Pääkallo.fi

Siirtohuhut 2024-25

Viestejä
730
Pelaajien lähtö ei kamalasti yllätä, pikemmin jos jäisivät.
Minua lähinnä hirvittää näiden jo aiemmin sopimuksen tehneiden Laitin, Minkkisen, Pylväläisen ja Jääskeläisen kohtalo sekä niiden, jotka ovat useampivuotisella sopimuksella sidottu Happeeseen.

Onko heille Happeella tarjota kilpailukykyistä ja sen tasoista liigaseuraa, johon ovat luulleet sitoutuvansa? Ja ennen kaikkea onko heillä takanaan seura, joka ylipäätään saa lisenssin, pystyy suoriutua velvotteistaan ja viemään seuraavakin liigakausi kunnialla maaliin saakka?
 
Viestejä
730
Yksi kevään mielenkiintoisimmista asioista on uutisointi joukkueensa jättävistä pelaajista, sitä mukaan kun joukkueiden taival pudotuspeleissä loppuu. Uudet seurathan julkaistaan pääsääntöisesti vasta kauden jälkeen.

Happee on tietysti tässä suhteessa kokonaan oma lukunsa. Sieltä tapahtuu varmasti vielä monta siirtoa ennenkuin pallo Jyväskylässä laitetaan taas keskelle. Lasbista on julkaistu jo T. Salokankaan lähtö sekä Pentikäisen lopettaminen. Lisää on luvassa. Ainakin Havulan siirtyminen muualle on jo pidempään ollut julkinen salaisuus. Tepsin kärkinimet ovat myös liikekannalla, osa muualle, toiset eläkkeelle. Virallisia tiedotteita odotellaan. SPV:n lähtijöiden lista lienee sen verran lyhyt että sitä ei oikein listaksi voi kutsua.
 
Viestejä
281
Mielenkiintoista olisi myös saada tälläinen ''huhumaa'' artikkeli tps joukkueesta. Hoikkanen lopettaa, Niemelä ilmeisesti Espooseen, mutta onko muuten joukkue edes hajoamassa?
 
Viestejä
456
Mielenkiintoista olisi myös saada tälläinen ''huhumaa'' artikkeli tps joukkueesta. Hoikkanen lopettaa, Niemelä ilmeisesti Espooseen, mutta onko muuten joukkue edes hajoamassa?
Trekseä viedään vahvasti Pirkanmaan suuntaan, muita mahdollisia lopettajia Stenfors ja Ahokas.
 
Viestejä
730
Mielenkiintoista olisi myös saada tälläinen ''huhumaa'' artikkeli tps joukkueesta. Hoikkanen lopettaa, Niemelä ilmeisesti Espooseen, mutta onko muuten joukkue edes hajoamassa?
Jos kaikki huhut toteutuu, niin kentällisen verran miehiä Ahokas-Hoikkanen-Trekse-Niemelä-Stenfors on pois ensi kaudella. Onhan siinä riittävästi muutosta yhteen joukkueeseen.
 
Viestejä
549
On mahtanut olla hyvä kehityskeskustelu, kun urheilutoimenjohtaja Kytöhonka on ilmaissut, että "tämän kauden tulokset eivät vastanneet odotuksia ja valmentaja Kytöhonka ei nauti johtokunnan luottamusta".
On päällikkö kun antaa itte itelleen fudut. Niinkun itte ittensä varmaan myös nimitti koutsiksi. Vain herra tietää syyt.
 
Viestejä
871
Saattaisi olla tuleva päävalmentajakin.
Eittämättä. Pelaajien jatkosopimukset ja uusien sopimusten tekeminen edellyttää yleensä päävalmentajan sopimusta. Harva laittaa nimeään pahviin ellei koutsi ole varmasti tiedossa. Mikä on tavallaan hassua, kun voihan ne saada kenkää tai lähteä koska tahansa. Joskus jopa ennen kuin kausi on alkanut.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös