Classic tappion myötä tukalassa tilanteessa – ”Johanssonin tilanne tarkistetaan joka aamu”

Classic on ihmeissään. Tapanilan Erä on vienyt kaksi ensimmäistä osaottelua puolivälierissä. Ottelusarja on katkolla keskiviikkona. Kuva: Juhani Järvenpää

Classic on ihmeissään. Tapanilan Erä on vienyt kaksi ensimmäistä osaottelua puolivälierissä. Ottelusarja on katkolla keskiviikkona. Kuva: Juhani Järvenpää
Tampereen Classic on ihmeissään. Tapanilan Erä on vienyt kaksi ensimmäistä osaottelua puolivälieräsarjassa. Ottelusarja on katkolla keskiviikkona. Kuva: Juhani Järvenpää

Tapanilan Erä otti tiukkojen vaiheiden jälkeen voiton Classicista 5-3 (0-1, 2-0, 3-2) ja puolivälieräsarja on katkolla runkosarjan kahdeksikolle keskiviikkona Tampereella. Classicin poissaolot ja penkitykset mietityttivät vielä ottelun jälkeen.

Classic aloitti ottelun vahvemmin ja johti Niko Juholan kääntölaukauksella avauserän jälkeen 1-0. Erä nousi toisessa Mikko Pasasen ja Ilkka Kosken maaleilla johtoon, ja ilman Sami Johanssonia pelannut Classic sekoitti kokoonpanonsa täydellisesti kolmanteen erään.

Mihin ottelu ratkesi?
Classicin valmennuksen herättely toi Juholan 2-2-tasoituksen, mutta jäähyt koituivat tamperelaisten kohtaloksi. Nico Salon kulmapelijäähyn aikana Lauri Kapanen laukoi Erän päätöserän puolivälissä 3-2-johtoon. Janne Lammisen sekä Tommi Rosendahlin nahistelusta seuranneen neljällä neljää vastaan pelaamisen hyödynsi kotijoukkue. Ilkka Koski ja Mikko Pasanen laukoivat kaukaa Erän 5-2 karkumatkalle. Johto piti Juholan kavennuksesta huolimatta loppuun asti.

Ottelun hahmo?
Erälle kaksi tärkeää osumaa tehneen hyökkääjä Mikko Pasasen lisäksi Ilkka Kosken kaksi kimmokkeiden kautta tekemää maalia osuivat helsinkiläisten kannalta hyvään saumaan. Runkosarjassa vain kolme maalia tehneen puolustajan suorituksen arvoa nostaa nousu pelaaviin kenttiin kolmen kentän ulkopuolelta. Ottelun jälkeen Koski jutusteli nöyrästi koko joukkueen tavoitteesta nostaa avauserän jälkeen tasoa toiseen ja kolmanteen erään. Siinä hän näytti esimerkkiä.

Ottelun puheenaihe?
Runkosarjan maalipörssin kakkonen Sami Johansson seurasi toisenkin puolivälieräottelun katsomosta. Häntä tarvittaisiin. Avausottelun vaihtopenkiltä seurannut Krister Savonen puolestaan palasi johtamaan Classicin ykköskenttää. Juholan kahden maalin esityöstä huolimatta Savosen liike oli normaaliakin harkitsevampaa, eikä ottelun jälkeen kentällä sukkasillaan linkannut sentteri osallistunut joukkueen yhteisiin loppuverryttelyliikkeisiin.

Muuta huomioitavaa:
Kokeneista pelaajista muun muassa Classicin Mika Savolainen ja Erän Sami Lehtinen istuivat ottelun lopun penkillä ja sarjassa saavat vastuuta myös nuoremmat pelaajat. Esimerkiksi Classicin ykkösessä Sami Johanssonin paikalla pelasi Oskari Heikkilä ja Erän kakkoskentässä neljään runkosarjapeliin pukenut Riku Holopainen pelasi käytännössä vasta toisen kokonaisen liigaottelunsa, kummatkin puolivälierissä. Molemmat 17-vuotiaat olivat myös lähellä maalintekoa.

Kommentit:
– Saatiin näin enemmän jalkaa viivalle, ei sen kummempaa, Classicin päävalmentaja Jarkko Rantala vastasi pelin jälkeen Mika Savolaisen päätöserän istumiseen penkillä.
– Johanssonin osalta tilanne tarkistetaan joka aamu, Rantala valaisi Sami Johanssonin tilannetta.
– Tilanne on vaikea, mutta olen joskus kuullut, että näistä on sarjoja käännetty, Rantala muistutti.
– Taisteluilme oli tänään hyvä. (Markus) Laakso oli hyvä maalilla ja kapteenin johdolla punnerrettiin vielä maastakin peitolle, Erän päävalmentaja Petteri Bergman kiitteli.
– Kahdella täplällä et tee vielä yhtään mitään, jos kolmatta ei tule, Bergman sanoi.

Tilastohuomiot:
Erä: Ilkka Koski 2+0, Mikko Pasanen 2+0, Lauri Kapanen 1+1 ja Janne Salonen 0+2. Markus Laakso 24 torjuntaa.
Classic: Niko Juhola 3+0 ja Krister Savonen 0+2. Lassi Toriseva 20 torjuntaa.