Olen taitava suomen kielen käyttäjä, jonka osa voi jo tuntea muun muassa Jatkoajan keskustelupalstalta tai FutisForum2:lta, joissa operoin samalla nimimerkillä. Olen erikoistunut kirjoittamaan paikan päällä näkemistäni jääkiekko-otteluista maamme laadukkaimpia otteluraportteja, joiden merkkimäärä on aina 10 000 merkistä ylöspäin. Mottoni on, että alle 20 000 merkin viestit punnitaan neuvolassa. Olen kirjoittanut samanlaisia raportteja jo vajaan kymmenen vuoden ajan ja siksi pelinaikainen katsomohavainnointini ja kykyni muistaa asioita on todella terävää. Lisäksi toisinaan kirjaan erätauoilla asioita muistiin puhelimeni muistioon, jotta mikään ei jää varsinaisessa raportissa kirjaamatta ylös muiden nähtäville. Viimeksi tein näin ollessani katsomassa Liigan ratkaisevaa kuudetta loppuottelua viime keväänä:
Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)
Jalkapallon puolella olen alkanut syventyä joukkueiden peliryhmityksiin ja taktisiin valintoihin. Kuvakaappauksia sisältäviä tekstejä voi käydä lukemassa vaikkapa tästä:
Chelsea F.C. 2018/19 Sarrin kanssa uuteen nousuun? - Sivu 23 - FutisForum2
Tervehdin suurella ilolla tämän foorumin olemassaoloa, sillä se motivoi minua menemään jatkossa katsomaan useammin Salibandyliigaa. Koska lajissa tapahtuu niin paljon varsinkin maalitilanteita verrattuna kahteen aiemmin mainittuun lajiin, en ole edes yrittänyt tehdä syväluotaavia otteluraportteja salibandysta vielä aiempina vuosina. Kuitenkin olen päättänyt yrittää tällä kaudella tehdä jostakin näkemästäni ottelusta pitkän ja kosolti nyansseja sisältävän raportin, koska pidän itseni haastamisesta ja nautin pitkien tekstien kirjoittamisesta. Kiitos siis tämän foorumin pystyttäjille sisäisen motivaatiokipinän sytyttämisestä ja jopa roihahtamisesta, koska muutoin pysyisin varmasti vain jääkiekon ja jalkapallon raportoinnin parissa, mutta nyt yritän kehittyä myös salibandysta kirjoittamisessa. Yleisestikin ottaen pyrin välttämään turhia yhden tai kahden lauseen viestejä, koska ne eivät juuri koskaan tuo oleellista lisäarvoa käynnistä olevaan keskusteluun. Siksi toivon myös muilta laatua esimerkiksi ketjujen avaamisiin, koska pelkän ketjun avaaminen ja yhden lauseen kirjoittaminen ei palvele ketään saatika edesauta tämän keskustelupalstan arvokkuuden ja vakavasti otettavuuden kasvua.
Luonnehdin itseäni keskustelupalstaveteraaniksi ja siksi tavoitteeni on myös tällä palstalla olla yksi foorumin kulmakiviä ja arvostetuimpia kirjoittajia. En pelkää sanoa tavoitettani ääneen, koska tiedän olevani lahjakas ja ahkera kirjoittaja, joka osaa myös tuoda tuoreita ja mielenkiintoisia näkökulmia ilmi teksteissään. Olen ylpeä aiemmasta osaamisestani, jonka pyrin kanavoimaan nyt myös salibandyn hyväksi. Tavoitteen toteutuminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja omistautumista, mutta pyrin lähes päivittäiseen aktiivisuuteen. Silti pitäydyn periaatteissani ja kirjoitan vain, jos koen, että minulla on annettavaa johonkin keskusteluun. Toivotan jokaiselle palstatoverille menestystä ja kärsivällisyyttä. Muistakaamme, että emme mene henkilökohtaisuuksiin, vaan sen sijaan argumentoimme asiateksteillä toistemme mielipiteet kumoon.