Pääkallo.fi

Suomisarja 2021-2022

Viestejä
115
Tuorein tilannepäivitys tulee tässä:
Mitä tapahtuu koronan takia sarjan keskeyttäneille, eivät pelaa tulevalla kaudella Suomi-sarjaa? Vai onko luovuttaminen ja sarjan keskeyttäminen eri asia?

"Päätöksen mukaisesti Suomisarjan joukkueille tehdään kysely joukkueen halukkuudesta jatkaa pelaamista tai keskeyttää sarjakausi. Sarjasta luopuminen ei ole mahdollista, mikäli haluaa säilyttää sarjapaikan ensi kaudelle.#
 
Viestejä
39
Eli nykyisen 34 joukkueen päälle tulee kaksi joukkuetta divarista ja seitsemän kakkosdivarista… 43 joukkuetta 😶😶 olisikohan ensi vuonna tarjolla jopa neljä lohkoa?

Mitenkäs sitten kakkosdivari jatkuu ensi kaudella, pelataanko siellä sitten yhdeksän joukkueen lohkoissa vai eikö sieltäkään putoa kukaan? Nyt on liitolla kyllä käsissä sellainen soppa että tätä puidaan vielä pitkään.
 
Viestejä
6,264
Minusta se 4x11 joukkuetta tjsp kuulostaa ihan hyvältä.
 
Viestejä
10
Liiton toiminta on ollut tällä kaudella täysi vitsi!! Kaksi kautta jäänyt kesken eikä minkäänlaisia varasuunnitelmia minkään sarjan osalta ollut tällekään vuodelle. Tai jos on ollut niin NIISTÄKÄÄN ei ole tiedotettu.
Loppu vuodesta mentiin koronan taakse kun keskeytettiin suurin osa sarjoista jopa sm-sarjoja, mikä oli aivan käsittämätön päätös vaikkakin sitä jotkut koronanyrkit suositteli.
Nyt kun Suomi-sarjan osalta nousi paskamyrsky LIITON omasta epäselvästä toiminnasta ja tiedottamisesta johtuen niin nyt on takautuvasti päätetty että korona loppui 27.1!!

"Koronatilanne on 27.1.2022 tehdyn periaatepäätöksen jälkeen muuttunut merkittävästi paremmaksi eikä keskeytyksille enää tässä vaiheessa ole koronasta johtuvia perusteita."
En tiedä mitä tarkoittaa liiton "merkittävästi paremmaksi" tuskin ainakaan tartunta määriä joissa on isoja alueellisia eroja?!
Aivan käsittämätöntä veivaamista salibandyliitolta!!
 
Viestejä
115
"Koronatilanne on 27.1.2022 tehdyn periaatepäätöksen jälkeen muuttunut merkittävästi paremmaksi eikä keskeytyksille enää tässä vaiheessa ole koronasta johtuvia perusteita."

Tätä myös ihmettelin, koska korona on iskenyt hyvin erilaisella aikatalulla eri puolelle Suomea. Hyvin helsinkiläinen/eteläsuomalainen näkemys asiasta ja kuitenkin tuossa puhutaan kaikista sarjoista ympäri Suomen
 
Viestejä
10
Eniten tässä Suomi-sarja veivaamisessa ottaa päästä kun tässä tehdään ko. seuroista syyllisiä tai ainakin annetaan vahvasti ymmärtää niin. Molemmat seurat Ervi ja Classic herättää muutenkin tunteita (puolesta ja vastaan) niin tällainen liiton aiheuttama vastakkain asettelun mahdollistaminen on aivan syvältä.
Ei muuta kuin tsemppiä kaikille Suomi-sarja joukkueille loppu kaudelle, huolimatta siitä miten liitto tämän homman lopulta veivaa.

Ps. kakkosdivari peli SPV2 ja Amerikaarto lohkonsa kärkikamppailussa 0-24!
 
Viestejä
6,264
Syvä kumarrus teille kaikille, jotka olette pysyneet kärryillä siitä mitä Suomi-Sarjassa on sen historian aikana tapahtunut. Itse en koskaan edes päässyt kärryille asti. HIFK tätä, korona tuota, joukkuemäärät tähän tapaan, Classic näin ja liitto lupailee noin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
39
Syvä kumarrus teille kaikille, jotka olette pysyneet kärryillä siitä mitä Suomi-Sarjassa on sen historian aikana tapahtunut. Itse en koksaan edes päässyt kärryille asti. HIFK tätä, korona tuota, joukkuemäärät tähän tapaan, Classic näin ja liitto lupailee noin.
Niin, onkohan tässä sarjassa mikään, mikä olisi mennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan 😅 varmasti joku aloitteleva tietokirjailija saisi aika paksun teoksen jo tässä vaiheessa suomi-sarjan historiasta
 
Viestejä
41
Eli nykyisen 34 joukkueen päälle tulee kaksi joukkuetta divarista ja seitsemän kakkosdivarista… 43 joukkuetta 😶😶 olisikohan ensi vuonna tarjolla jopa neljä lohkoa?

Mitenkäs sitten kakkosdivari jatkuu ensi kaudella, pelataanko siellä sitten yhdeksän joukkueen lohkoissa vai eikö sieltäkään putoa kukaan? Nyt on liitolla kyllä käsissä sellainen soppa että tätä puidaan vielä pitkään.

Ensi kaudella suomisarjaa pelaa 40 joukkuetta
 
Viestejä
14
Salla Nuortevalle potkut ja joku fiksu sinne sarjavastaavaks joka tietää lajista ja sarjan pyörittämisestä jotain. Tämä on ollut niin järkyttävää puuhastelua että pitäis tehä kansalaisaloite eduskuntaan.
 
Viestejä
1

Vaikka mielestäni liittoa kritisoidaan nyt täysin aiheesta, niin turhaa henkilöidä tätä yhteen ihmiseen. Lisäksi kyllä ongelmat ovat olleet nyt ylempänä.

Suomisarja oli ideana hyvä ja korona on ollut ongelma, mutta kyllä liitonkin suunnalla on mennyt pahasti pieleen. Nyt kahdelle farmijengille tarjottiin mahdollisuutta helpottaa kauttansa ja he sen käyttivät. Samaan aikaan kaikki muut joukkueet kärsivät kun ensi kaudella joukkuemäärä kasvaa merkittävästi. Ei yhdellekään joukkueelle hyvä. Ja tuota mahdollisuutta ei varmasti olisi tarjottu kahdelle pienelle joukkueelle. Liitto voi katsoa peiliin oltiinko nyt kaikkien seurojen asialla tasapuolisesti!
 
Viestejä
34
Suomisarjajoukkueilta on kysytty halukkuutta osallistua Divarikarsintaan. Miksi?
Onko karsintoihin osallistuminen vapaaehtoista lohkojen kärkikaksikoille vai tarkoitus luoda samanlainen karsintahimmeli kuin viime keväänä?
 
Viestejä
334

Samalla seuralla saa olla vain yksi joukkue pääsarjoissa. Ei ole järkeä lähettää divarikarsintaan joukkuetta joka ei voi pelata nousun tapahtuessa.
Vaikka tähänkin on kiertoteitä.
Esim Ervin (ja myös Classicin) liigan joukkue ja Akatemia ovat teknisesti eri seuroja, mutta tämä on omasta mielestä kikkailua.
Ihan hyvä että kysytään halukkuutta karsintoihin, niin sinne ohjautuu oikeat joukkueet.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös