Outo kolmas finaali: murskaavan tehokas SB-Pro voiton päästä mestaruudesta

SB-Pron My Kippilä oli torstaina askeleen edellä Classicin pelaajia. Kippilä paukutti tehot 3+3. Kuva: Juhani Järvenpää

SB-Pron My Kippilä oli torstaina askeleen edellä Classicin pelaajia. Kippilä paukutti tehot 3+3. Kuva: Juhani Järvenpää
SB-Pron My Kippilä oli torstaina askeleen edellä Classicin pelaajia. Kippilä paukutti tehot 3+3. Kuva: Juhani Järvenpää

Naisten Salibandyliigan kolmas finaali pelattiin torstaina Vantaalla Tikkurilan Urheilutalolla. Aavistuksen omituisen finaaliväännön voitto kirjattiin SB-Prolle lukemin 10–6.

SB-Pro johtaa nyt finaalisarjaa voitoin 2–1. Sarja on ensimmäisen kerran katkolla sunnuntaina Tampereella.

Kolmas finaali oli ainakin tilastojen perusteella varsin erikoinen. Kuusi kertaa peräkkäin Suomen mestaruuden voittanut Classic otti ensimmäisessä ja toisessa erässä kunnolla käkeen. Kahden erän jälkeen taululla komeilivat peräti 9–1-johtolukemat SB-Prolle.

Päätöserä oli niin ikään poikkeuksellinen, sillä Classic pelasi miltei koko erän ilman maalivahtia. Classic saikin aavistuksen kirittyä, mutta SB-Pro otti silti selkeän voiton neljän maalin erolla.

Pääkallo.fi kertoo lisää ottelusta illan aikana.

SB-Pro-Classic-ottelun tilastot.

11 comments

  1. Classicin maalivahdilla: 3-erä 3torjuntaa Kentällä yht. 3min. 8sek. yksi maali tyhjiin.
    2-erä 3torjuntaa ja 5maalia.
    1-erä 5torjuntaa ja 4maalia. Melko erikoista.

  2. Uskomaton sulaminen SB Pron valmennukselta. Mitä Suonpään päässä liikkuu? Kaksi hienoa erää ja viimeisessä valmennuksen mokalla Classic päästetään finaalisarjaan mukaan. Jos Classic tuosta vielä nousee niin Suonpään valmennusuralle piste.

  3. Pro oli valovuoden edellä lassikkia, ei näkynyt alankoa, ei pöllästä, ei rantalaa.
    Viimeisen erän höntsäilyllä ei pelillistä arvoa kummallekaan.
    Jopa nolotti katsoa manselaisten peliä.

  4. Kyllä ihmettelin itsekin SB Pron kolmannen erän täyttä passivoitumista.

    Kyllä maajoukkueen tilanne näyttää huonolta, kun katsoo Classicin joukkuetta, josta mukana aika monta hyökkääjää. Katri Luomaniemelle annan puhtaat paperit, koska pystyi toistuvasti järkeviin ratkaisuihin. Mutta: Nina Rantala. Pallonmenetyksiä, epätoivoisia haastoja, liian vaikeita syöttöjä, pallonmenetyksiä, yksinyrittämistä. Ihan hirveää. Pilasi koko ykköskentän pelin, eikä joukkue kyllä ansainnutkaan voittaa. Onko tässä oikeasti yksi maajoukkueen kantavista voimista? Valmennusjohto otti kuitenkin Saarisen penkille, joka sai kuitenkin palloa omille silloin tällöin. Uskomatonta!

    Classicin pelinrakentelukaan ei kaksi erää miellyttänyt. Miksi ihmeessä joka kerta rauhoitetaan, rauhoitetaan ja rauhoitetaan maalin taakse? Eikö Tampereella olla kuultu kääntöpelistä? Karvauksella Pro sai kuitenkin palloa aika ajoin pois.

  5. ..kolmannen erän passivoitumista?
    Jos kaverilla ei maalivahtia,niin yksi pelaaja kentällä silloin enemmän, eikös niin. Eli ylivoima?
    Mutta nou hätä, hienosti Pro hoiti homman.

  6. jesse: Jos karvaus pudotetaan suosiolla alle puoleenkenttään, niin se on passivoitumista. Sitä ei tapahtunut kahdessa ekassa erässä. Loppuerästä Pro vähän yritti ykköskentän voimin karvatakkin.

  7. Jos kaverilla on kokoajan yksi ylimääräinen pelaaja kentällä, niin on itsemurha olla pudottamatta karvausta. Karvaus alas, puolustus tiiviiksi. Ja taisi tässä kuitenkin Pro ottaa selkeän voiton.

  8. Valoja itse kullekin. Jos ihan tarkkaan seurasitte Classicin peliä, ja niinkuin jo aiemmin mainitsin, he pyrkivät koko pelin ajan vain rauhallisiin hyökkäykseenlähtöihin. Ja kun saivat rauhoitettua, lähti maalivahti pois maaliltaan. Karvaamalla kovaa, Classicin maalivahtivaihtorumbaa oisi vaikeutettu. Ja aikaa 6vs5 pelissä vähennetty. Ja miksei myös muutama pallonriisto/maalintekotilanne siihen päälle.

    valojaPäälle: Myönnä, että olet vain lajitaktisesti köyhä ja et vaan osaa? 😉

    Joo oikea joukkue todellakin voitti. Voittopeli ei kuitenkaan aina ole täydellinen. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Mitänäitänytoli…

  9. Niin, toivottavasti Suonpää otti oppia vaikkapa miesten pelistä (Classic-Happee) lauantaina, jolloin Classic pelasi noin 10 minuuttia 6 vs 5. Happee teki 2 tyhjiin…..!!!!! Classic ei yhtään maalia kuudella!