Helaselta hyvä pointti siitä, että on tuskin sattumaa, että viime pelien paras ketju on ollut se, joka on ollut pisimpään samassa koostumuksessa. Kunhan 1. ja 2. ketju saataisiin toimimaan, niin tuo 3. ketjun vire (mikäli jatkuu samaa rataa, ja miksei jatkuisi kun en pidä Siepin maalivirettä tähdenlentona ja Autio/Hakala ovat mielestäni pelanneet tasaisesti jo pitkään) on aivan mieletön asia pudotuspeleissä.
Tuo karvi on aivan uskomatonta tällä hetkellä. Todella varovaista näyttää olevan, ja karvistahan on vain suuresti haittaa jos pelaajat ovat metrin päässä pallollisesta vastustajasta kuten ainakin eilen. Varsinkin, kun puolessakentässä odottelee Kotilaisen tasoisia kavereita vapaana, ja ainakin lähelle hänen tasoisiaan pudotuspeleissä tuppaa olemaan yhä useammin. Ylipäätään karvi on muuttunut aika paljon viimeisimpien pelien aikana enkä sitä muutosta lähde tuomitsemaan. Taitaa taas mennä perinteiseksi Koposen kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun ei tunnu asiat toimivan nyt ja muutoksia pelissä tapahtuu. Tai sitten muutoksia ei tapahdu pelikirjassa ja pelaajien toteuttaminen vaan vaihtelee jatkuvasti, hankala sanoa. Eihän tuo suuresta ole kiinni, sillä pelaajilla riittää taitoa kyllä ainakin hyökkäyssuuntaan, mutta tätä rataa jatkaessa pitää toivoa, ettei Classic valitse SPV:tä ensimmäisellä kierroksella.
Ja mites tuo Kohonen? Toki on nyt jo kirjaimellisesti esim. antanut yhden pisteen SPV:lle Oilers-pelin tasoituksellaan, mutta muuten mielestäni vaikuttaa jotenkin hankalalta pelaaminen. No, pudotuspelit on vasta parin kuukauden päässä.
Hankkion poissaolo olisi mukava myös tietää, liittyikö pelillisiin asioihin vai ei. Haukkalalle antaisin jatkossakin vastuuta, vaikka eilen vähän ropisikin kakkoskentällä omassa päässä. Hänessä on kyllä potentiaalia SPV:n tähtipelaajaksi seuraavaksi 10 vuodeksi eteenpäin.