Pääkallo.fi

Salibandyn MM-kisat 2021 Helsingissä

Viestejä
1,103
Onko jollain tarkempia tietoja, kun itsellä pisti vain silmään listalta puuttuvat pelurit kuten V. Kainulainen, Savonen, Salo ja Veikkola. Omissa papereissa parempia pelaajia kuin nyt muutamat mukana olevat.
Kenen tilalle laittaisit Veikkolan? Veti tärkeimmät pelit vihkoon, ja ne pelit merkkaa Nykylle paljon.
V.Kainulainen oli jo kaudella hukassa, kun Astala puuttui. Roolipelaajana erinomainen, mutta maajoukkueessa ei nähdäkseni vielä riitä.
Savonen ja Nico Salo ovat sitten Nykyn papereissa viiden ensimmäisen pelaajan joukossa.
 
Mahoney

Nykyn track recordilla veikkaisin, että tietää suht hyvin mitä tekee, vaikka fanit mitä mieltä olisivatkin. Mistään urheiluromantiikasta ei ole kysymys, vaan voittamisesta ja Nykyn tulokset puhuu puolestaan. Jos Kosonen jatkaa uraansa, niin pelaavat veskarit ovat selvää kauraa, samoin vähintään kaksi ekaa hyökkäysketjua ja 6 pelaavaa pakkia. Parista-kolmesta viimeisestä kisapaikasta voi olla pientä kisaa. Isompaa nuorennusleikkausta varmasti tapahtuu jo 2022 kisoihin ja varsinkin sen jälkeen.
Totta. Nykkyä ei paljoa tunnu kiinnostavan mitä fanit huutelevat. Ja miksi pitäisi kun väärin valitulla joukkueella tulee mestaruuksia? Kapasen luulen olevan joukkueessa, koska niin monipuolinen ja varma pelaaja. Kukkola en pidä varmana.
 
Viestejä
1,585
Mielestäni aivan käsittämätöntä puhetta nykypäivänä väittää, että esim Kukkola ja Kivilehto kuuluisivat vielä tasonsa puolesta joukkueeseen. Ei vaan riitä. Kokemus on kivaa ja näin, mutta jotenkin tuntuu, että näiden kavereiden olisi aika astua jo sivuun.
Kukkolan kisapaikkaa en itsekään pidä varmana.

Kivilehdolle taas en keksi edes vakavia vaihtoehtoja. Ihan saletisti on kisoissa, jos vaan on kunnossa. Kivilehto ollut jo ties kuinka pitkään liian vanha ja hidas, mutta aika hyvin on silti riittänyt.
 
Viestejä
158
Kenen tilalle laittaisit Veikkolan? Veti tärkeimmät pelit vihkoon, ja ne pelit merkkaa Nykylle paljon.
V.Kainulainen oli jo kaudella hukassa, kun Astala puuttui. Roolipelaajana erinomainen, mutta maajoukkueessa ei nähdäkseni vielä riitä.
Savonen ja Nico Salo ovat sitten Nykyn papereissa viiden ensimmäisen pelaajan joukossa.
Veikkola voisi korvata esim. Kivilehdon. No Nykyn filosofian tietäen kokemus ratkaisee mutta Kivilehtokin oli pudotuspeleistä melko vaikeuksissa paikoin. V. Kainulainen voisi olla Kapasen tilalla varsinkin, kun Kapanen kärsinyt loukkaantumisista. Nelikosta itse kisakoneeseen en kuitenkaan tiedä mahtuisiko kukaan.
 
Kapasta ja Kainulaista yhdistää ainoastaan kätisyys. Kapanen on perhanan monikäyttöinen ja perusvarma kolmosen luutija. Kainulainen on hyvä pelaaja, mutta enemmän 1-2 kenttien snaipperi, joka ei oikein osaa puolustaa tai rakentaa peliä. Näki sen kaudellakin, että kun Astala oli poissa, niin oli Kainulaisellakin nuhaista.

Melkein samat teesit Veikkola-Kivilehtoon. Molemmat hyviä pelaajia, mutta kyllä Junnu on vain luotettavampi kaveri noista, ja ennen kaikkea niissä ratkaisevissa peleissä pitää/nostaa tasoansa.
 
Itse vetäisin mielelläni kotiinpäin ja laittaisin Veikkolaa ja Suomelaa maajoukkueseen, mutta tämän kevään finaalit näyttivät aika karusti, että heillä on vielä matkaa kansainväliselle huipulle.

Kivilehto ei enää ihan jokaisesta runkosarjaottelusta jaksa innostua, mutta hän on tosiaan niitä kavereita, joilla ei kalsarit mene kovissakaan paikoissa vaihtoon tai oikeastaan pelaa jopa parhaiten kovissa peleissä.

Jännä juttu muuten, että en ole vielä yhtään viestiä lukenut, jossa kritisoitaisiin Tatu Väänäsen mahdollista kisapaikkaa. Hän on kuitenkin vain 1,5v nuorempi Kivilehtoa ja Junnuhan on ollut jo todella pitkään (ainakin kahdet edelliset kisat) liian vanha ja hidas. Ja jos muisti ei ihan tee tepposia, niin edellisessä MM-fiinaalissa Kivilehto viiletti isoja minuutteja pelimiesten kympillä, kun Suomi tiivisti peluutusta. Ja Väänänen kulutti samaan aikaan pakkiparinsa Stenforsin kanssa penkkiä :)
 
Viestejä
218
Kapasen ongelma on, ettei liike tahdo enää polvivaivaisena riittää maailman absoluuttista huippua vastaan. Näkisin mieluummin vaikka Heikkilän kolmosen vasemmassa laidassa.

Kivilehto viiletti isoja minuutteja pelimiesten kympillä, kun Suomi tiivisti peluutusta. Ja Väänänen kulutti samaan aikaan pakkiparinsa Stenforsin kanssa penkkiä :)

Ei kuluttanut penkkiä, vaan nimenomaan viiletti siellä Kivilehdon parina Pylsyn kentän takana. Viime MM-finaalissa puolustajista isoimmissa ongelmissa oli toinen polvivaivainen, eli Leikkanen ja pallollisesti vajavainen Stenfors. Kummatkin sitten ansaitusti penkitettiin ottelun ratkaisuhetkillä. Molemmat liigatasolla ihan top-5 pakkeja, mutta heidän kisapassejaan olisin ensimmäisenä kyseenalaistamassa. Stenfors oli muistaakseni aika isoissa vaikeuksissa myös 2016, Leikkanenhan ei silloin edes pelannut.
 
Viestejä
272
Seurasiko ihmiset näitä kahta lähetystä. Ketä vahvisti/nosti osakkeitaan, pelasiko joku itsensä nyt jo täysin ulos?
Mielestäni yksi yllättäjä oli ja se oli Tatu Väänänen. Laski osakkeitaan ja mielestäni tällä hetkellä seiska pakki kokemuksen turvin. Muuten tiputtaisin jopa pois kokonaan.
Kapasella ei myöskään mielestäni vaihti enään riittänyt.
 
Viestejä
442

Tästä voi olla kuka tahansa mitä vaan mieltä, mutta Kivilehdon jalka ei riitä enää näitä moderneja, räjähtäviä ja vikkeliä hyökkääjiä vastaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
70
Tästä voi olla kuka tahansa mitä vaan mieltä, mutta Kivilehdon jalka ei riitä enää näitä moderneja, räjähtäviä ja vikkeliä hyökkääjiä vastaan.

Olet täysin oikeassa jos (!) kansainväliset ottelut olisivat aaltoilevaa tilanteenvaihtopeliä. Kivilehdon vahvuudet tulee esiin täysin erilaisessa pelissä kun mitä nähtiin leirityksellä. Jalka ei riitä 15v nuorempia atleetteja vastaan. Luulen että maajoukkueessa häntä ei peluutetakaan sellaisia kentällisiä vastaan joissa joutuu jatkuviin 1v1 tilanteisiin. Väitän ettei Kivilehdon vahvuuksia näe kovin selkeästi tv ruudun läpi. Mielestäni nämä ovat hänelle viimeiset kisat. Ansaitsee paikan joukkueeseen.
 
Todennäköisesti onkin joukkueessa. Juhalle kaikkea hyvää jokatapauksessa ja toivottavasti onnistuu kisoissa mahdollisimman hyvin.
 
Viestejä
56
Seurasiko ihmiset näitä kahta lähetystä. Ketä vahvisti/nosti osakkeitaan, pelasiko joku itsensä nyt jo täysin ulos?
Mielestäni yksi yllättäjä oli ja se oli Tatu Väänänen. Laski osakkeitaan ja mielestäni tällä hetkellä seiska pakki kokemuksen turvin. Muuten tiputtaisin jopa pois kokonaan.
Kapasella ei myöskään mielestäni vaihti enään riittänyt.
U23-joukkueesta Joakim Lund esiintyi ainakin omissa silmissäni vahvasti ja saattaa jopa aiheuttaa Nykylle lisää päänvaivaa hänen miettiesään kisamiehistöä. Varmasti ainakin tulevaisuudessa tulee tämä kaveri olemaan vakionimi maajoukkuepaidassa.
 
Viestejä
296

Kyllä tuo leirin viimesen pelin tutkapari Jkainulainen-Rantala alkaa pelata itseään yhä lähemmäs kisoja. Kainulainen ainakin.
 
Viestejä
1,103
Kyllä tuo leirin viimesen pelin tutkapari Jkainulainen-Rantala alkaa pelata itseään yhä lähemmäs kisoja. Kainulainen ainakin.
Tuon kaksikon kentällinen onnistui muutenkin aika hyvin. Oli käytännössä ainut viisikko mikä sai järjestään luotua uhkaa. Ensimmäisen pelin pakkipari Heikkilä-Akola oli todella hyvä osa sen viisikon kokonaisuutta.
 
Viestejä
272
Kyllä tuo leirin viimesen pelin tutkapari Jkainulainen-Rantala alkaa pelata itseään yhä lähemmäs kisoja. Kainulainen ainakin.
J.Kainulainen ja Rantala, molemmat loistavia pelaajia, mutta vahvuudet on sen mukaiset, että 1-2 kentän pelaajia. Sentteriksi ei riitä (Pylsy,Salo) eikä oikeaan laitaan (Johansson, Lastikka). Nykky voisi ottaa toisen pelaajan mukaan ylimääräisenä hyökkääjän keräämään kokemusta. Penkillä voisi esimerkiksi kisoissa istua Manninen/Kailiala (kokonaisvaltainen hyökkääjä) J.Kainulainen/Rantala (X-factor ja kokemusta keräämässä) sekä 7. pakki.
 
Mielestäni Justus pitäisi ottaa kisoihin. On nyt jo kokonaisvaltainen pelaaja ja monipuolinen laukausvalikoima on hänen x-factor. Rantalan puolestaan tarvitsee kehittää vielä fysiikkaa ja puolustuspeliä, joten ei vielä näihin kisoihin.

Manninen ja Kailiala ovat melko kokonaisvaltaisia, mutta miten olisi joku esim. "energiapelaaja" penkille/rotaatioon? Saattaa kuulostaa hullulta, mutta esimerkiksi Markus Markkola on sen verran teräväjalkainen kaveri, että esimerkiksi karvauspelaamiseen olisi loistava. Ehkä jotkut ymmärtää, mitä tarkoitan, mutta en syytä ketään jos ette ymmärrä. :D
 
Viestejä
257
Markkola vaan ei mahda itselleen mitään niiden vispausten ja kärkiveivien kanssa. Tuollaiseen puhtaampaan karvaajan rooliin sopisi paremmin vaikkapa Hullu Hoikkanen. Ei sillä, että kumpikaan näistä olisi mukaan lähdössä. Maan parhaat karvaajathan siellä on jo mukana (Classicin ykkösketju).
 
Viestejä
61
Kaikki kelpopelaajat eivät millään mahdu maajoukkueeseen, se on selvä. Ihmetyttää silti, että ns. uusista pelaajista löydetään jatkuvasti puutteita, joiden takia heidät pitäisi jättää vielä vuosikausiksi majun ulkopuolelle. Jos Justus Kainulainen ja Joona Rantala ovat vielä raakileita, niin eikö heidät pitäisi pistää kovaan paikkaan kehittymään? Samaan aikaan Kailialalle ja kumppaneille olisi annettava kisalippu tasapaksuilla näytöillä. Sitten on vielä erotuomarivalmentaja Kukkola ja miinus Kivilehto, joiden luulisi osaavan kieltäytyä ihan itse.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös