
Suomi ja Liechtenstein mittasivat toisiaan torstaina salibandyn miesten MM-kisojen karsinnoissa Tallinnassa. Suomi voitti ottelun maalein 24-0.
Suomen avausmaalista vastasi Atte Eronen ajassa 2.12 ja maali oli Erosen ensimmäinen miesten maajoukkuepaidassa. Eronen osui erässä vielä toistamiseen ja muista maaleista vastasivat Jami Manninen, Jere Oksanen, Krister Savonen sekä Jani Kukkola. Suomi piti palloa käytännössä koko erän, joten 6-0-lukemat hiukan mairittelivat vastustajaa. Lucas Goodille merkittiin myös kiitettävät 26 torjuntaa ensimmäisessä erässä.
Toisessa erässä Oksanen, Kukkola, Manninen, Janne Lamminen, Nico Salo, Eemeli Salin, Casper Pfitzner ja Heikki Iiskola lisäsivät Suomen johtoa, joten kolmoserään mentiin lukemissa 14-0. Good torjui toisessa erässä peräti 27 kertaa.
Eronen viimeisteli hattutemppunsa kolmannen erän alussa. Joonas Pylsy (x2), Jonne Junkkarinen, Iiskola (x2), Oksanen, Valtteri Kainulainen, Aaro Astala ja Pfitzner vastasivat Suomen maaleista viimeisessä erässä. Erityisen tehokas oli ottelun viimeinen vitonen, jonka aikana Suomi mätti vielä seitsemän maalia.
Sinivalkoisten tehopelaajia olivat eritoten Pylsy (2+5), Oksanen (3+3) ja Iiskola (3+2). Liechtensteinin Good torjui viimeisessäkin erässä 21 laukausta, joten torjuntoja kertyi kaikkiaan 74 ottelussa.
Suomi kohtaa MM-karsintojen kolmannessa ottelussa Hollannin. Ottelu alkaa klo 16 perjantaina.