Suomi laittoi Ruotsille hienosti kampoihin vuoden 2014 MM-kisoissa. Erityisesti finaalissa Suomi laittoi Ruotsin erittäin tiukille. Harva uskoi ennen turnausta, että Ruotsi olisi voitettavissa.
Tiedätkö mikä tämä tulossarja on?
17-1, 8-2, 9-3, 3-2, 6-1, 18-2, 9-1, 20-0, 4-2, 6-4
Tai tämä?
11-3, 13-3, 5-2, 17-0, 10-1, 3-2
Kyseessä on kahden oman lajissaan aikakautensa ylivoimaisimman joukkueen tuloslista MM-kotikisoista.
Ensimmäisenä mainitut tulokset ovat edesmenneen Neuvostoliiton tuloksia vuoden 1973 jääkiekon MM-kisoista. Kotikisoihinsa vahvasti satsannut Neuvostoliitto voitti kaikki kymmenen otteluaan maalierolla 100-18. Kisoissa ei pelattu erikseen loppuottelua, mutta Tsekkoslovakia tarjoili parhaan vastuksen kahden ja yhden maalin tappioilla.
Huolimatta siitä, että Kanada ei osallistunut jääkiekon MM-kisoihin vuosina 1970-1976 suoritusta voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen ylivoimaisimmista joukkueurheilussa.
Toinen sarja on Ruotsin voittokavalkadi salibandyn MM-kisoista vuodelta 2014. Ruotsi voitti kaikki kuusi otteluaan maalierolla 59-11. Lähimmäksi Ruotsin voittamista pääsi Suomi finaalissa ja alkusarjassa. Välierä Sveitsiä vastaan oli Ruotsin lähes naurettavaa ylivoimaa ja päättyi lukemin 10-1. Ruotsi voitti kaikki ottelut myös edellisissä MM-kisoissa varsin murhaavin tuloksin.
Se, että molemmat pelasivat kotikentällään on yksi suorituksia yhdistävistä tekijöistä. Lisäisin vielä sen, että joukkueet ovat omana aikanaan, oman lajinsa kaikkien aikojen parhaita maajoukkueita siihen mennessä. Mielestäni.
Pelaajatuotannosta vastaavat järjestelmät eivät ole samanlaisia, mutta molemmista joukkueista huokuu se, että parhaat hedelmät ovat olleet kypsimmillään juuri kotikisoissa.
Osasta pelaajista puhutaan ja kirjoitetaan lähes yliluonnollisina hahmoina. Harlamov-Petrov-Mihailov oli aikansa huippuketju. Ruotsalaisilla ei ole vastaavia ketjuja, mutta yksilöt kuten Rasmus Enström, Alexander Rudd ja Kim Nilsson ovat samantyylisiä, lähes maagisia pelaajia. He loihtivat peliä tyhjästä.
Itse en niinkään pidä lajien välisestä vertailusta. Luonnollisesti sitä kuitenkin tehdään paljon ja teen sitä nyt itsekin. En väitä, että Ruotsin suoritus salibandyssa vuonna 2014 olisi ollut yhtä kova kuin Neuvostoliiton jääkiekossa 1973. Lajit eivät ole samanlaisia.
Vertailukelpoista pidän myös sitä, että jääkiekko oli vielä kohtalaisen pieni laji 1970-luvulla, ei yhtä pieni kuin salibandy nyt, mutta kuitenkin. Mestariehdokkaat olivat joka tapauksessa laskettavissa yhden käden sormilla.
Salibandyn MM-kisoista on kirjoiteltu, että maat kuten Suomi ja Ruotsi ovat liian ylivoimaisia. On kirjoitettu ja keskusteltu, että joidenkin maiden ei kuuluisi olla mukana MM-kisoissa, koska taso ei riitä. Tässä pitää kuitenkin muistaa, että EFT-maiden (Suomi, Ruotsi, Tshekki, Sveitsi) ulkopuolella olevat joukkueet eivät juuri pelaa kovia maaotteluita muualla kuin MM-kisoissa. Näin ollen myös järjestelmä suosii isoa nelikkoa.
Tuloslistan perusteella osa maista oli Neuvostoliittoa lähes 20 maalia perässä, kuten vaikkapa Länsi-Saksa. Eittämättä Saksakin on tuosta kehittynyt. USA ei pelannut edes A-sarjan MM-kisoissa.
Kirjoitettiinko ja keskusteltiinko vuonna 1973, että kisamaita pitäisi olla vähemmän? Kirjoitettiinko ja naulattiinko vuonna 1973, että tasoerot ovat liian suuret? Kirjoitettiinko ja väiteltiinkö, että mitalit voitaisiin jakaa jo ennen kuin kaikkia pelejä on pelattu?
Hyviä pointteja. Taisipa se lätkässäkin olla loppujen lopuksi hyväksi että suomi kävi noin 50 vuotta ottamassa selkäänsä murskaluvuin ja oppimassa isommiltaan, vai mitä? Jotain niillä oppirahoilla kai sitten lopulta saatiinkin.
Toinen juttu jota ällistyttävän vähän tajutaan, on se, että salibandyssä iso tasoero myös näkyy todella isona erona taululla, eikä ajoittaisissa murskalukemissa sinänsä pitäisi olla mitään ihmeellistä, jotkut 47-0-huumoritulokset poisluettuna. Nopeatempoinen maalintekopeli, eikä pelin rikkomiseen ole samanlaisia konsteja kuin esimerkiksi kiekossa.
Ruotsi ei ole mikään salibandyn Neuvostoliitto, maksimissaan Kanada mutta siihen se jää. Salibandy ei siis vertaillessa ole vielä vuodessa 1973 korkeintaan 1953 . Totaalitääri urheilua ennen hallinnutta Neuvostoliittoa ei ainakaan Venäjältä tule , Kiinasta siihen voisi poliittisen järjestelmänsä ja väestömääränsä takia vielä tullakin , mutta lajista ei taida löytyä sellaista kipinää ja luontaista maavastusta joka pakottaisi/inspiroisi jotain Kiinan tapaista väestömahtia panostamaan lajiin niin paljon voimavaroja.
Kansainvälinen Salibandyliitto haikailee lajia olympialaiseksi lajiksi ,mutta siihen laji on vielä aivan raakile. Todellista kilpailua lajin mitalisijoista tai mitalipeleihin pääsystä ei tapahdu riittävästi , kansalliset sarjat Euroopassa puhumattakaan muista maanosista ovat liian heikkotasoisia kehityksen aikaansaamiseksi. Itseäni jossain määrin ihmettyttää Norjan ja Tanskan sangen lässyt aikaansaamiset lajin parissa koska kilpailullista kovuutta löytyy ihan yllinkyllin naapurista, mutta riittävän kunnianhimoisia urhelijoita lähteä kehittämään itseään tai kokonaisia joukkueita ilmeisesti ei.
Euroopan tason todellisen koventamiseen avainmaat jossain hamassa tulevaisuudessa on , että joku Mercedes mies Saksasta ja GAZ Prom toveri Venäjältä näkee lajissa niin paljon tulevaisuuden mahdollisuuksia ,että Eurooppaan syntyy jonkintason ammattilaisliiga millä aidosti pelaaja niin Suomesta kuin Sambiasta voi elättää itsensä ja uhrata nuoruutensa lajin parissa.
Olympiakisoihin pääsy tällaisessa nykyrakenteessa takaa Ruotsille neljä varmaa kultamitalia 2 miehissä ja 2 naisissa ,jonka jälkeen laji poistetaan unohduksiin tuomittujen lajien kuten Baseball ja Kriketti joukkoon. Olympialaiseksi lajiksi pääsy vaatii kuitenkin lajiin mukana olevilta mailta kuitenkin sen aidon oman valmennuksellisen rakennustyön jonka hedelmät kypsyvät nyky kärsimättömässä yhteiskunnassa kovin hitaasti. Miesten jääkiekon tason ei itsessään ole kovinkaan merkittävästi kehittynyt yhtään mihinkään viimeisen 25 vuoden aikana. Lajin tasoa ovat nostaneet pikemminkin historialliset muutokset kartoilla , mm. Tšekkoslovakian jakautumisen kahdeksi maaksi ja entisen Neuvostoliiton hajoaminen useammaksi lajin kannalta kilpailukykyisemmäksi maaksi.Olympialaisen naisten jääkiekonkin kehitys on näyttänyt olevan enemmän kisaisännyydestä kuin todellisesta halusta kehittyä kiinni.
Ruotsi on vienyt tämän nopeatempoisen keppipelin kehityksen sille tasolle missä lajissa mitalitasolle päästäkseen pitää syntyä kulttuuriin jossa keppihöntsyily on luontainen urheiluharrastustapa jo pienestä pitäen , niin mailavirtuooseja eilisenkin finaalin pelaajat olivat, Siksikin on hyvin vaikeaa on nähdä joukkuellisenkaan verran keppitaitureita tulevan kulttuureista joidenka urheilutaustapohjalla ei ole mieltymystä myös jääkiekkoon.
Jääkiekossa todelliset mestariehdokkaat ovat muuten edelleen laskettavissa yhden käden sormilla. Siis niissä kisoissa, joissa kaikki parhaat ovat mukana, eli olympiaturnauksessa. Nämä ovat Kanada, USA, Ruotsi ja Venäjä. Sitten Tshekillä, Suomella ja Slovakialla on pieni outside-tsäänssi mestaruuteen. B-joukkueilla, Kanadan tapauksessa jopa D- ta F-joukkueella pelattavien mm-kisojen asetelmat ovat sitten erilaiset.
Eli eipä se jääkiekko ole loppujen lopuksi valtavasti kansainvälisesti laajentanut tasoaan. Toki siinä taitaa latvioillakin olla ammattilaispelaajia, joten siinä puolessa se on vielä paljon edellä.