SPV:n kohdalla ne nimekkäimmät hankinnatkaan ei ole aina tuottaneet sitä toivottua tulosta vaan se kova työnteko tasaisella ryhmällä on se avainsana, jolla on menestytty.
Jarno Ihme, Mikko Kohonen ja Tatu Väänänen ovat tässä kohtaa jo esihistoriallisia henkilöitä, kun heidän tuloaan seuraan miettii. Joten heistä ei sen enempää.
Kivilehto ei ollut sateentekijä ensimmäisellä kaudella, mutta toki varsinkin pudotuspeleissä 2015 oli isossa roolissa, kun kolmatta mestaruutta jahdattiin.
Mika Kohoselta odotettiin paljon. Pelasi ihan ok-kauden, mutta silti kausi 2015- 2016 on SPV:n seurahistorian suurimpia pettymyksiä.
Eero Kosonen lunasti odotukset 2019 ja oli pronssimitalin takuumies. Seuraava kausi oli ohikausi ja käytännössä koko ura oli sen jälkeen ohi, yhdestä Steelersissä vietetystä vuodesta huolimatta.
Matias Veikkola ei ollut suuri tähti Seinäjoelle tullessaan, mutta kasvoi täällä lähes maajoukkuetason mieheksi. Joni-Arttu Siepin kohdalla pitkälti samaa juttu.
Peter Kotilainen onnistui, vaikeista lähtökohdista käsin, muuten nuoressa ja kokemattomassa joukkueessa.
Muutamista maailmanluokan nimistä huolimatta, SPV:n hankinnat on aina olleet maltillisia ja enimmäkseen on luotettu paikallisista pelaajista koottuun runkoon. On myös huomionarvoista, että aina kun joukkueeseen on hankittu joku iso tähti, seuraava kausi on ollut Odotuksiin nähden pettymys. Kääntöpuolena esim. kausi 2016-2017. Joukkueen tähdet Kohonen ja Ihme lähtivät+nippu muita. Joukkue lähti kauteen vuosikymmenen nimettömimmällä ryhmällä ja oli lopulta yhden jatkoaikamaalin päässä superfinaalista ja lopulta pronssilla.
Aina se menestys ei tule tekemällä näyttäviä peliliikkeitä siirtomarkkinoilla. Kova ja määrätietoinen työ pysyvän rungon kanssa voi olla myös hedelmällistä.
