Ruotsi jälleen kahden maalin verran parempi – Suomen tytöillä voitoton viikonloppu

MIlla Jaatinen venyi pallon tielle Ruotsia vastaan 19 kertaa. Kuva. Esa Takalo

MIlla Jaatinen venyi pallon tielle Ruotsia vastaan 19 kertaa. Kuva. Esa Takalo

Suomen ja Ruotsin alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet kohtasivat toisensa toistamiseen tälle viikonlopulle Skellefteåssa. Sunnuntaisessa ottelussa Ruotsi oli jälleen askeleen edellä, ja vei ottelun nimiinsä maalein 3–1.

Lauantain tapaan Ruotsi pääsi ottelussa ensin johtoon, ja piti sen hyppysissään loppuun asti. Ruotsalaisten Tove Larsson kuritti Suomea hattutempulla ja viimeisteli viimeiseksi jääneen 3–1-osuman verkkoon kaksi minuuttia ennen loppua.

Suomen ainokaisen laukoi ensimmäisessäkin ottelussa Ruotsia vastaan osunut Maura Paajanen.

Joukkueiden lauantainen kohtaaminen päättyi Ruotsille 4–2, ja länsinaapuri vei nimiinsä myös molempien otteluiden rangaistuslaukauskisat.

Ottelutilastot