Pääkallo.fi

Pohjois-Suomi M2D Lohko 08

Viestejä
89
Edellä, kyllä.
Selkeästi? Ei.

Alunperin ei pitänyt olla Riennon lisäksi joukkuettakaan, joka Suolaa laittaisi ahtaalle. Oikea joukkue voitti molemmissa välieräsarjoissa, mutta tästä ottelusarjasta saa Peelot olla kyllä ylpeä.

Katsomoon näytti, että kokemuksella Suola piti päänsä kylmänä ja haki kotiin upean takaa-ajo voiton.

Mitä nyt lauantain Riennon peliä striimin välityksellä satuin katsomaan niin olihan vierasjoukkue siinä pelissä parempi.
Joukkueen viimeistely näytti takkuavan ja samaan aikaan toisessa päässä Riennon veskarin piikkiin voidaan laskea ainakin kaksi maalia.
Viimeinen maali jäi näkemättä striimin kaaduttua, mutta Populan instasta nähtynä voidaan sekin laittaa veskarin piikkiin.

Avauspelin perusteella oikea joukkue meni jatkoon, sillä Popula hallitsi sitä ihan miten tahtoi ja jatkoaikatappio mairittelee enemmän Rientoa.
Olivat he avauspelissä kuitenkin niin heikkoja et jopa hävetti katsoa tuon tasoisen joukkueen pupeltamista.

Eilisen Suola-OVP pelin paikan päältä nähtynä oli lopputulos ihan oikeutettu.
Ovipeelojen napit paukkui reilun johtoaseman myötä ja samaan aikaan puolustuspeli muuttui ihan täysin.
Suola palasi vanhaan tuttuun muottiin, muutti pelinsä aktiivisemmaksi hyökkäyspäässä jättäen sen ylimääräisen neppailun sikseen.

Onnea finaaleihin molemmille joukkueille.
 
Viestejä
90

En tiedä ollaanko katsottu samaa striimiä, koska en nähnyt tuota Riennon hallintaa. Pettynyt ja yllättynyt olin miten tuolla kokoonpanolla ei saatu aikaan mitään suunniteltua karvauspeliä tai avauspelaamista. Ylivoimalla ja Populan virheistä tuli Riennon maalipaikat, mutta 5vs5 pelissä Popula kuitenkin edellä vastustajaa molemmissa peleissä. Ja kyllä myös maalivahtipelissä Popula selkeästi parempi kuin vastustaja.

Ovp joutui maksamaan nyt oppirahoja oikein korkojen kanssa. Hyvä 50 minuuttia ei riitä jos sen jälkeen lopetetaan pelaaminen käytännössä kokonaan. Todella kova myrskyvaroitus Suolalta ja osoitus siitä, että kun oikeasti pitää pelata niin silloin sytytään. Tulee varmasti mielenkiintoiset finaalit ja onpas ollut mukava seurata katsojamääriä, kun nekin ovat kasvaneet melko isoiksi tärkeissä peleissä.
 
Viestejä
30
Suolan kokemus ja pelivarmuus on hienolla tasolla ja osaa pelata viisaasti, tilanteen mukaan. Hyökkäysvoima on älytön ja nähtiin hurjia maalikarkeloita kauden aikana. Finaalit vielä kesken, mutta aika varma voittaja.
Joukkue pärjäisi heittämällä myös sarjaporrasta ylempänä, mutta ymmärrettävästi pelaajilla ei ilmeisesti halua nousulle ole.

Taanilan koulu ja Popula on ärsyttävä yhdistelmä. Tasaisuutta löytänyt ja vieraissakin pärjännyt joukkue on varteenotettava joukkue myös Suomisarjaan.
2.divarin kannalta ajatellen, olisi parempi Populan pysyä sarjassa.

Ovp sarjan isoin yllättäjä ja erittäin viihdyttävä joukkue. Hyvän ja huonon päivän ero aika suuri. Ainut joukkue joka nousi pelaamalla sarjaan ja osoittikin, että ehkä ainut joka nousun oikeasti ansainnut. (No Kanuuna ehkä myös, mutta Tornio ja Kely aika heittopusseja)
Pystyy voittamaan tai häviämään ketä vastaan tahansa. Parasta kuitenkin mitä tylsäksi haukutulle sarjalle tälle kaudelle tapahtui.

Koskrilta ailahtelevainen kausi ja ilmeisesti vaikea on ollut saada välillä ukkoja pelille. Ajoittain hyvänä päivänä dominoiva joukkue. Toivottavasti joukkue jatkaa toimintaa, sillä iso menetys olisi sarjalle ja pohjoisen salibandylle.

Tässä mielestäni sarjan selkeä top4.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
58
Miten tämän kauen pohjoisen suuriimpaan sählypeliin raahataan tälläset hessut tuomareiksi💀
Eiks toinen näistä ollu nimenomaan Hessu? En tiiä mitä niin ihmeellistä ottelussa ois sattunut et tarvis tuomareita mollata. No joo, ehkä jostain Suolan myöhästyneestä kontaktista ois voinu vaparin vislata, mutta Peloa lukuunottamatta aika moni vierasjoukkueen pelaaja makoili vähä väliä maasa ja hirviä valitus.
 
Viestejä
90
Eilen saatiin sarjan voittaja selville ja kyllähän se lopulta varmasti aivan oikealle joukkueelle meni. Tuohon tuomarikeskusteluun sanoisin, että olen jokseenkin samaa mieltä siitä, että kauden tärkeimpään peliin pitäisi löytää myös sarjan parhaat tuomarit paikalle. Eilinen pelihän ei tuomaritoimintaan ratkennut, mutta ei se tuomaritoiminta millään muotoa hyvää ollut. Vielä enemmän kuitenkin ihmettelen sitä mihin suuntaan laji on menossa tuomaritoiminnan sen salliessa. Runkosarjassa peli on jokseenkin vielä salibandya muistuttavaa, mutta näissä finaaleissa saa painia, repiä, roikkua, pitää mailasta, lyödä poikittaisella ja pari lyöntiä selkään näin myös. Se hieman muuttuu se laji pallopelistä joksikin vapaaotteluksi, jossa saa kantaa mailoja mukana. Joo, sieltä varmasti joku vanha hokiäijä tulee nyt huutelemaan puuttuvilla hampailla, että tämä on playoff-peliä, mutta kun siinä ei enää ratkaista paremmuutta salibandyssa vaan siinä kuka pystyy rikkomaan eniten joutumatta jäähylle. Tämä sääntöjen venyttäminen satoi ottelusarjassa ehdottomasti Suolan laariin, kuten myös välieräsarjassa Ovp:a vastaan. Vauhti kasvaa lajissa vuosi vuodelta, meno käy vaaralliseksi jos tuomarit ei uskalla viheltää rikkeistä jäähyjä.

Perinteiset Väinämöisen arvosanat tulevat tässä.

Suola 9. Odotin kaudesta melkoista ylikävelyä, koska kokoonpano oli jokseenkin epäreilu muita kohtaan. Kuitenkin 4 tappiota runkosarjassa ja pleijareissa tippuminen oli minuuteista kiinni. Ei vakuuttava, mutta riittävän hyvä suoritus sarjan voittoon.

Popula 9+. Tasainen suorittaja, joka onnistuu peittämään omat heikkoudet aika hyvin, koska rosteri ei ole laajuudeltaan mikään kovinkaan kummoinen. Joukkuepelaaminen vie pitkälle. Sarjan fanaattisin kotiyleisö plussaa.

Ovp 9. Sarjan positiivisin piristys. Hyvää, nopeaa ja taitoon perustuvaa peliä. Mukava katsoa ja toivottavasti ensi kaudella joukkue on oppirahansa maksanut.

Koskri 7,5. Väsynyt kuva jäi Koskrista. Taisin jo kausiennakossa mainita, että Koskri tulee kevättä kohti vaipumaan koomaan ja niinhän siinä vähän kävi. Populaa vastaan kaksi tasapeliä pleijareissa imartelee Koskria, koska Koskri oli heikko siinä sarjassa. Hyvää työtä kuitenkin vuosia, siitä hatunnosto.

Papas 8. Yhden tempun poni. Kotona homma kulki kivasti, mutta vieraissa vaikeaa. Valoa kuitenkin on Kaijjjaanin päässä havaittavissa, kunhan omia junnuja saadaan ajettua sisään. Pleijaripaikkaa voi pitää onnistumisena.

Ofbc 6,5. Joukkue oli omaan silmääni paperilla parempi kuin aikaisempina vuosina, mutta tulos jäi sarjassa tosi vaisuksi. Suomen Cupin menestys hieman tasottaa pettymystä, mutta tuskinpa pelaajat tai kukaan muukaan on tyytyväinen kauteen. Edelleenkin toivoisin tuohon edustusjoukkueeseen totaalista remonttia valmennuksen osalta. Potentiaalinen porukka, joka kuitenkin pelaa kuritonta sählyä.

Kanuuna 9. Kauden toinen positiivinen yllättäjä Ovp:n lisäksi. Eihän se peli mitään joukkuepelin hienouksia tarjonnut missään vaiheessa ja viisikkopuolustus oli välillä kauhean ja hirvittävän välimaastosta, mutta hyökkäyssuuntaan pirteä.

Tornio 7. Eiköhän Tornio kairaa karsinnat ja homma jatkuu 2.divarissa ensi kaudella. Hyvä juttu, koska suunta joukkueella ylöspäin.

Kely 6. Nuori porukka ja välillä pelikin ihan kivan näköistä, mutta 2.divarissa pitäisi pystyä suorittamaan tasaisemmin. Kelykin vielä tulee mikäli runko vaan joukkueessa säilyy.

Jännä nähdä mitkä joukkueet kakkosessa ens kaudella pelaavat, kun sieltä Suolaa ja Koskria on ainakin lähdössä pois. Taso tulee taas tippumaan, mutta sehän on ollut selvä Suomisarjan perustamisesta lähtien.
 
Jos seuraat mitä tahansa lajia ja mitä tahansa sarjatasoa, niin peli on kovempaa ja ennen kaikkea vaikeampaa aina pleijareissa. Näinhän se pitää ollakin, ei mestaruuksia ilmaiseksi jaeta. Playoff-peleissä maalimäärät tippuu, koska pelaajien keskittyminen terävöityy, puolustaminen paranee, tilanteita pelataan loppuun asti, motivaatio on kovempi ja voiton eteen tehdään kaikki mikä suurin piirtein on sääntöjen puitteissa sallittua. Vastustajan sipulia pyritään horjuttamaan sääntöjen rajamaille menevillä jutuilla. Jos provosoidut, niin sit sä alat häviämään tilanteita. Kokemus on näissä peleissä valttia. "Sääntöjen venyttäminen satoi Suolan laariin." Se oli kokemus -niminen kauha, millä kauhottiin Suolan toimesta omaan laariin. Eikä siellä nyt mitään törkeyksiä sattunut. Kovaa rehtiä kilpailua. Tämän taisi Populakin jo myöntää suorin selin heti tappion jälkeen.
 
Niin se pointtihan oli nimenomaan se, että säännöt muuttuu. Miksi niitten pitää muuttua? Eikö mailaanlyönti ole saman arvoinen rike pleijareissakin? Vaarallinen peli on vaarallista peliä joka pelissä. Eikö jatkuvasta väärästä pelitavasta pidä viheltää jäähy myös pleijareissa? Tiedän kyllä, että sama tapahtuu joka lajissa ja samaa keskustelua käydään monessa lajissa, että onko se oikein. Tuntuis vaan loogiselta, että jos toinen joukkue saa esimerkiksi etua siitä, että on nopeampi/taitavampi ja vastustaja joutuu rikkomaan niin miksi pleijareissa se taitavampi porukka joutuu kärsimään, kun se pilli ei mene sinne suuhun tuomarilla. Mutta eipä näihin täältä foorumilta varmasti vastausta löydetä 😊 nautitaan kevään peleistä, kun niitä vielä joillain joukkueilla on jäljellä 👍
 
Sulla on hyvää pohdintaa, varmasti moni miettii samoja asioita. Uskon myös että moni jakaa myös munki näkemykset.

Säännöt ei itseasiassa muutu, vaan tulkinnat tiukentuu pleijareissa. Esim tuo mailaan lyönti. Jos rikottu ei menetä palloa tai joudu huonompaan tilaan pienen mailaan lyönnin seurauksena, niin ei sellaisesta tarvii alkaa peliä vihellyksillä pilkkomaan. Sit toisena nostona kontaktit. Se että sallitaan kovemmat kontaktit, niin poistaa huonolla filmaamisella saatavan hyödyn, jota näkee sählyllä ihan liikaa. Huonolla filmaamisella tarkoitan niitä filmausyrityksiä jotka on niin surkeita että niistä pitäs oikeesti antaa se 2 min filmaamisesta.

En ole ihan varma tarkoitatko "taitavalla porukka" pallollisesti taitavaa vai pelillisesti taitavaa. Pallollinen taitavuus on vain yksi osa-alue, ainakaan se ei ole vielä mikään peruste että miksi jonkun kuuluisi voittaa. Pelillinen taitavuus on huomattavasti laajempi käsite ja siihen mielestäni sisältyy kyky pelata sääntöjen ja tulkintojen puitteissa provosoitumatta itse pelillisesti tai henkisesti.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
61
Ois kyllä makia ku HaBa pudottais Tornion kakkosesta. Mutta täytyy myöntää se että Tornio lähtee isona ennakkosuosikkina noihin peleihin.. saa nähä kuinka pojilla kestää pää..
 
Viestejä
1
Suomi sarja karsinnoissa suolalle vastaan krp akatemia mitä mietteitä joko suola ottaa Suomi sarja paikan vastaan jos voittavat
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös