Pääkallo.fi

Viikon kysymys: Pitäisikö salibandyn Suomen Cupista luopua?

Pitäisikö salibandyn Suomen Cupista luopua?

  • Kyllä

    Ääniä: 19 30.6%
  • Ei

    Ääniä: 43 69.4%

  • Äänestäjiä
    62
  • Poll closed .

joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,683
Salibandyn Suomen Cup on lajin mielenkiintoisimpia instituutioita. Se on ollut osa lajihistoriaa jo melko pitkään, mutta ei ole varsinaisesti koskaan oikein lähtenyt lentoon tai saavuttanut isoa suosiota.

On tietysti totta, että varsinkin alasarjajoukkueille cup tarjoaa romanttisen mahdollisuuden kohdata maan kärkijoukkueita. Kärkijoukkueille cupia on kevennetty siten, että pääsarjajoukkueet pelaavat ensimmäiset cup-kierrokset keskenään. Vuosien saatossa on siis tehty kehitystyötä, jotta cup olisi entistä houkuttelevampi.

Viime kausi oli cupin osalta erityisen lennokas. Silloin kokeiltiin 3x15 minuutin peliaikaa ja kapeampia kokoonpanoja. Sen lisäksi cupin finaalit pelattiin ulkomailla eli Tallinnassa.

Joka tapauksessa cup ei isossa kaavassa juuri säväytä varsinkaan yleisön näkökulmasta, mutta paikoin sitä on karsastettu myös ihan joukkueiden parissa. Koronaviruksen jyllätessä voi pitää erityisen outona, että cupia pelataan ja sen vuoksi myös matkustellaan pelaamassa. Säännöissä varsinkin luovutussäännöt ovat erikoisia.

Toni Lötjönen kirjoitti vuonna 2017, että cupin voisi hyvin silloisten tietojen valossa kuopata.

Pidemmittä lätinöittä: Pitäisikö salibandyn Suomen Cupista luopua?

Perustele vastaustasi!
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
725
Ymmärrän kyllä, että Cup ei pääsarjajoukkueita kiinnosta. Se ei tarjoa heille oikeastaan muuta, kun ylimääräisiä pelejä ja mahdollisia ylimääräisiä kuluja pelimatkoista.

Mutta Cupin suola tuleekin niille alemman sarjatason joukkueille. Sieltä saa ennen kautta treenipelejä aivan uusia joukkueita vastaan ja pääsee kokeilemaan mahdollisesti omaa tasoa myös muiden alueiden ja sarjatason joukkueita vastaan. Eivät nämä pelit varmasti toki pelillisesti paljon tarjoa, mutta näistä saa hienoja kokemuksia. Omalle kohdalle ainakin mahtuu hienoja Cup-muistoja, ja toivoisinkin Divari- ja Fliiga-joukkueiden tulevan aiemmin jo mukaan yleiseen kilpailuun.
 
Viestejä
8,009
Ei missään tapauksessa. Ainakin minulle huomattavasti mielenkiintoisempi kuin fliiga, kun Cupissa voi tulla yllätyksiäkin. Divarijoukkue on yltänyt jopa finaaliin asti aivan vasta.
 
Viestejä
1,172
Nykyformaatissa, kun ei lasketa kokeiluja, niin ei.
Cup tulisi uudelleenmuokata kun päästään tästä pandemiasta ohi niin että Suomen huiput (liiga/ 1.div) pelaisivat Ruotsin vastaavia vastaan vähän kuin Suomi-Ruotsi ottelut.
Suomessa 2.div ja alemmat sarjat pelaisivat oman cupin johon voisivat kovat junnujoukkueet osallistua halutessaan.
Nykymuodossa ei ole koskaan ollutkaan hengissä.
 
Viestejä
725
Luulisi ainakin osalle liigaseuroista 10k € olevan jonkilainen motivaation lähde.

Varmasti, mutta entäpä Divari-joukkueita? Esimerkiksi Karhuilla on lauantaina sarjapeli M-teamia vastaan Helsingissä ja sunnuntaina Cup-peli Kempeleessä (Oulussa) SSRA:ta vastaan. Tämä luo paljon ylimääräistä kulua ja matkustamista, samalla tuo 10k € palkintoraha ei varmasti kuulosta kovin realistiselta.

Nykyformaatissa, kun ei lasketa kokeiluja, niin ei.
Cup tulisi uudelleenmuokata kun päästään tästä pandemiasta ohi niin että Suomen huiput (liiga/ 1.div) pelaisivat Ruotsin vastaavia vastaan vähän kuin Suomi-Ruotsi ottelut.
Suomessa 2.div ja alemmat sarjat pelaisivat oman cupin johon voisivat kovat junnujoukkueet osallistua halutessaan.
Nykymuodossa ei ole koskaan ollutkaan hengissä.

Kuten aiemmin totesin, ymmärrän miksi Cup ei motivoi pääsarjajoukkueita. Mutta samalla olen sitä mieltä, että ilman pääsarjajoukkueita Cupin viimeinenkin järki putoaa. Jo 2. divisioonan joukkueilta putoaa viimeinenkin järki osallistua Cupiin, jos siinä ei ole edes teoreettista mahdollisuutta päästä haastamaan kovempia joukkueita.
 

Jussi Koivunen

Sanoisin, että jäähylle cup siksi aikaa, kun saatu kehitettyä ajatusta. On cupissa hienoutensakkin, tällä hetkellä tosin jää hyvin pieneen rooliin ja ilman yleisön kiinnostusta. Konseptia uusiksi, niin mikä jottei. Tämän kauden osalta homman saisi kyllä viheltää poikki.
 
Viestejä
41
Kuten moni jo sanonutkin, pääsarjaperspektiivistä lienee lähinnä rasite. Toisaalta en missään tapauksessa haluaisi Cupin poistuvan, koska tämä rakas sählymme on aika paljon muutakin kuin pääsarjat, mikä tuntuu monesti unohtuvan. Myös amatöörilajina alasarjoissa tahkoaa aika monia sarjatasoaan huomattavasti parempia joukkueita, kenelle Cupissa pelataan kauden pääpelit, koska oikoteitä sarjanousuihin ei ole. Tottakai tuotetta voi kehittää, mutta "letkujen irroitus" näyttäisi annelia aika monelle harrastajalle.
 
Viestejä
44
Katsojan roolissa cup ei juurikaan herätä kiinnostusta. Ja itselle jäänyt sellainen tunne ettei sitä kiinnostusta mikään taho edes yritä nostattaa. Liigajoukkueitakaan ei taida pahemmin kiinnostaa. Eikös ne nykyään velvoiteta osallistumaan cupiin. Jos cupin peli olisi joukkueelle oikeasti tärkeä, pidettäisiin se omana tapahtumanaan eikä jatkoon menijää ratkaistaisi normi liigapelin kylkiäisenä, niinkuin nyt tuntuu tapahtuvan aina kun se vain on mahdollista.
 
Viestejä
155
Kaltaiselleni penkkiurheilijalle Suomen Cup on jäänyt hämäräksi, mikä sen tarkoitus oikein on. Tavalliselle katsojalle se ei paljon anna, jos ei otakaan. Mukavahan se tietysti on, jos oma suosikkijoukkue on cupissa mukana ja sitä kautta tulee lisää ottelutapahtumia normaalien sarjapelien lisäksi.
 
Viestejä
275
Tällaiset cupit ovat arvossaan vain siksi että ne tarjoavat yksittäisiä ottelutapahtumia joita ei muuten pelaajat saisi välttämättä koskaan kokea. Esim. paikallisderby eri sarjatasojen välillä johon saadaan halli myytyä täyteen ja senkin ilon kyllä korona on nyt vienyt. Itse finaalithan ovat todella tylsää koska aina tämänkin kisan Classic voittaa. Vaikea tähän on varmaan mitään oikeasti hyvää konseptia kehittää, joka motivoisi myös liiga ja divarijengejä ottamaan skaban tosissaan. Alasarjajengien näkökulmasta sanon että cup tuo lisämausteen kauteen joten ei lopeteta pääsarjajoukkueen näkökulmasta ei tuo kuin ylimääräistä vaivaa ja kuluja joten lopetetaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös