Pääkallo.fi

Sopimushuhut 2023-2024

Viestejä
8,407
Classicille on nurinkurisesti ollut jopa hyvä asia tulevaisuutta ajatellen, että maajoukkuemiehet ovat olleet viime vuosina enemmän tai vähemmän rikki, joten muut pelaajat ovat saaneet peliakaa ja vastuuta.

Olen täysin samaa mieltä. Eli jos ajatellaan vaikka tätä syksyn tilannetta, että esim. Tepsiltä tuli urakalla turpaan, niin joo, ok, näytti pahalta ja tuli sanomista ja runkosarjan voitto näytti kaukaiselta ja mitä kaikkea, mutta siellä sai hyvää peliaikaa sellaiset kaverit, joille sanotaan ensi kesänä, että "tossa on Johanssonin/Salinin/Leikkasen/Lammisen saappaat, täytä ne". Tuskin ovat yhtä hyviä samantien, mutta parempi mahdollisuus siihen on, kun on oikeasti annettu niitä näytönpaikkojakin.
 

Säählyä

Spekulaatiota siirtomarkkinoista:

TPS:
- Hautaniemi lopettaa.
- Kailiala lähdössä. Pelkästään maalisaraketta katsomalla, voi todeta että laitaan jää aukko, jota ei käytännössä paikata.
- Meneillään on vähän sellainen vanhan jengin viimeinen rypistys, jonka jälkeen porukka voi hajota isomminkin. TPS:n on pakko voittaa mestaruus tänä keväänä, ensi kaudella juna on todennäköisesti jo mennyt. Kytöhonka saanee projektiksi uuden menestysjoukkueen kasvattamisen.

Classic:
- S. Johansson lähtee.
- Toteutuvatko huhut myös Salinin lähdöstä?
-Lamminen ja Leikkanen lopettavat hyvin todennäköisesti.
- Lastikka, Koskinen, Heikkilä, Toriseva. Millä todennäköisyydellä he kaikki jäävät? Onko jollain vedenpitävää tietoa heidän sopimustilanteesta?
- Vanhasta tähtikaartista vain Salo varmasti jäämässä, mutta kestääkö paikat? Tällä kaudella poissaoloja luvattoman paljon.
- Uutta pelaajasukupolvea Laitilan johdolla ajettu onnistuneesti sisään, mutta vaatinee myös peliliikkeitä siirtomarkkinoilla.

Krp
- Jatkaako näätäkuningas? todennäköisesti kyllä.
- Mitä tekee Joona Rantala? Houkuttaako ulkomaat tai Pasi Peltolan setelitukko enemmän kuin näätänuttu?
- Krp:n runko pysynee hyvin koossa? Riittääkö Janne Kainulaisella eväät viemään Krp mestaruuteen kun pahimmat kilpailijat heikkenevät?

Happee
- Jatkaako Heikkinen? Entä Junkkarinen? Laasosen piti lähteä jo viime keväänä, kuinka käy nyt?
- Happee riehui viime keväänä siirtomarkkinoilla ja on tehnyt nuorille pelaajilleen liigasoppareita/jatkosopimuksia ihan viime aikoinakin. Tänä keväänä Jyväskylän suunnalta tuskin kuullaan niin kovaa siirtotulitusta vaikka vahvistusta pakkiosasto kaipaakin, jotta hyökkääjän peruskoulutuksen saaneita ei tarvitsisi peluuttaa puolustajana.

Oilers
- Vieläkö Lindforsit jatkavat? Entä T. Iiskola? Tähyääkö Kaltiainen ulkomaille?
- muutokset todennäköisesti pieniä ja vahvistusta tulee jo Rasmus Kainulaisen paluun yhteydessä? Yksi joukkueen kysymysmerkeistä on jo poistunut takavasemmalle H. Luukkosen muodossa.

SPV
- Kuusela lopettaa 90%:n todennäköisyydellä. Koski jatkanee???
- Latvalan siirrosta opiskelukaupunki Ouluun huhuttu, ei varmuutta asiasta.
- SPV:n kohtalokysymys kiteytyy pitkälti siihen mitä tekee kolmikko Haukkala-Kotilainen-Keskinen?
- Muut muutoksetkin mahdollisia, mutta hallittu muutosprosessi etenee.
- Mikä on Isomäen ja Ihmeen maajoukkuepestien vaikutus seurajoukkueeseen (positiivinen tai negatiivinen)?

Indians
- Vieläkö Indians saa pidettyä kapteeninsa vai suuntaako V. Kainulainen jo muualle?
- Indians menetti viime keväänä monta pelaajaa, mutta sai koottua tilalle melkoisen muukalaislegioonan viime kauden häntäpään seuroista ja divarista. Porukka on hitsautunut yllättävänkin yhtenäiseksi porukaksi. Otahallilla varmasti toivotaan, että runko pysyy nyt paremmin kasassa.

Lasb
- Joukkue on jo julkaisut muutamia jatkosopimuksia ja runko pyrittäneen pitämään kasassa. Perinteisesti ei ole tarvinnut pidättää hengitystä Lahden suunnalta tulevia siirtouutisia odotellessa.
- Tähtipelaaja Tiitus Salokankaan on huhuttu olevan Classicin tähtäimessä. Mitä tekevät Niko Einiö ja Santtu Pohjonen?

OLS
- Sieppi lopettaa
- Viime keväänä lähtijöitä oli jonkun verran, mutta tulopuolella oli hiljaisempaa. Nyt Oulussakin lienee taas pakko hakea vahvistuksia muualta, muuten karsintaviiva uhkaa olla lähempänä kuin playoff-viiva tulevaisuudessa.

Jymy
- Jatkot tehty: Karjalainen, Saari, Puntanen, Äijälä, Vaarala. Lisäksi nimimiehistä Hakala teki kaksivuotisen jatkosopimuksen viime keväänä eli jatkaa, todennäköisesti myös Hankkio jatkaa.
- Järvikangas lähtökuopissa. Mitä tekevät Hakanen, Haveri ja pitkään sivussa ollut Karjanlahti?

Ervi
Kukkola, Moilanen, Rosendahl lopettavat 90%:n todennäköisyydellä. Yhtä suurella todennäköisyydellä muualle ovat lähdössä Lund ja Sipilä, ehkä myös Sillanpää. Jos Ervi selvittää karsinnat ja pelaa liigaa ensi kaudella, Mosalla joudutaan painamaan mietintämyssy syvälle päähän, että mistä pelaajat ja kuinka edes jonkinlainen porukka saadaan pidettyä koossa. Käytännössä koko porukalla on sopimukset katkolla.

FBC
- Pelaako liigassa? Jos ei pelaa, löytyy joukkueesta varmaankin muutamia pelimiehiä, jotka havittelevat pelipaikkaa muista liigaseuroista.
 
Viestejä
1,661
Spekulaatiota siirtomarkkinoista:

OLS
- Sieppi lopettaa
- Viime keväänä lähtijöitä oli jonkun verran, mutta tulopuolella oli hiljaisempaa. Nyt Oulussakin lienee taas pakko hakea vahvistuksia muualta, muuten karsintaviiva uhkaa olla lähempänä kuin playoff-viiva tulevaisuudessa.
Ollaan nyt kuitenkin realisteja eli kuinka usein OLS on muualta saanut vahvistusta? Welhojen hautausmaalta saatiin Harle ja Tuononen, mutta se oli maatieteellisesti poikkeus.

Joukkue vahvistuu joko paluumuuttajilla (Mikähän on sopimustilanne Sveitsissä Sorri, Kivioja tai Veteläinen?) tai sitten alemmilta sarjaportailta. Iiro Savela Limingasta olisi ainakin mielenkiintoista nähdä jo Liigassa.
 

Säählyä

Ollaan nyt kuitenkin realisteja eli kuinka usein OLS on muualta saanut vahvistusta? Welhojen hautausmaalta saatiin Harle ja Tuononen, mutta se oli maatieteellisesti poikkeus.

Joukkue vahvistuu joko paluumuuttajilla (Mikähän on sopimustilanne Sveitsissä Sorri, Kivioja tai Veteläinen?) tai sitten alemmilta sarjaportailta. Iiro Savela Limingasta olisi ainakin mielenkiintoista nähdä jo Liigassa.
Vahvistuksia ne ovat paluumuuttajatkin. Kyllä taannoin, ainakin OLSin leirissä, Sieppiä ja Kinnusta pidettiin melkoisina siirtovonkaleina. Ja aika merkittävästihän pari vuotta ovat OLSia vahvistaneetkin.
 

666

Viestejä
24
- Tähtipelaaja Tiitus Salokankaan on huhuttu olevan Classicin tähtäimessä.
Jatko Lasbissa jo tehty. En muista missä näin/kuulin, mutta itse ainakin uskoin asian.

Classikista samaa mieltä, että ainakin puolustukseen olisi hyvä saada ainakin yksi pallollinen pakki lisää, jos Leikkanen lopettaa. Nyt pallollisia on Salminen, Pulkkinen, Kilpi, Vaajala, (Laitila). Noista Salminen ollut melkoinen pettymys, Pulkkinen liian harvoin pelikuntoinen ainakin nyt toistaiseksi, ensi kaudella toivottavasti asiat on erilailla. Kilpi on kyllä lupaava, mutta kärkikenttien kokemus puuttuu ja kädet saisi olla paremmatkin. Vaajala taitava, mutta liian hento kulmissa/maalinedustalla ja sen mitä Laitilan on pakkina nähnyt harvoin pelaavan, niin peliälyä sekä hyökkäyssuuntaan, että varsinkin puolustussuuntaan tarvitsisi kerryttää vielä.
 
Viestejä
8,407
En näe OLS:n olevan sen kauempana playoffeista kuin nytkään. Ero kärkeen ja top-7 joukkueisiin voi toki kasvaa, mutta en näe LASBin tai Jymyn olevan merkittävästi OLS:a parempia.
 
Viestejä
1,103
Jymylle tulee kyllä raju vuosi, mikäli ykköskenttä katoaa muualle. Mikäli Kuusela lopettaa, niin Karjanlahdelle luonteva paikka olisi paikalliskilpailijassa. Samoin Järvikankaalle löytyisi punaisissa myös käyttöä. Laituriosasto SPV:ssä on hyvällä mallilla, joten Haveri ja Hakanen taas siirtynee jonnekin muualle, mikäli on siirtyäkseen.
 
Viestejä
8,407
Otan vielä tähän OLS:n "karsintaviiva uhkaa olla lähempänä kuin playoff-viiva" kiinni:
OLS (20) on tällä hetkellä kolme pistettä playoff-viivasta (23) ja kuusi pistettä karsintaviivasta (14), joten sitä eroa näiden erojen välillä on kolme pistettä, eli tasan yksi ottelu. Jos LASB sattuu tänään voittamaan Oilersin, niin OLS on jo nyt siinä tilanteessa, että karsintaviiva on yhtä lähellä kuin playoff-viiva.

Lähinnä pointtina siis se, että nuo sijojen 8-11 joukkueet ovat tällä hetkellä niin lähellä toisiaan, että se on pomppu sisään, pomppu ulos ja tuo kuinka lähellä mitäkin viivaa ollaan vaihtuu välittömästi.

Mitä tässä yllä on kirjoitettu noiden sijojen joukkueista, niin tutkiessa niiden keskinäistä voimasuhdejärjestystä ei kannata pohtia että kuka vahvistuu ja kuinka paljon vaan siihen, että kuka heikentyy vähiten. Joo, LASB näyttäisi just nyt olevan helvetin kovassa etulyöntiasemassa, kun ei välttämättä heikenny tasan tarkkaan yhtään, mutta yksi santtupohjonen sieltä jonnekin ja tämä tilanne näyttää aivan toisenlaiselta.
 

Säählyä

Jymylle tulee kyllä raju vuosi, mikäli ykköskenttä katoaa muualle. Mikäli Kuusela lopettaa, niin Karjanlahdelle luonteva paikka olisi paikalliskilpailijassa. Samoin Järvikankaalle löytyisi punaisissa myös käyttöä. Laituriosasto SPV:ssä on hyvällä mallilla, joten Haveri ja Hakanen taas siirtynee jonnekin muualle, mikäli on siirtyäkseen.
Jotenkin itsekin näkisin, että luontevaa monellakin tapaa olisi, että kaksospojat pelaisi samassa joukkueessa, kumpi se sitten Seinäjoen joukkueista onkaan..?

Hakasen siirtoa Jymystä SPV:hen, pidän epätodennäköisenä. Toki on tervetullut, mutta Riku haluaisi oman kaistansa selkeän ykköslaiturin paikan ja yv-vastuun. Kotilaisen (ja Kosken) jatkaessa, kumpaakaan ei ole tarjolla. Haverin jäämistä Jymyyn pidän kolmikosta todennäköisimpänä. En tiedä tarkkaan Rikun ja Elmerin siviilikuvioita, Eemelin opiskelut pitänevät miehen ainakin toiseksi Seinäjoella. Järvikangas toivotettaisiin lämpimästi tervetulleeksi Peliveljiin, mutta jotenkin haiskahtaa jopa ulkomaille siirtyminen...
 
Viestejä
456
Järvikangas taisi jossain haastattelussa sanoakin niin tavoite pelata ulkomailla jossain kohtaa niin hyvin mahdollinen skenaario että siirtyy tänä keväänä Sveitsiin. Toiselle Karjanlahdelle kieltämättä voisi SPV:ssä olla käyttöä mutta ihan hyvin voi jatkaa Jymyssä Hakasen ja Haverin sentterinä.
 
Viestejä
1,045
Eli huhujen perusteella melkeinpä ainoa suunta mihin siirtoja tapahtuu on Sveitsi. F-liigan sisällä liikehdintä minimaalista, seurojen budjetti kireällä, vanhaa kaartia lopettamassa melko paljon ja yhteenvetona tämä tarkoittaisi että F-liigan taso varmaankin hieman laskee ja lupaaville junnuille tulossa lisää peliaikaa. P19 & P22 sarjat ja seurat saavat tosissaan miettiä millä kokoonpanoilla mennään milloinkin, koska F-liigaringissä pyöriville riittää kyllä ohjelmaa näillä ottelumäärillä.
 
Viestejä
1,661
Eli huhujen perusteella melkeinpä ainoa suunta mihin siirtoja tapahtuu on Sveitsi. F-liigan sisällä liikehdintä minimaalista, seurojen budjetti kireällä, vanhaa kaartia lopettamassa melko paljon ja yhteenvetona tämä tarkoittaisi että F-liigan taso varmaankin hieman laskee ja lupaaville junnuille tulossa lisää peliaikaa.
Taso varmaan laskee ja vähän jopa tasoittuu.

Jos huhut pitävät paikkaansa ja Kailiala ja Hautaniemi eivät jatka TPS:ssa ensi kaudella, niin tämän kauden tehdyistä maaleista poistuu 72 eli tehdystä 154 maalista jää 82 maalia jäljelle. Eli puhutaan aika massiivisesta menetyksestä.

Toki ne Kailialan ja Hautaniemen tilalle mahdollisesti tuloskenttiin tulevat kaverit eivät nollille tule jäämään, mutta maalitilaston kärkiparin korvaaminen ei ole ihan helppo savotta. Jos korvaajat saa edes puolet noista menetetyistä maaleista kasaan, niin sekin olisi jo loistava suoritus.
 
Viestejä
549
Tässä toisesta ketjusta tuotu sopimustilanne Näätien suhteen.

Hyökkääjät:

Laakso 22-23 (+1 optio)
Rantala 23-24
Kovanen 22-23
Paulaharju 22-23
Viitakoski 22-23
Koistinen 23-24
Hyrkkönen 22-23
Ahola 24-25
Liponen 22-23 (+1 optio)
Johansson 22-23
Jonaeson 22-23
Tenho 23-24
Eklund 22-23

Puolustajat:

Mäkinen 22-23 (+1 optio)
Ukkonen 22-23 (+1 optio)
Simonen 23-24
Mattila 23-24
Alkki 23-24
Krumins 22-23
Arkkila 22-23 (?)
Laukkanen 22-23 (?)
Ainoa 23-24

Maalivahdit:
Tuomala (22-23)
Saarinen 22-23
Kettunen

Kysymysmerkillä ne, joiden sopparin pituudesta allekirjoittaneella ei muistikuvaa/tietoa. Ps. Tuon Rantala -> ajatuksen voi jo ihan tälläkin lytätä 🤣 En myöskään näe että Näädistä olisi kauhean suurta halua Clasuun siirtyillä, mutta tämä toki oma aistimukseni asiaan.

Kaikenlaisia mielenkiintosia huhuja sitä on jo kuullut sieltä sun täältä, mutta eipä niitä viitsi huudella ympäriinsä, ennen kuin on mustaa valkosella ja soppareita julkastu 🤫
 

Säählyä

Tässä toisesta ketjusta tuotu sopimustilanne Näätien suhteen.

Hyökkääjät:

Laakso 22-23 (+1 optio)
Rantala 23-24
Kovanen 22-23
Paulaharju 22-23
Viitakoski 22-23
Koistinen 23-24
Hyrkkönen 22-23
Ahola 24-25
Liponen 22-23 (+1 optio)
Johansson 22-23
Jonaeson 22-23
Tenho 23-24
Eklund 22-23

Puolustajat:

Mäkinen 22-23 (+1 optio)
Ukkonen 22-23 (+1 optio)
Simonen 23-24
Mattila 23-24
Alkki 23-24
Krumins 22-23
Arkkila 22-23 (?)
Laukkanen 22-23 (?)
Ainoa 23-24

Maalivahdit:
Tuomala (22-23)
Saarinen 22-23
Kettunen

Kysymysmerkillä ne, joiden sopparin pituudesta allekirjoittaneella ei muistikuvaa/tietoa. Ps. Tuon Rantala -> ajatuksen voi jo ihan tälläkin lytätä 🤣 En myöskään näe että Näädistä olisi kauhean suurta halua Clasuun siirtyillä, mutta tämä toki oma aistimukseni asiaan.

Kaikenlaisia mielenkiintosia huhuja sitä on jo kuullut sieltä sun täältä, mutta eipä niitä viitsi huudella ympäriinsä, ennen kuin on mustaa valkosella ja soppareita julkastu 🤫
Juu, paljonhan täällä spekuloidaan eikä tiedetä pelaajien todellista sopimustilannetta. Täällä on pohdittu sekä Justus Kainulaisen että Joona Rantalan mahdollista siirtymistä Sami Johanssonin korvaajaksi, mutta ne arvelut voidaan siis sopimuksenalaisten pelaajien kyseessä ollessa unohtaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös