Viidesti maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Mika Kohonen on ollut yhdeksänsien MM-kisojensa alla paljon esillä kaukalon ulkopuolisista asioista. Pelillisesti Kohosen peluutus on yksi mielenkiintoisimmista seurattavista asioista tulevissa MM-kisoissa.

Jokainen tällä viikolla Urheilusanomien Harri Pirisen kirjoittaman kahdeksan sivun koskettavan henkilökuvan lukenut todennäköisesti ymmärtää, miten huima suoritus Kohosen nousu masennuksen jäljiltä ja 37-vuotiaana MM-joukkueeseen on.

Neljä vuotta sitten puhuimme Uppsalassa vastaavassa henkilökuvassa MM-kisojen alla paljon muun muassa kotikisojen aiheuttamista paineista. Hänen kotikulmillaan ohi kävelleiden ihmisten hymyistä näki, ettei ollut epäselvyyttä kuka on maailman paras salibandypelaaja.

Tänä vuonna vielä kuukausi ennen kisoja pelatussa neljän maan turnauksessa Hämeenlinnassa Kohonen myönsi olevansa tilanteista puoli sekuntia myöhässä. Pelillisesti tilanne on hyvin erilainen kuin koskaan aiemmin. Tutulla sentterin paikalla tämä viive korostui etenkin turnauksen päättäneessä ottelussa Ruotsia vastaan.

Maajoukkueikonin valinta kisoihin kertoo paitsi konkarin poikkeuksellisista kyvyistä, lahjakkuudesta ja tahdosta myös Suomen katastrofaalisesta sentteritilanteesta. Uusia tulijoita kansainvälisiin ympyröihin erityistä älykkyyttä vaativalle pelipaikalle ei Suomessa juuri ole. Tästä sentteritilanteesta myös Jani Hakkarainen kirjoitti aiemmin.

Ykkössentteri Jani Kukkolan takana Kohoselle olisi tarjolla isot minuutit kaikissa MM-peleissä. Moni haluaisi nämä täydet minuutit nähdä, mutta siinä ei taida olla mitään järkeä. Kuusi täyttä peliä yhdeksään päivään salibandyn vaativimmalla pelipaikalla on monelle muullekin todennäköisesti liikaa. Vanhempi Kohonen on nykymaajoukkueesta ainoa joka pystyy tuomaan kokemuksensa ja rauhallisuutensa peliin myös verkkarit päällä.

Kohonen tarvitsee minuutteja juuri sentterin tontilla, mutta etenkin heikompia maita vastaan haluaisin nähdä hänet myös nerokkaita avaussyöttöjä jakelevana puolustajana. Alkusarjan Ruotsi-pelissäkään ei tarvitse näyttää kotiyleisönsä edessä pelaavalle turnauksen ykkössuosikille vielä kaikkea. Valmennus voi tehdä kokeiluja jopa tässä täpötäyden hallin pauhussa. Pelaajilta on kuitenkin vaikea kytkeä puolivaloja päälle.

Pallollisena ja ylivoimapelaajana Kohonen on edelleen Suomen parhaita. Oivaltavat syötöt rikkovat vastustajan viisikkoa silmiä hivelevän kauniisti. Hyvin sijoittuva Tero Tiitu tällää poikittaissyötöistä vanhasta muistista näissäkin kisoissa kauniita maaleja.

Toivottavasti joku niistä jää ikimuistoiseksi.