaistus - ei kuulu nimittäin urheilijamaiseen käytökseen tuollainen. Vastustajajoukkueen ja sen pelaajien kunnioittaminen kunniaan. Joillakin on valitettavasti tällä saralla vielä opeteltavaa.
 
Viestejä
616
Milloinhan näistä Turun peleistä saaduista Pr3 tulee tietoa tuliko lisärangaistuksia ,koska eikö nämä mene liiton käsittelyyn.🤔
 
Viestejä
10
Kovia tuomioita kyllä turussa jaeltiin viikonloppuna. Jos Kulmala sanan tarkkaan sanoi noin mitä Arto mainitsi, ja tuosta Pr3 irtoaa niin on se kyllä kova tuomio.
Ei missään nimessä tuota puolustelemaan, täysin asiaton ja epäurheilijamainen kommentti, mutta fakta kuitenkin on että tälläisiä kommentteja viljellään aivan jatkuvasti. Eli jos näistä ruvetaan ottelurangaistuksia viheltämään, niin jatkossa puolet pelaajista lentää ulos per ottelu.

Tuon lauantain PR3 johtaneen taklauksen nyt videolta nähtyäni Tps-Hawks ottelussa niin vaikutti kyllä täysin tahattomalta, enkä siitä kontaktista päähän ole myöskään niin varma. Kyseinen vihellys kuitenkin ratkaisi koko ottelun.
 
Pelin tempossa ehkä kovakin kieli on suht ok, mutta tuollainen haistattelu häviäjälle ottelun jälkeen tuomarin ollessa vieressä pitää kitkeä pois ja parhaiten se onnistuu kun laitetaan samantien tarpeeksi tuntuvat sanktiot.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös