Pääkallo.fi

U19-naisten maajoukkue

Viestejä
64
Miisa Turunen oli tänään Yle Suomen urheiluillassa haastattelussa ja ei ollut tietystikään tyytyväinen. Sanoi, että tilaa ei pahemmin kentällä ollut kun Ruotsin kapteeni vartioi suhteellisen tarkasti.

Paljon jäi parannettavaa Suomelle, tuo oman alueen, etenkin maalinedusta pelaaminen, täytyy saada ihan toiselle tasolle, muuten käy niin sanotusti kylmät.
Huomenna vastassa Norja.
 
Viestejä
18
Nyt punnitaan miten joukkueen johto osaa käsitellä pelaajia. Toivottovasti heidän silmissä ei ole tähtiä, joita pitää peluuttaa sen vuoksi.
Pitää pystyä osoittamaan että pelaataan joukkueena ja voidaan tarvittaessa pistää penkille kuka vain, ettei ole eri vapauksia kellään.
 
Viestejä
33
Suomi oli kyllä kaikessa jäljessä. Liike, pallollinen sekä palloton pelaaminen. Syötöt, niiden tarkkuus, niiden muutaman vedon taso, mitä saatiin aikaiseksi…Aiemmin jo huomioinut sitä, että liikaa painotettu Turunen-Holopaisen maalintekemiseen. Pidetty Turusta sateentekijänä, mutta tänään oli todellinen tasonmittaus ruotsalaisten samanikäisten parissa. Miisa jää liikkeessä jatkuvasti toiseksi.

Sama ongelma kuin naisissa, Suomi häviää kaksinkamppailut ja pallotaituruus naapurilla selkeästi edellä.

Jatkuvia unohduksia puolustuksessa, jätetty vapaita pelaajia vetopaikkoihin yksinään.
Turusen puolustaminen jo useaan otteeseen mainittu, mutta muidenkin liike ihmetytti. Suhonenkin tuntui hölkkäävän ruotsalaisen perässä jne. Harhasyöttöjä Classicin tähtipelaajalta suoraan ruotsalaisen lapaan. Enkä ymmärrä edes Veteläis-Lindgrenin valintaa? Lista olisi pitkä jos kävisi kaiken läpi.

Tietysti myös tulee mieleen, kuinka paljon Welhojen valmentajalla on oikeasti edes annettavaa joukkueelle? Minkäänlaista ryhtiliikettä ei kyllä pelin aikana näkynyt.
Granlund yritti kannatella joukkuetta parhaansa mukaan.
Tyttöpuolelle kyllä pitää enemmän panostaa pallolliseen hallintaan, vedon laatuun toistoilla, fysikkaan. Vielä suositaan niitä pelaajia jo rymistelee ees taas terhakkaan näköisinä, mutta loppujen lopuksi eivät pelin kannalta saa aikaiseksi mitään.
Peli kuitenkin on edelleen ja aina maalintekopeli.
Tällä pelillä jos Suomi saa pronssia, niin siitä saa olla kiitollinen.
 
Viestejä
775

Sähly on kyllä myös laji, missä usein silloin kuin toisella on hyvä päivä, toinen näyttää olevan helkkarin kaukana ja helkkarin huono. Siitä saatiin viimeksi näytteitä ihan hetki sitten fliigan miesten finaalisarjassa.
 
Viestejä
1,476

Into Piukea on kyllä asian ytimessä.
Aivan sama tilanne kuin esimerkiksi kiekon U18-pojat juuri päättyneissä kisoissa Espoossa Suomen joukkue eli ollaan kärkeä jäljessä suht isosti.
Ja molemmissa tapauksissa huolestuttavinta on kokonaisuus missä hävitään + se että toivotaan yhden/kahden pelaajan olevan sateentekijöitä.
Kärkimaat erottuu materiaalin laadun laajuudella ja laadukkuudella kun taas meillä on pari yksilöä..
 
Toki Ruotsia jäljessä kuuluukin olla aika paljon ihan jo siksi, että siellä on rekisteröityjä tyttöpelaajia n. kuusi-seitsemän kertaa enemmän kuin Suomessa.
Sama vielä selkeämmin, oliko meidän kokonaislisenssipelaajien määrä -23 jotain 47 tuhatta, Ruotsissa pelkästään naisia ja tyttöjä oli 37751.

Btw. lajin kokonaislisenssipelaajien määrä siellä on nykyisin lähes 120 tuhatta, joten saba on heillä paljon isompi laji ylipäätään, jos toki on todettava, että väestökin heillä on isompi.
 
Ei kai jo tässä vaiheessa otettu käyttöön hävittiin kelle pitkikin-korttia?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
EräViikingit - TPS
18.30
6.606.001.32
FBC Turku - Happee
18.30
7.757.251.24
Jymy - Classic
18.30
7.006.601.28
Oilers - Indians
18.30
2.344.452.36
F-liiga N
1X2
1X2
SaiPa - Koovee
5.10 14.00
2.603.952.30
PSS - TPS
5.10 15.00
26.0026.00
SSRA - SB-Pro
5.10 15.00
2.004.003.10
ÅIF - O2-Jyväskylä
5.10 15.00
1.724.453.75
Classic - FBC Loisto
7.10 18.30
1.266.308.00
Divari
1X2
1X2
SB Vantaa - ÅIF
18.30
1.714.753.45
SBS Wirmo - Karhut
19.30
5.405.901.36
Koovee - LNM
5.10 15.30
1.794.903.10
Tiikerit - O2-Jyväskylä
5.10 17.00
1.565.104.00
SaiPa - Rangers
5.10 18.00
2.404.302.30
Hawks - Josba
5.10 18.30
1.684.553.65
M-Team - SalBa
6.10 15.00
1.804.603.20
Näytä kaikki
>
Viestejä
775
Ei kai jo tässä vaiheessa otettu käyttöön hävittiin kelle pitkikin-korttia?
No. Jos joukkue menee finaaliin, niin ne yksittäiset finaalit on sitten aina omia pelejään ja niissä voi tapahtua mitä tahansa.
Mutta lähtökohtaisesti niin miehissä, naisissa, pojissa kuin tytöissä voittaaksemme meidän pitää aina pelata aivan ylärekisterissä ja Ruotsin alarekisterissä. Pelit ei onneksi ole siskoja keskenään, joten kyllä kaikki on mahdollista. Ja ainakin itse ajattelin mennä ihan paikan päälle katsomaan.
 
Ruotsin pelaajamäärä on yksi juttu, mutta tietääkseni tämän edellä mainitun ei pitäisi vaikuttaa omaan työmoraaliin joka oli täysin puutteeellista meidän tähtipelaajilta eilen. Jos on laiska niin ei voi mennä sen taakse, että "ei huffaa kun ruotsalaisia on enemmän"...
 
Viestejä
1,476
Toki Ruotsia jäljessä kuuluukin olla aika paljon ihan jo siksi, että siellä on rekisteröityjä tyttöpelaajia n. kuusi-seitsemän kertaa enemmän kuin Suomessa.
Sama vielä selkeämmin, oliko meidän kokonaislisenssipelaajien määrä -23 jotain 47 tuhatta, Ruotsissa pelkästään naisia ja tyttöjä oli 37751.

Btw. lajin kokonaislisenssipelaajien määrä siellä on nykyisin lähes 120 tuhatta, joten saba on heillä paljon isompi laji ylipäätään, jos toki on todettava, että väestökin heillä on isompi.
Meriselitys-osaston suuntaan lipuu hiukan.
 
Viestejä
33
Aika paljon on naisten U19 maajoukkueen taso pudonnut kolmessa vuodessa (Suomi voitti kultaa 2021). Tiedä sitten, johtuuko pelaajamateriaalista vai valmennuksesta... Vai siitä, että nyt tietyistä joulkueen pelaajista on tehty suuria tähtiä ennen kisoja.
Jo maajoukkuetien pelit antoivat viitteitä tulevaan. Lähes sama joukkue kärsi hätää -07 pelaajia vastaan ja ilman Turusen maaleja olisivat hävinneet. Jo silloin pisti silmään, että koutsi panosti Turusen kentällisen tekemiseen ja muut sitten olivat kädenlämpöisiä tekemisissään ja koko ajan oli kiire, että pystyivät pysymään 07-vauhdissa. Edelleen ihmettelen, että pallollista osaamista ei korosteta pelaajien valinnoissa. Periaatteessa kuka tahansa osaa juosta ja painia laidoissa, mutta se ei auta, jos pallo viedään kuin pikkulapselta eikä saada kelvollista syöttöä kaverille perille.
 
Tästä samaa mieltä. Valmennuksella on iso rooli siinä miten saada pelaajat sitoutumaan siihen, että on valmis antamaan kaikkensa. Toki suurin panos on pelaajalle itsellään.

Toivotaan, että tämä on herätys joukkueelle ja pelaajille, mutta projektin management by perkele:een on muututtava. Ja toki Kurronen ei tehnyt palvelusta, nostamalla tätä yhtä junnua jalustalle liian nuorena. Toki hän ei ollut ainoa alisuorittaja.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
54
Nostan samaa esille kuin mm. Into Piukea tuossa edellä. Maajoukkuetien peleissä u19 oli koko ajan suurissa vaikeuksissa nollaseiskoja vastaan. En tiedä käytiinkö täällä asiasta debattia, mutta sellainen karu kuva jäi, että ollaanpa köykäisin eväin tavoittelemassa MM-kultaa Lahdesta. Ihmeitä voi salibandyssakin tapahtua, mutta Ruotsi-ottelu muistutti aloittelijat vastaan kokeneet -kamppailua. Huikea ero länsinaapuriin, jolla oma pelitapa hallussa, meillä ei. Ja valtava ero pelinopeudessa, nimenomaan sellaisessa, jolla tehdään tulosta.

MT:n tapauksessa on hyvä huomioida, että hän itse on pitänyt lausunnoissa pitkin vuotta jalat maassa ja ollut nöyrä oppivaisasenteella maajoukkueessakin. Kysymys on vielä nuoresta pelurista, joka ei tällaisia koitoksia yksin ratkaise, vaikka niin saattoi tehdä välillä liigassa, ja asennevammojakin sattuu tielle. Käsittämättömän hehkutuksen soisi jo loppuvan. Enemmän tulisi olla lajiniiloina huolissaan siitä, miten ylivoimaiselta ja paljon päättäväisemmältä Ruotsi kaikin puolin vaikutti tuossa pelissä, heti alusta.
 
Viestejä
33
Norja-Suomi peli kyllä jotain niin jäätävää katsottavaa. Ei hyvä heilu kyllä Suomelle jatkoa ajatellen. Todella tahmeaa, pallo ei pysy mukana, edelleen tällä tasolla katse pallossa.
Ylivoima aivan luokatonta. Miten tason nostoa ei näy yhtään?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös