Piti ihan miettiä, koska tätä lajia ei kiinnosta seurata edes suurella osalla harrastajista, olipa mm-kullan jälkeenkin yksi sankari vieraana suositussa podcastissa, missä kertoi ettei ole kuin junnuna ollut kerran katsomassa edarin peliä. Ja mm-kulta ei paljoa mediassa näkynyt vrt. lätkä, futis. Eli päätuote ei näy edes kunnolla suurelle yleisölle. Ei korjaannu sillä että 3. tai 4.divarissa joukkueet joilla ig:ssä yhteensä 40 seuraajaa, pelaa pelin irrallisena jostain turnauksesta joka itsessään on jo urheilutapahtuma. Ja 3.divarissa on ollut jo useamman vuoden yksittäisiä pelejä ja suosio on mennyt alaspäin niissä tapahtumissa verrattuna turnausmuotoisen tapahtuman suosioon.
Eli jos saisin päättää niin, koska kiinnostus ja näkyvyys on huonoa niin lähden bläk box linjalle ja areenoita pitäisi olla enemmän kauppakeskuksien yhteydessä, jota kautta saa näkyvyyttä isommalle yleisölle ja suosiokin kasvaisi varmaan vähitellen. Tarvis vaan jonkin rahamiehen.
Alasarjoissa aika usein tullaan katsomaan tuttuja pelaajia, kavereita ja perheenjäseniä kaukalossa. Laji itsessään ei välttämättä ole riittävän kiinnostava, ellei kentällä ole ketään tai mitään mihin "kiinnittyä". Jos alasarjaturnaus pelataan Bläk Boksin kaltaisissa olosuhteissa sunnuntaiaamuna klo 10 alkaen, niin tapahtuuko yleisöryntäys?
Yksittäiset ottelut kiinnostavat katsojia enemmän kuin turnausmuotoiset pelit sarjatasosta ja lajista riippumatta.
Tehokas peliaika on katsojalle viihdyttävämpi kuin juokseva peliaika. Tehokas peliaika nostaa myös hieman urheilullisuutta, joka taas parantaa pelin tasoa.
Ottelun alkamisajankohdalla on iso merkitys turnausmuotoisissa sekä yksittäisissä peleissä katsojan kannalta, eli pelataanko sunnuntaiaamuna klo 10 vai iltapäivällä klo 17. Kaikki pelit ei voi olla "primetime"-pelejä tietenkään aikataulullilisista syistä, mutta mikäli hallivaraukset antaa myöten, niin otteluohjelma kannattaisi asetella myöhäisimmästä aikaisempaan. Jos vika matsi on esim. klo 19 ja turnauksessa 8 ottelua, niin siitä taaksepäin. Perjantaipelit erittäin hyvä idea ja näitähän onkin jo pelattu eri puolilla maakuntaa.
Pudotuspelien muuttaminen yksittäisiksi peleiksi on ensimmäinen asia, mitä alasarjoissakin kannattaisi kokeilla, koska niissä peleissä on eniten panosta vert. runkosarjavääntöihin. Tähän voisi jättää takaportin joukkueille, että voivat halutessaan pelata turnausmuotoisina, mutta suositus pelata yksittäisinä.