Sveitsistä potkut saanut suomalaisvalmentaja Falunin naisten peräsimeen

Suomalaisvalmentaja Harri Lind on tehnyt suullisen sopimuksen ruotsalaisseura IBF Falunin naisjoukkueen luotsaamisesta tulevalla kaudella. Sopimus allekirjoitetaan lähipäivinä.

Lind on valmentanut Suomen U19-tyttöjen maajoukkuetta ja ollut mukana naisten maajoukkueen valmennusryhmässä.

Viime kaudella Lind valmensi Sveitsissä Tiia Ukkosen ja Mia Karjalaisen edustamaa Piranha Churia, ennen kuin sai potkut valmentajan pallilta. Chur voitti lopulta Sveitsin mestaruuden. Syy valmentajavaihdokseen kesken kauden oli seuran mukaan se, ettei joukkueen peli ollut kehittynyt talven aikana tarpeeksi.

Ruotsissa Lindin saamisesta joukkueeseen ollaan kuitenkin hyvillään.

– Tämä on kuin uusi alku joukkueelle, koska meillä on niin paljon uusia pelaajia. Sen takia on tärkeää saada myös uusi valmentaja. Joukkue on kuullut osan hänen ideoistaan ja pitänyt kuulemastaan. Ennakkotunnelmat ovat todella hyvät, kertoo IBF Falunin edustaja Camilla Granström seuran tiedotteessa.

Falunin tiedote aiheesta.