Pääkallo.fi

TPS 2018-2019

B0B

Viestejä
24
Toiseen kauteen Jukka Ruotsalaisen johdolla lähtevä TPS ilmoittautui kesän siirtomarkkinoiden aikana todelliseksi mitalikandidaatiksi. Hyökkäykseen saatiin Miko Kailialan, Mikko Hautaniemen ja Janne Hoikkasen kaltaisia huippupelaajia sekä puolustukseen paluumuuttaja Juuso Ain sekä Hautaniemen mukana Sveitsin Rychenbergistä Niklas Niiranen. Laajuutta kokoonpanoon tuovat paikallisvastustaja FBC Turusta tullut hyökkääjä Aku Kuikka ja A-junioreista nostettu nuorten maajoukkuehyökkääjä Jasper Juuti sekä nuorten maailmanmestarivahti Olli Kuisma. Lähtijäpuolella turkulaisten viimekauden pisteykkönen Jani Hyytiäinen siirtyi paikallisvastustaja FBC Turun riveihin mukanaan maalivahti Santtu Ylänen sekä puolustaja Mikko Stenfors. Sveitsiläishyökkääjä Yannick Jaunin palaa yhden kauden jälkeen takaisin kotimaansa pääsarjaan.

Kauden alla ollaan puhuttu paperilla jopa ''kaikkien aikojen Tepsistä'', jonka pitäisi tuoda Turkuun seurahistorian ensimmäinen mitali. Harjoituskauden aikana TPS pelasi useita harjoitusotteluja vaihtelevilla kokoonpanoilla, joten alkukausi näyttää paremmin mistä Turkulaiset ovat kaudella 2018-2019 tehty.

Seuraa heitä:

Miko Kailiala: pitkään liigan eliittipelaajiin ja maajoukkueen kärkiyksilöihin kuulunut Kailiala palaa muutaman pääkaupunkiseudulla vietetyn kauden jälkeen takaisin Turkuun isot odotukset niskassaan. Pystyykö lietolainen ehjänä pysyessään rikkomaan jopa 50-maalin rajan?

Mikko Hautaniemi: Sveitsistä palannut hyökkääjäkolossi tuo kokemusta ja johtajuutta hyökkäykseen. Nähtäväksi jää pystyykö ''HAUTA'' rikkomaan lupaamansa 30-maalin rajan.

Toni Salminen: Monta kautta edustuksen ringissä pyörinyt 1997 syntynyt puolustaja murtautui viimekauden lopulla pelaavaan kokoonpanoon ja täytti paikkansa tepsin kakkosparissa erinomaisesti. Pystyykö nuori puolustaja murtautumaan kovaan turkulaispuolustukseen vakituisesti ja ottamaan seuraavan askeleen kohti liigan eliittiä?

Jasper Juuti: Vasta 18-vuotias turkulaishyökkääjä nousi harjoituskaudella pelaavaan kokoonpanoon ja täytti paikkansa erinomaisesti saaden varmasti mahdollisuuden näyttää alkukaudella kuuluvansa vakituiseen kokoonpanoon. Aika näyttää kuinka nuori pelaaja pystyy ottamaan paikkansa, mutta kiistatonta on se että TPS:llä on käsissään todellinen superlupaus.
 
Viestejä
7,837
Minusta Tepsiltä kerrankin vähemmän mustavalkoiset nimitykset, kerrankin oli käytetty hyvin värikynää.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös