Pääkallo

VULPN

Onko muillakin ollut vaikeuksia keskittyä arkitekemiseen viikon aikana? Perjantain tähän mennessä seurahistorian suurin peli HaHea vastaan siintää jo mielessä. Zempin käytävillä puhuivat eilen, että HaHe on jo värvännyt ensi kaudelle vahvistuksia lupaillen varmaa kolmosdivaripaikkaa. VULPN:n nuoren joukkueen henkistä kanttia tullaan mittaamaan jälleen kerran. Viime turnauksessa kasetti ei kestänyt, mutta nyt on viikko aikaa ladata uudestaan. Jännä nähdä millaisen käärmekeiton joukkueenjohto on keitellyt perjantaille.
 
Arkitekemisen suhteen on pysytty ytimessä, mutta hiukan jännittää koronaviruksen vaikutus Pohjois-Suomen div4riin.

Hallitus julkistaa tänään noin klo 14 aikoihin suosituksen tilaisuuksien peruuttamisesta. Perstuntumalta sanoisin, että huominen ottelutapahtuma löytynee kyseiseltä mustalta listalta.
 
Hirvittävä kliimaksi jäi kokematta. Kiitoksia Vulputtajille kaudesta. Toivottavasti VULPN nousee syksyllä kuitenkin vielä arkusta niin kuin Undertaker Smackdownissa aikoinaan.

Mitähän sitä muuten voi muuta tehdä vapaa-ajalla kuin pelata tai katsoa salibandya? Ihan kaverin puolesta kyselen.
 
Kuulin eilen salakapakassa ollessani ns. varmaa tietoa että kilpailutoimintaa oltaisiin kuoppaamassa ensi kaudeksi ja vulpnin lento jatkuisi kaljaliigassa. Tämän tapahtuessa olisi kovia pelimiehiä tekemässä paluuta vupln rosteriin, mutta niistä kerron lisää ensi viikolla. Terveyttä yhteisölle!
 
Kuulin eilen salakapakassa ollessani ns. varmaa tietoa että kilpailutoimintaa oltaisiin kuoppaamassa ensi kaudeksi ja vulpnin lento jatkuisi kaljaliigassa. Tämän tapahtuessa olisi kovia pelimiehiä tekemässä paluuta vupln rosteriin, mutta niistä kerron lisää ensi viikolla. Terveyttä yhteisölle!
Voiko miehen sanaan enää luottaa. Määritelmä "ensi viikko" on ylittynyt jo 14 tunnilla ja 6 minuutilla.
 
Hyvin ikävältähän tuo liiton siirtolista näytti Vulpenin kannalta. Vielä ikävämpää on ettei seuraa löydy sarjoihin ilmoittautuneiden listalta.

Kutsuuko nyt seuraa liigatähtiä jatkuvasti tekevä Oulun hallisarja?
 
Tämäpä olikin pitkäjänteinen projekti, jossa keskityttiin nöyrästi itse tekemiseen ja annettin tekojen puhua puolestaan.
Tulemme muistamaan urhoollisesti taistelleet soturimme läpi aikojen. Lapsenlapsemme laulavat pyhistä laupiaista jotka vapauttivat salibandyn ilosanomaa keskellä synkkää Suomea. Tämän kauniin aikajakson aikana saimme maailmasta taas hieman paremman paikan asua ja olla. Kiitos VULPN.
 
Näkikö vanhat silmäni oikein että vanha VULPN:n tehopelaaja avasi liigauransa maalitilin? Joka tapauksessa kaivan lippikseni päähän ja otan onnitteluiksi illalla yhden huikan vanhaa Tallinnaa.
Perhana, harmi että pojat laitto hassuttelujengin pystyyn ja spämmäs foorumin täyteen... Mitään muuta ollu tuloksena tästäkään näköjään, kun 1.5 kautta, ja porukalle vitutus siitä ku jotku koki hyväksi ideaks pitää hauskaa...
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös