Suomen naisten salibandymaajoukkue vietti sunnuntaina vapaapäivää. Pääkallo.fi vieraili Sokos Hotel Rosendahlissa ja toimituksen kynsiin joutui muun muassa Classicin huippupelaaja Eliisa Alanko.

Ulkona ripotteli vettä tasaiseen tahtiin, mutta Alangon hymy majoitustilojen uumenissa oli kehnosta säästä huolimatta heleä itsenäisyyspäivän illan kynnyksellä.

– Tänään on ollut vähän spesiaali päivä, kun ollaan oltu tyystin ilman mailoja. Illalla on sitten itsenäisyyspäivän kunniaksi juhlaillallinen ja kohokohtana ensikertalaisten kisakaste, Alanko kertaili fiiliksiään Pääkallo.fi:lle.

Jokapäiväinen tekeminen on intensiivisen kisajakson sisällä aivan erilaista, kuin tavallisesti. Alangolle MM-kotikisat ovat kuin pikkutytön toiveiden täyttymys.

– On urheilijan unelma, kun ei tarvitse miettiä kotiasioita. Ei ole olemassakaan ruoanlaittoa, koulua tai töitä juuri nyt. Olemme täällä omissa oloissamme vain joukkueen kanssa. On myös fyysisesti kuluttavampaa pelata reippaaseen viikkoon kuusi peliä kuin 1-2 matsia joka viikonloppu. Täällä pelataan niitä kovia pelejä, joita varten jengi jaksaa treenata vuodesta toiseen, Alanko hehkutti kabinetin pehmeillä penkeillä.

Alanko opiskelee normaalisti Turun yliopistossa hammaslääketiedettä, mutta reissaa Tampereella edustamassa Classicia naisten Salibandyliigassa. Reissupelaajan arki, tunnollinen suhtautuminen urheiluun ja panostus kouluun ovat olleet vaikeita yhteensovittaa. Neljään vuoteen ennen tätä kautta Alangolla ei käytännössä ole ollut vapaa-aikaa.

– Pari ekaa vuotta reissasin aina Tampereelle treeneihin suoraan, kun pääsin koulusta. Yhden maissa kotona ja seitsemältä aamulla kouluun taas. Se ei ollut optimitilanne, joten sen jälkeen olen treenannut Turussa poikien kanssa, ettei tarvitse joka ilta suunnata Tampereelle. Koulussa teen pitkää päivää alkuviikon ja loppuviikot olen Tampereella. Pelipäivät ovat ainoat, jotka rauhoitan koulutöiltä. Tällä kaudella olen pitänyt taukoa koulusta kotikisojen vuoksi, Alanko sanaili.

Lähes sataprosenttista läsnäoloa vaativa koulu on verottanut myös maajoukkuetoimintaa.

– Viime MM-kisojen viimeistelyleiriltä jouduin joka ilta ajella Turkuun, koska aamulla oli pakko mennä kouluun. Kaikki on asenteesta kiinni. Siviiliasiat on hoidettava kunnialla ja vaikka minulla on paljon poissaoloja koulusta muihin nähden, ovat arvosanani olleet hyviä ja olen saanut vapaata, koska olen ymmärtänyt heidän vaatimuksensa ja joustanut sinne suuntaan. Ei tässä ole paukuteltu henkseleitä, että ”hei, mä pelaan maajoukkueessa, niin tarvin vapaata.” Tahti ei ole sama kuin opiskelukavereilla, mutta se ei haittaa.

Tämä kaikki kuulostaa varmasti monen mielestä raskaalta. Miten tällaista panostamista ja uhrautumista sitten jaksaa vuodesta toiseen?

– Kesä on pitkä ja siinä ehtii unohtaa paljon. Kesäisin en sen takia paljon olekaan töissä, että voin treenata kahdesti päivässä ja ottaa kiinni sen, missä olen talvella antanut siimaa istumalla koulun penkillä. Aikanaan lähdin Classiciin vuodeksi. No, nyt alkaa viides kausi. Tämän ikäisenä tahdon, että ympärilläni olevat pelaajat satsaavat yhtä kovalla asenteella kuin minä treenaten täysillä. Classicissa näin on.

Alangon suurin motivaation lähde komeilee kuitenkin lauantaina 12.12. Hakametsän jäähallissa.

– Maailmanmestaruuspokaali potkii eteenpäin, enkä siksi mene kausi kerrallaan, vaan jatkosopimukset ovat aina kahden vuoden projekteja. Jos ilmoitan, että olen maajoukkueen käytettävissä niin silloin ei voi puoli vuotta ennen kisoja ilmoittaa, että laitanpa tossut nyt naulaan. Koulussani on suhtauduttu asiaan aina hienosti, kun on tuotu esiin se aspekti, että minulla on koko loppuikäni mahdollisuus valmistua ja paikata ihmisten hampaita, mutta seuraavan kahden vuoden aikana taas mahdollisuus voittaa MM-kultaa, Alanko kertoi ilme luottavaisen vakaana.

Tällä mentaliteetilla Salibandyliigan runkosarjan kaikkiin peleihin ei ole aina helppo rakentaa pelifiilistä. Sen Alanko myöntää suoraan.

– Lähteminen pelireissulle voi joskus olla vaikeaa ja tuntuu, ettei huvita, etenkin rankan koulupäivän jälkeen loskasäässä. Nautin lajista kuitenkin niin paljon, että aina, kun puen pelipaidan ja kengät jalkaan, niin nousee ajatus, ettei tänne turhaan olla lähdetty. Olen perfektionisti niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Rakastan salibandyn pelaamista, mutta myös kouluani, jossa haluan menestyä.

Alanko on pelannut urallaan myös Sveitsin liigassa. Noilta vuosilta tarttui mukaan jotain, josta on muodostunut suurin tuki raskaan arjen pyörittämiselle. Kyse oli Classicissa nykyään pelaavasta Mikko Leikkasesta, joka vaikutti myös Alangon siirtymiseen Tampereelle pelaamaan.

– Ruvettiin Sveitsissä seurustelemaan Leikkasen Mikon kanssa ja nykyään olemme kihloissa. Mietin jo Sveitsistä palatessani, että panostanko kouluun ja jätän pelaamisen. Päätin kuitenkin jatkaa ja TPS oli tippunut divariin, enkä etenkään MM-kisavuonna voinut pelata kuin liigassa. Tampere oli luonnollinen vaihtoehto Mikonkin myötä, Alanko kertoi hymyssä suin ja jatkoi hieman vakavoituen:

– Kahden salibandypelaajan välisessä parisuhteessa on hienoa etenkin se toisten välinen kunnioitus. Kumpikin ymmärtää, miten tunnollisesti toinen suhtautuu urheiluun, eikä halua olla esteenä sille, vaikka yhteinen aika onkin välillä vähäistä. Jonain viikonloppuna saatan minä reissata vaikka lauantaina Kotkaan ja Mikko suuntaa sunnuntaina esimerkiksi Ouluun. Isoin tuki kaikkien näiden vuosien aikana on tullut varmasti Mikolta.

Salibandy näkyy arjessa väistämättä ja sen parissa pari myös kisailee leikkimielisesti. Perheen rankkarispesialisti on ainakin vielä Leikkanen.

– Ollaan käyty hallilla aamuisin Mikon ja Makkosen Eeron kanssa nyt, kun minulla ei ole ollut koulua. Aina treenin päätteeksi otetaan rankkariskaba ja pakko se on myöntää, että Mikko on tehnyt vähän turhan kovalla prosentilla, Alanko nauroi.

Leikkasen lisäksi Alangon uraan on vaikuttanut paljon luonnollisesti pikkusisko Ella. Eliisa aloitti salibandyn pari vuotta Ellaa aiemmin ja juniorivuosina tytöt pelasivat eri kentällisissä, mutta yhdessä vietetty ja pelattu aika on myöhemmin poikinut upeita mahdollisuuksia ja kokemuksia yhdessä. Myös MM-kisoissa Eliisa näkee Ellan merkityksen tärkeänä.

– Harvat sisarukset saavat mahdollisuuden pelata yhdessä ulkomailla. Me pelasimme kauden yhdessä Sveitsissä ja oli mahtavaa, kun Ella tuli viime kaudella myös Classiciin. Sain toisen turkulaisen sinne ja pelaamiseen Ninan (Rantala) kanssa tuli mukavaa lisämaustetta. Täällä kisoissa hän on järjetön voimavara. Omien ilojen ja vaikeuksien jakaminen on helpompaa, kun voi puhua asioista suoraan ja saa tuen, jollaista ei voi saada keneltäkään muulta. Kukaan ei tunne sinua niin hyvin kuin oma siskosi.

Suomen MM-joukkueessa pelaa paljon pelaajia muun muassa naisten liigan kärkijengeistä Classic, SB-Pro ja NST. Samassa joukkueessa pelanneet pelaajat ovat muodostaneet kentällisiä myös maajoukkueessa. Koko ryhmän joukkuehenki vaikuttaa kuitenkin loistavalta. Miten onnistuu rakentaa yhtenäinen ryhmä, kun kasassa on sarjassa toistensa pahimpia vihollisia?

– Niin, onhan se hauskaa, että pelataan heti kisojen jälkeen NST:tä vastaan runkosarjan yksi tärkeimmistä kamppailuista ja Prota vastaan cupin välierissä. Joukkuehengen rakentumiseen liittyy kuitenkin yksi iso asia. Ollaan yhdessä katseltu sitä, kun Ruotsi nostelee kannua. Kaikki naisten Salibandyliigan asiat ovat nyt jäähyllä ja niillä ei ole mitään merkitystä. Meillä on kotikisoissa selkeä päämäärä ja itselläni on vahvin usko urani aikana siihen, että MM-kulta, jota olen itsekin pian yhdeksän vuotta jahdannut, on tällä kertaa meidän.

Uskoa vahvistaa se, että itse joukkue on Alangon silmin jollain tasolla erityinen. Etenkin viime kisaprojektiin verrattuna ilmapiiri on Alangon mukaan vapautuneempi. Jollain tavalla Classic-hyökkääjä ei koe olleensa osana tällaista MM-ryhmää vielä koskaan urallaan.

– Ei ole minkäänlaisia kuppikuntia ikäeroista tai luonteenpiirteiden eroavaisuuksista huolimatta. Räväkät nuoret, kuten My (Kippilä) ja Veera (Kauppi) antavat paljon energiaa ja vanhemmat pelaajat neuvovat ja rauhoittavat. Tällaista kombinaatiota ja sekoitusta ei ole aiemmin nähty. Kaikki ovat ja saavat olla vapaasti omia itsejään, eikä ole mitään hierarkiaa, jossa jonkun pitäisi jollain tavalla kumarrella toista. Vaikka et pelaisi jossain pelissä minuuttiakaan, sinulla on rooli tässä joukkueessa, Alanko hehkutti.

Jossain asioissa näkyy jakautumista kuitenkin, sillä joukkueen ”leijonan luolassa” junnut pelaavat pleikkaria ja vanhemmat värittelevät värityskirjoja.

– Välillä laitetaan junnuja pleikkarikieltoon, kun volyymit nousevat ihan tappiin. Silloin Mertsalmen Laura sitten opettaa kortinpeluussa, miten tyhjennetään junnujen taskut, Alanko päätti keskustelun raikuvaan nauruun.