Pääkallo.fi

Playoff-taistelu 2022-23 kaudella

Viestejä
7,837
Avataanpa tämä ketju jo nyt. Kausi on toki pitkä, mutta mielestäni on aivan selvää, että Jymyllä on mahdollisuus lyödä lusikkansa tähän soppaan. Tähän taisteluun nähdäkseni laskettiin jo ennen kauden alkua OLS ja EräViikingit sekä ehkä LASB. Yhtään näistä kolmesta on turha vielä laskea ulos, joskin LASBin todennäköisyys playoff-paikkaan on mielestäni selvästi heikompi kuin OLS-EräViikingit -kaksikolla.

Mutta olisiko tuosta Jymystä ihan oikeasti haastamaan tätä kolmikkoa? ErVin pelit on toistaiseksi olleet suht selviä jo etukäteen, mutta OLS herättää aika ristiriitaisia ajatuksia. Selvää on se, että oululaisten puolustus on toistaiseksi ollut kauniisti sanottuna aivan perseestä, mutta toisaalta kahdeksan maalia Classicin verkkoon on vähintäänkin loistava suoritus.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
218
Kyllä Jymy taistelee play off paikasta varmasti kevääseen saakka ja voi sellaisen jopa ottaa. Taistelu 8 joukkoon on varmasti ennen näkemättömän tasainen. FBC ottaa nousijalle tyypillisiä niukkoja tappioita. Ja ero saattaa kasvaa jo ennen joulua liian suureksi. Aki Karjalainen on ollut ilmiömäinen ja Classicin pelaajatkin taputtivat ansiosta Akin upealle pelille. Muutkin Limingan pojat ovat näyttäneet osaamisensa ja tietenkin Hankkio on erinomainen hankinta. Jos Jari ei pistä palloa pussiin niin sitten sen laittaa joku muu siitä ketjusta. Lisäksi nuoret nurmolaiset ovat menneet taas askeleen eteen päin. Odotan kyllä mielenkiintoista runkosarjaa. Saattaa top ja bottom ajattelu mennä romukoppaan tällä kaudella.
 
Toivottavasti tosiaan nähdään huomattavasti enemmän sitä, että FBC-Jymy-LASB-kolmikko kaataa Classic-KrP-Oilers-TPS-nelikkoa. Se nyt on selvää, että ensimmäinen jää lopulta kuitenkin heikommalle tulokselle noista peleistä, mutta jos pistejakauma olisi vaikka lähemmäs 70-30 kuin 90-10.
 
Säählyä

Kun kaikki joukkueet eivät ole edes aloittaneet kauttaan, olisi tietenkin suuri virhe alkaa ennustelemaan playoff-joukkueita. Ylijohtava kokeili tehdä sen viime kaudella joulutauolla ja vihkoonhan se meni.

FBC:n kai nyt uskaltaa kuitenkin laskea ulos playoffseista ja melko suurella todennäköisyydellä myös Lasbin. Viime viikonlopun perusteella OLS ei saanut tänä syksynä niin lentävää lähtöä kauteen kuin viime syksynä, jolloin huikea alkukausi kantoi kuin kantoikin pudotuspeleihin asti. Nyt sen lentävän lähdön sai Jymy, joka tosin jo siirtomarkkinoiden ja kesäharjoittelusta kantautuneiden tietojen perusteella on vahvistanut ja mennyt eteenpäin. Tällä hetkellä Jo OLS on pelkästään Jymyä viisi pistettä perässä ja maaliero pahasti pakkasella. Toki ensi viikonloppu voi näiden kahden osaltakin muuttaa asetelmia. Kantaako Jymyn superalku tänä vuonna pleijareihin?
 
Viestejä
7,837
Kun kaikki joukkueet eivät ole edes aloittaneet kauttaan, olisi tietenkin suuri virhe alkaa ennustelemaan playoff-joukkueita. Ylijohtava kokeili tehdä sen viime kaudella joulutauolla ja vihkoonhan se meni.

Kyllä minä uskallan jo nyt lyödä vetoa Classic-KrP-TPS-Oilers-Happee-FBC-SPV-Indians kahdeksikon puolesta vetoa, että kummalle puolelle viivaa päätyvät. Haluaako joku lyödä vastaan?
 
Vetoa en lähde lyömään, mutta keskikasti tullee olemaan niin tasainen, että Happee-Indians-SPV porukasta kuka tahansa saattaa lipsahtaa myös viivan alapuolelle. Näiden keskinäinen järjestys ja asema suhteessa Erviin, OLSiin ja Jymyyn saattaa olla ihan keskinäisten pelien tuloksista kiinni. Aivan yhtä hyvin joku noista sijoille 5-7 ennakoidusta saattaa myös varastaa kotietusijan.
 
En millään jaksa uskoa, että kaksi tai useampi OLS-ErVi-Jymy-LASB nelikosta ohittaa Indiansia. SPV:tä ja Happeeta pidän ihan pomminvarmoina playoff-joukkueina.

Tai no joo, jos Happee menee konkurssiin, niin sitten on eri asia. Se on minusta selvästi realistisin skenaario Happeen jäämiselle playoffien ulkopuolelle.
 
SäbäSportti

*Jäitä hattuun.. kevääseen on puoli vuotta, tuhansia kilometrejä, kymmeniä ja kymmeniä pelejä..

*Kaikille menestystä ja vähän myös työrauhaa samalla.. ei kannata yli-analysoida näitä.. nautitaan, että pelit käynnissä.. ilon kautta!
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
1,005

Turhaahan se on mutta spekulointi on penkkiurheilun suola pelien katsomisen lisäksi.
 
Jos tältäkin foorumilta jätettäisiin spekulointi ja vanhojen muistelut (jotka jonkun mielestä on ihan yhtä turhaa) pois, niin tulisi melkoisen hiljaista.
 
Viestejä
1,585
Kyllä minä uskallan jo nyt lyödä vetoa Classic-KrP-TPS-Oilers-Happee-FBC-SPV-Indians kahdeksikon puolesta vetoa, että kummalle puolelle viivaa päätyvät. Haluaako joku lyödä vastaan?
Voin lyödä vastaan, jos annat riittävän hyvän kertoimen.

Jos taas tämä on perinteinen ns. satasen veto, niin ei tietenkään kukaan lähde mukaan.
 
Eiköhän sitä vastaan jokainen lyö, kun antaa tarpeeksi hyvän kertoimen.
 
Tuossahan olisikin veikkaukselle peliehdotus. Luodaan joka joukkueelle kerroin ja lyödään vetoa siitä ketkä pääsee pudotuspeleihin/joutuu karsintaan. Peliaika päättyy runkosarjan ensimmäisen kierroksen jälkeen ja voitot maksetaan maaliskuussa. 😉
 
Osalle joukkueista tuo olisi ihan mielenkiintoinen peliehdotus. Mutta esim. osa joukkueista menee varmasti pudotuspeleihin ja FBC taas jää ulkopuolelle, joten kertoimeksi pitäisi antaa 1,00.

Eiköhän sitä vastaan jokainen lyö, kun antaa tarpeeksi hyvän kertoimen.
Ainakin pikkupanoksella varmasti lähtee, jos ihan lähdet hulluttelemaan kertoimilla :) Mutta kertoimella 2,00 (jota ilmeisesti tarjosit) tuohon sinun vetoon ei varmasti kukaan vähänkään Liigaa seuraava lähde.
 
Viestejä
1,015
Jymyn starttia on jonkin verran verrattu OLS:n viimevuotiseen, niin kävinpä vilkaisemassa menneisyyteen. Tuolloin OLS oli viiden ottelun jälkeen toisena ja 11 ottelun jälkeenkin sijalla 4. Todella mielenkiintoista nähdä, mihin Jymyn lentokeli riittää.
 
Ehkä tuo kaksi kierrosta on hiukan niukka tarkastelupohja. Jymy toki löi OLSin selvästi, mutta tulos hieman repsahti eikä anna ihan täyttä kuvaa joukkueiden voimasuhteista.
Classic peli olisi voinut päättyä kumminpäin vain jo varsinaisella. Tappio tuosta pelistä, eikä kukaan puhuisi Jymyn superalusta. Tulos kertoo enemmänkin Aki Karjalaisen huippupelistä ja toisaalta enemmän Classicin anemiasta kuin Jymyn hyvistä otteista.

Huominen on merkittävä suuntaviitta tulevalla. SPV on yksi Jymyn päävastustajista, paitsi paikallisvastustajana, myös kilpailussa pleijaripaikasta. Mielenkiintoista nähdä, kumpi Seinäjokelaisjoukkueista on lähempänä pudotuspelivirettä ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa.
 
Vaikka Classicille olisi hävinnytkin varsinaisella, niin olisi Jymy silti selvästi ainakin minun budjettia edellä. Lähtökohtaisesti OLS on mielestäni selkeästi Jymyä parempi.
 
Nämä on näitä näkökulmaasioita. Itse näen Jymyn ehdottomasti vahvistuneen ja olevan hyvinkin OLSin tasoa.

Olen ehkä jäävi, mutta molemmat Seinäjokelaiset joukkueet saattavat yllättää monet tällä kaudella. Jo aikaa sitten karsintoihin tuomittu Jymy ja nipin napin pudotuspelijoukkueeksi ennakoitu SPV saattavat kiusata isompiaan oikein kunnolla.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös