SB-Prolle seurahistorian ensimmäinen mestaruus – tehokkaat Kujalat kaatoivat Classicin

Kuva: Juhani Järvenpää

Kuva: Juhani Järvenpää
Kuva: Juhani Järvenpää

SB-Pro voitti naisten Salibandyliigan mestaruuden, kun se kaatoi ratkaisevassa viidennessä loppuottelussa hallitsevan mestarin Tampereen Classicin lukemin 5-3(3-1, 0-0, 2-2). Viime kaudella hopealle tullut nurmijärveläisjoukkue pääsi näin ollen kirkastamaan mitalinsa ja katkaisemaan yhden dynastian.

Mihin ottelu ratkesi?
SB-Pro oli ottelun alusta asti niskan päällä ja loi kerta toisensa jälkeen vaarallisia tilanteita Classic-päätyyn. Nurmijärveläiset näyttivät menevän menojaan jo ensimmäisessä erässä, kun SB-Pro johti ottelua jo 3-0-lukemin. Classic-kapteeni Katriina Saarinen nostatti vielä tamperelaisten toiveita kaventamalla pelin rangaistuslaukauksella vajaa minuutti ennen ensimmäisen erän loppua. Maalittoman toisen erän jälkeen SB-Pro löi viimeisen naulan Classic-arkkuun viitisen minuuttia ennen kamppailun loppua, kun Karoliina Kujala ja Silja Eskelinen viimeistelivät Pron neljännen ja viidennen maalin.

Ottelun hahmo?
Koko SB-Pron ykköskenttä oli liekeissä tehtaillen joukkueensa kaikki maalit. Varsinkin 1+1-tehot niittäneet Kujalan siskokset Karoliina ja Elina olivat hyvällä pelipäällä. Classicilta silmiinpisti puolustaja Tiia Raitanen, joka pelasi hyvin ja ennen kaikkea pallovarmasti. Myös vierasjoukkueen konkari, Classicin ensimmäisen maalin iskenyt Saarinen jäi mieleen. 42-vuotias sentteri pelasi ajoittain hyvin, vaikka nopeus ei aina riittänyt nuorempien pelaajien rinnalla.

Ottelun puheenaihe?
Ratkaiseva finaali oli kerännyt Pasilan Urheilutalon lehtereille mukavan määrän ihmisiä ja tunnelma oli hyvä läpi ottelun. Viralliseksi katsojamääräksi ilmoitettiin 629 katsojaa. Myös itse ottelu oli viihdyttävä ja varsinkin ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta hyvää tekemistä, eikä tyypillisestä ratkaisupelin passiivisuudesta ollut tietoakaan. SB-Pro voitti seurahistoriansa ensimmäisen mestaruuden. Samalla katkesi Classicin kuuden mestaruuden putki.

Tilastohuomiot:
SB-Pro: Karoliina Kujala 1+1, Elina Kujala 1+1
Classic: Katriina Saarinen 1+0, Hanna Sipiläinen 1+0

Teksti: Janne Erola, Helsinki

4 comments

  1. Taas tätä dynastian murenemista… Jos voittaa kuudesti ja tulee sitten hopealle, ei mielestäni voida puhua dynastian murenemisesta. Sama juttu miehissä SSV:n kohdalla. Puhutaan näistä sitten, kun neljän joukkoon ei enää mahdu.

  2. Sopulin kanssa.Turha kenenkään ”ilkkua” Classicin hopeaa, sen verran ylivoimaisia olivat nämä kaksi joukkuetta kaikkiin muihin liigajoukkueisiin verrattuna, Pro hitusen Classicia tänä keväänä edellä.Classic oli ottanu Prota melkoisesti kiinni tässä kevään aikana – lienee valmennuksen ansiota tämä.Classicin 6 vuoden mestaruusputkea ei ihan heti uusi yksikään joukkue.Kaikki kunnia Prolle mutta parilla pompulla tilanne ja mestari olisi ollut tänään jälleen Classic.Eipä silti – virkistävää että mestari välillä vaihtuu.

  3. Vaikea on näköjään myöntää, että toinen joukkue oli niin paljon parempi koko kauden, täh