Valtola palasi Ruotsista ja iski heti viisi pistettä: ”Olisin yhteen maaliin ollut tyytyväinen”

FBC Loisto sai odotetun vahvistuksen, kun syyskauden Ruotsissa viettänyt Ulla Valtola palasi joukkueen vahvuuteen joulutauolla.
FBC Loisto sai odotetun vahvistuksen, kun syyskauden Ruotsissa viettänyt Ulla Valtola palasi joukkueen vahvuuteen joulutauolla.
Kansainvälisen salibandyliiton pääsihteeri John ”Pi” Liljelund kertoi viikonloppuna haastattelussamme kansainvälisen salibandyn tulevaisuuden näkymistä.
Viikonlopun salibandyn liigapeleistä tuli lisätöitä erityisesti kurinpidon jäsenille.
Suomen cupin finaaleissa kohtaavat miesten puolella Westend Indians ja Nokian KrP sekä naisten puolella Classic ja TPS.
Loppiaisena mitellään salibandyn Suomen Cupin finaalipaikoista.
Vuoden 2025 ensimmäiset salibandyn pääsarjapelit miteltiin viikonlopun aikana.
MM-kisojen yhteydessä pidetyssä IFF:n yleiskokouksessa päätettiin salibandyn tulevaisuudesta. IFF:n pääsihteeri John ”Pi” Liljelund kertoi, onko MM-kisojen siirto neljän vuoden välein käytäväksi toteutumassa, ja mikä on EM-kisojen kohtalo.
Salibandyn Ruotsin pääsarjassa pelattiin perjantaina prameissa olosuhteissa, kun Pixbo isännöi Kalmarsundia Göteborgissa.
Esport Oilers tiedotti aiemmin viikolla, että laitahyökkääjä Markus Salmi jatkaa seurassa myös kaudella 2025-26.
Jyväskylän Happeelle kausi 2024-25 piti olla monella tavalla uudenlainen.
Miesten liigan joulukuun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Happeen Ville Heiska, 18, ja naisten liigasta Miisa Turunen, 19.
SPV:n 20-vuotias maalivahti Teppo Liukkonen on ollut yksi F-liigakauden parhaita pelaajia.
Puolustaja Jere Pulkkinen, 28, palaa miesten liigaan ja Classic-paitaan Sveitsin liigan SV Wiler Ersigenistä.
Nostalgiapalojen jaksossa numero 47 Jari Kinnunen jatkaa Marko Sompan haastattelun merkeissä.
OLS tiedotti torstaina, että Jani Lämsä ei jatka joukkueen päävalmentajana kauden 2024-25 jälkeen.