Pääkallo.fi

Suomisarja 2021-2022

Viestejä
982
Samalla seuralla saa olla vain yksi joukkue pääsarjoissa. Ei ole järkeä lähettää divarikarsintaan joukkuetta joka ei voi pelata nousun tapahtuessa.
Vaikka tähänkin on kiertoteitä.
Esim Ervin (ja myös Classicin) liigan joukkue ja Akatemia ovat teknisesti eri seuroja, mutta tämä on omasta mielestä kikkailua.
Ihan hyvä että kysytään halukkuutta karsintoihin, niin sinne ohjautuu oikeat joukkueet.
Eli tästä voisi vetää johtopäätöksen että Oilersin mieli on muuttunut matkan varrella, mikäli siis toimi SBS KIngs nimella, jotta Divarinousu olisi mahdollinen. Nyt sitten ilmoittivat että eivät halua. Ja voi olla ihan fiksu päätös, ilmeisen kapealla rosterilla näyttävän menevän jo osassa peleissä nyttenkin. Divari voisi olla liian hankala yhtälö kokoonpanojen ja aikataulujen suhteen.
 
Viestejä
7,834
Minusta tuo koko homma on jotenkin nurinkurinen. Ei sen niin pitäisi mennä, että sijalta 13 lähdetään Divarikarsintoihin, kun sijojen 1-12 joukkueita ei kiinnosta, vaan ilman muuta niin, että Divarikarsintoihin menee lohkon kahdesta parhaasta ne, jotka haluavat sinne mennä. Jos jostain lohkosta niitä top-2 halukkaita ei ole, niin sitten siitä lohkosta ei osallistuta karsintoihin ja sillä hyvä.

Ääritapauksessahan tässä voisi käydä niin, että joku joukkue ottaa runkosarjassa 26 ottelua 0-15 pataansa ja lähtee karsimaan Divariin. Jos sarjasta voisi pudotakin (niinkuin kai jatkossa voi?), niin silloin sama joukkue voisi sekä pudota kakkoseen että nousta Divariin...
 
Viestejä
1,109
Ihme pelleilyä taas tämän Suomisarjan kanssa.
Jos ei niitä joukkueita jotka ovat sarjan lopussa karsintapaikalla divariin kiinnosta lähteä karsintoihin, tulee heille vastassa olevalle divarijoukkueelle antaa divaripaikka suoraan!
 
Viestejä
19
Minusta tuo koko homma on jotenkin nurinkurinen. Ei sen niin pitäisi mennä, että sijalta 13 lähdetään Divarikarsintoihin, kun sijojen 1-12 joukkueita ei kiinnosta, vaan ilman muuta niin, että Divarikarsintoihin menee lohkon kahdesta parhaasta ne, jotka haluavat sinne mennä. Jos jostain lohkosta niitä top-2 halukkaita ei ole, niin sitten siitä lohkosta ei osallistuta karsintoihin ja sillä hyvä.

Ääritapauksessahan tässä voisi käydä niin, että joku joukkue ottaa runkosarjassa 26 ottelua 0-15 pataansa ja lähtee karsimaan Divariin. Jos sarjasta voisi pudotakin (niinkuin kai jatkossa voi?), niin silloin sama joukkue voisi sekä pudota kakkoseen että nousta Divariin...
Kyllä, samaa mieltä olen Arton kanssa. Tämä aika on ollut sarjatoiminnan kehittämiselle, erityisesti Suomi sarjan kehittämiselle tosi haastavaa aikaa. Toivottavasti liiton toimijat ottavat ja oppivat näistä menneistä kausista ja palauttavat salibandyn kilpailutoiminnan takaisin normaaliin kilpailutoimintaan kaikilta osin. Näin yleensä aina ne parhaimmat (kaikilla sarjatasolla) joukkueet ansaitsevat nousun/mahdollisuuden karsintaan.
 
Viestejä
112
Ihme pelleilyä taas tämän Suomisarjan kanssa.
Jos ei niitä joukkueita jotka ovat sarjan lopussa karsintapaikalla divariin kiinnosta lähteä karsintoihin, tulee heille vastassa olevalle divarijoukkueelle antaa divaripaikka suoraan!

Tässä on ehkä tämän sarjan ongelma: yritetään olla vähän kaikille kaikkea. Samaan aikaan tarjotaan isojen seurojen akatemiajengeille sarja, oikeasti divariin pyrkiville joukkueille kehittymismahdollisuudet, osalle seuroista sarja on ykkössarja alueella ja sitten on vielä nämä "pelataan kun on kivaa ja pärjätään mutta ei oikeestaan nousu kiinnosta"-joukkueet. Esimerkiksi juuri HIFK: ovat pelanneet hyvin, menestyneetkin lohkossaan mutta heille tavoite ei ole nousu, pitäisikö sitten tarkoituksella hävitä jotta eivät joutuisi reissaamaan karsintapeliä?

Lisäksi sarjasta tulee nyt aivan liian suuri. Liikaa joukkueita joiden välillä on liikaa hajontaa. Kaikille vähän kaikkea. Ja sitten kun menee pieleen niin tulee tälläisiä purkkapaikkauksia jotta kausi saadaan jotenkin finaaliin.

Oma idea: kaksi lohkoa, 14 jengiä per lohko ja siitä maaliin. Ensivuodeksi saakin nähdä mitä taiteilevat liitossa paisuneiden lohkojen kanssa.
 
Viestejä
280
Kyllä tästä kummelisketsisarjan saisi aikaiseksi... koko suomisarja on ollut keinotekoinen tuote joka ei vain toimi.

Ehdottaisin seuraavaa muutosta muutetaan sarja takaisin vanhaan eli 1. Divarin jälkeen tulee 2.Divari ja taas 3. jne. Suomisarjasta tehdään höntsäilijöiden kuningassarja eli puuhastelijoille, jotka eivät halua nousta Divariin tai ylemmäs eli jaetaan samaan tapaan kuin junioreilla on haastaja ja kilpasarja ja jos vielä haluaa jalostaa niin voi tehdä vaikka alle alasarjat puuhastelijoille. Silloin ei tarvitse miettiä ketkä on oikeasti kilpailullisesti mukana ja ketkä ei. Samalla poistetaan toi keinotekoinen sääntö ettei saa olla saman seuran joukkueet 1. divarissa, mutta samalla rajoitetaan ketä siellä saa pelata (esim. farmisopimus Fliigan ja 1.Divarin välillä max. 3-5 pelaajaa, ja siihen ikärajaksi P22).
Näin viedään kilpailullisuutta eteenpäin mutta mahdollistetaan kuntosählääjille oma sarja. Ja jos sielläjoku oikein hurjaksi äityy niin Suomen Cupissa voi mitellä sitten kilpasarjan porukoita vastaan.
 
Viestejä
7,834
Mitä itse sarjaan tulee, niin itse olen todella mielelläni käynyt katsomassa Kingsin pelejä. En ole käynyt kaikissa, mutta aika monessa. Viihdyttävää salibandya monesti ja toivottavasti saavat pelata näitä jatkossakin. Kyllä tämä on minun miesten salibandykiintiön täyttänyt ihan kivasti, ei ole ollut ikävä liigapeleihin.
 
Viestejä
9
A-Lohkosta karsintapaikan ovat varmistaneet Merikoski ja Nibacos. Merikoski voittaa lohkon joka tapauksessa ja Nibacos jää kakkoseksi.

B-lohkossa karsintapaikoista taistelee vielä SB Vantaa, Wirmo ja RSS Panthers. Keskinäisiä matseja ei enää näillä ole, joten kuka tahansa kolmikosta voi olla ykköspaikalla ja kuka tahansa voi jäädä kakkoseksi. Jos kaikki ottavat kolme pistettä lopuista peleistään, niin RSS Panters on ulkona, koska ovat silloin Wirmon kanssa tasapisteissä, mutta keskinäisten pelien perusteella jäävät ulos. SB Vantaa voittaa lohkon voittamalla viimeisen pelinsä, mutta tappiolla jäävät ulos karsinnoista, jos Wirmo ja RSS Panthers voittavat loput matsinsa varsinaisella peliajalla.

C-lohkossa Loviisan Tor on varmistanut jatkopaikkansa, mutta voi jäädä kakkoseksi lohkossa, jos Steamers voittaa molemmat pelinsä ja Loviisa häviää viimeisen. Steamers tarvitsee jatkopaikkaan vähintään yhden voiton, mutta silloin PSS:n pitäisi hävitä viimeinen matsinsa. PSS tarvitsee jatkopaikkaan joka tapauksessa sitä, että Happee Steamers pudottaa pisteitä. Se miten paljon Steamersin pitää pisteitä pudottaa riippuu siitä kuinka monta sarjapistettä PSS saa Kuopion reissulta mukaansa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
7,834
Tänään sitten HIFK - Kings peli, jonka liitto on harmillisesti panosten osalta julkisesti pilannut. Eli jos tämä olisi mennyt jotenkin järkevästi, niin pelattaisiin nousukarsintapaikasta, mutta kun liitto on linjannut, että ei todellakaan haluta mitään panoksellisia pelejä tähän kohtaan kautta, niin nyt sitten vain pelataan päätöskierroksen ottelu.

Ei sillä, paikalle menen silti.
 
Viestejä
7,834
Otetaan vielä tuohon Divarinousuun kiinni siltä näkökannalta, että muistaakseni Veikkausliigassa oli joku täydennyssysteemi, kun siellähän on perinne, että seurat menevät muutaman vuoden välein konkurssiin. Eli jotenkin niin, että ensin tarjotaan paikkaa Ykkösen voittajalle, sitten Ykkösen toiselle, sitten nousukarsinnan häviäjälle, sitten liigan viimeiselle jne. jne. Tuolla varsinaisella järjestyksellä ei sinällään ole väliä, väliä on sillä, että on etukäteen sovittu, että järjestys on joku tietty.

Salibandyyn tämä siis peilautuu niin, että mielestäni Suomisarja/Divari pitäisi järjestää niin, että karsinnat pelattaisiin aivan loppuun asti, ilman mitään "Kiinnostaako luopua sarjasta? Entä haluatteko nousta?"-systeemeitä. Kun kausi on sitten viimeistä peliä myöten saatua pelattua loppuun, niin seuroilta pitäisi kysyä siinä tietyssä järjestyksessä, että "otatteko Divaripaikan vastaan?", kunnes paikat ovat täynnä. Jos vastaus on myöntävä, niin paikan saa sillä. Jos vastaus on kieltävä, tästä ei tule mitään sanktiota (eli pelit jatkuvat syksyllä Suomisarjassa) ja kysytään seuraavalta. Vastausaikaa ei tarvitse antaa kuin muutama minuutti, sillä jokaiselta seuralta voi edellyttää, että vastaus on tiedossa jo hyvissä ajoin ennen kysymystä.

Tätä kautta päästäisiin siis tilanteeseen, jossa peli olisi kaikille selvä, reilu ja kilpailullisuuden säilyttävä kauden loppuun asti. Myös me katsojat tietäisimme, että millaisella järjestelmällä mennään.
 
Viestejä
9
Suomisarja on pelattu loppuun, joten divarikarsintojen otteluparit ovat selvillä.

Jatkoon menevät:
Lohko A:
Merikoski SBT (pistekeskiarvo 2,35)
Nibacos (2,06)

Lohko B:
SB Vantaa (2,13)
SBS Wirmo (2,04)

Lohko C:
Happee Steamers (2,29)
Loviisan Tor (2,17)

Kaavio karsintojen ensimmäisellä kierroksella on:
(1) Divarin 11. – A2/B2/C2 (3.)
(2) Divarin 12. - A2/B2/C2 (2./1.)
(3) A1/B1/C1 (1.) - A2/B2/C2 (1./2.)
(4) A1/B1/C1 (2.) - A1/B1/C1 (3.)

Otteluparit ovat:
Soittorasia - SBS Wirmo
Rangers - Nibacos
Merikoski SBT - Loviisan Tor
Happee Steamers - SB Vantaa
 
Viestejä
52
Veikkauksia ketkä ottelupareista jatkavat, tietenki vähä haasteellista ku eri sarjatasot ja lohkot. Oma veikkaus ihan mututuntumalla soittorasia, rangers, merikoski, happee steamers.
 
Viestejä
7,834
Vääntäkääpä vielä kerran rautalangasta tuo Suomi-Sarja pohjoisen joukkueille malli. Eli Oulusta sitä ei pelata, mutta Oulusta sitä pelataan ja sinne noustaan?
 
Viestejä
112
Vääntäkääpä vielä kerran rautalangasta tuo Suomi-Sarja pohjoisen joukkueille malli. Eli Oulusta sitä ei pelata, mutta Oulusta sitä pelataan ja sinne noustaan?
Koski vissiin vain ensimmäistä kautta 20-21. Silloin halusivat/kokivat järkeväksi 2-divarissa paikallisesti jolloin paras joukkue olisi noussut mukaan divarikarsintoihin parhaiden Suomisarjajoukkueiden kanssa. Ilmeisesti.

Nyt päättyneelle muuttivat systeemiä ja Merikoski nousi Oulusta mukaan. Eli tämä erikoisjärjestely poistui ja jos haluaa Divariin niin pitää se tehdä Suomisarjan kautta kuten muidenkin.
 
Viestejä
7,834
Koski vissiin vain ensimmäistä kautta 20-21. Silloin halusivat/kokivat järkeväksi 2-divarissa paikallisesti jolloin paras joukkue olisi noussut mukaan divarikarsintoihin parhaiden Suomisarjajoukkueiden kanssa. Ilmeisesti.

Nyt päättyneelle muuttivat systeemiä ja Merikoski nousi Oulusta mukaan. Eli tämä erikoisjärjestely poistui ja jos haluaa Divariin niin pitää se tehdä Suomisarjan kautta kuten muidenkin.

Ok, kiitos. Tämä oli jotenkin jäänyt minulle epäselväksi Suomi-sarjasta, vaikka muutenhan tämä sarja on todella helposti ymmärrettävä.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös