Suomen miesten salibandymaajoukkueen puolustaja Janne Lamminen, 32, on esiintynyt totutun vahvasti Prahan MM-turnauksessa. Lamminen vakiinnutti maajoukkuepaikkansa vasta melko myöhäisellä iällä ja debytoi MM-tasolla neljä vuotta sitten Göteborgissa.

Suomi on aloittanut kisat melko odotetunlaisesti. Avauspelissä Ruotsi oli vahvempi maalein 5-4, mutta Tanska kaatui luvuin 7-1 ja Norja loppulukemin 9-1. Lammisen mukaan startti on ollut sopivan haasteellinen.

– Päästiin aloittamaan Ruotsia vastaan, niin saatiin sellainen hyvä “buusti” tähän turnaukseen. Kovin mahdollinen vastus tuli kärkeen, niin siitä oli hyvä startata. Sitten tietysti nuo kaksi vähän lähtökohtaisesti heikompaa vastusta oli sellaisia, että pyrittiin meidän omaa peliämme kehittämään. Se oli pääpointti, eikä menty tulos edellä. Saatiin siinä vähän ketjukemioitakin kokeiltua jatkopelien suhteen, Lamminen kertoi keskiviikkona maajoukkueen majapaikassa.

Menikö Ruotsi-peli lähinnä siihen, että molemmat piilottelivat mahdollisimman paljon omia aseitaan?

– Kyllä itse vähän uskon siihen. Meille peli oli sellainen, että kaikki pääsivät pelaamaan, ja mielestäni se oli aika hyvä juttu. Turhahan tässä alkusarjavaiheessa on mitään penkityksiä harrastaa, vaan kaikki vaan mahdollisimman paljon pelaamaan. Oman ketjun kanssa puhuttiin, että mahdollisimman vähän näytetään mitään, vaikka todennäköisesti heillä on suurin osa tiedossa siitä, mitä ollaan tekemässä. Jotain pientä uutta jippoa saattaa meilläkin olla vielä tarjolla. Ruotsi pelasi mielestäni vähän sillä tavoin, että he pyrkivät olla paljastamatta mitään, Lamminen arvioi.

Suomen esitykset alkusarjassa eivät olleet erityisen hyviä, mutta toisaalta eivät erityisen huonojakaan.

– No ehkä sellainen ottelun läpivienti kaipaa vielä parannusta, eli ehjä kuusikymppinen jäi uupumaan. Tuo Norja-peli oli vähän siihen suuntaan, vaikka paljon tuhlailtiinkin, mutta ei annettu myöskään kaverille vastaiskupaikkoja. Ruotsi-ottelussa oli aika hyvää peliä 30-35 minuuttia, mutta sitten se vähän lopahti. Otettiin pari jäähyä ja sitten ei pystytty enää sieltä saamaan omaa rytkettä päälle, kun Ruotsi tuli tasoihin ja meni ohi, Lamminen harmitteli.

Luonnollisesti on myös seikkoja, jotka sujuivat hyvin alkusarjassa.

– Kokonaisuudessaan pelaajakemiat viisikoiden sisällä ovat toimineet. Vaikka ketjut ovat muuttuneet, niin niiden sisältä on löytynyt toimivia kombinaatiota. Mukana on viisi ensikertalaista, mutta silti on pystytty pelaamaan hyvin. Meidän ketju on pysynyt ainoana samana koko turnauksen ajan, ja se on ollut kiva, että on päässyt tuttujen kavereiden kanssa pelaamaan.

– Viisikkokemiat ja kokonaisvaltainen puolustus ovat olleet hyvällä tasolla. Norjaa ja Tanskaa vastaan lähdettiin tiukalla puolustuspelillä. Ei lähdetty hakemaan vain omia pisteitä, vaikka se siltä se saattoi näyttää, vaan kaikki ovat halunneet varjella omaa maalia, ja sitä kautta on pyritty auttamaan omaa veskaria, Lamminen vakuutti.

Mitä joukkueen haluaisit eritoten kohdata jatkopeleissä?

– Kyllä minä Tshekin haluan kohdata ihan siksikin, että ollaan heidän kotimaassaan. Se avauspäivän yleisömäärä sai jo sellaisen hyvät ”vibat” liikkeelle.

Tshekin kohtaamiseen on hyvä mahdollisuus, sillä Tshekki kohtaa puolivälierissä Tanskan ja Suomi Saksan. Jos selkeät ennakkosuosikit menevät jatkoon, niin välierissä nähdään Suomi-Tshekki-kohtaaminen lauantaina.

Tuttu kentällinen

Lamminen pelaa MM-kisoissa hyvinkin tutussa viisikossa, sillä puolustaja Krister Savonen ja hyökkääjät Sami Johansson, Eemeli Salin ja Nico Salo ovat Lammisen ketjukavereita myös Classicissa. Viisikko on pelannut jo useamman vuoden yhdessä maajoukkueessa. Viime kaudella ketju ei ollut koossa tuossa muodossa seurajoukkueessa, sillä Salo pelasi Ruotsin liigassa. Luonnollisesti yhteisten kokemusten myötä kentällä on enemmän sovittuja asioita kuin muilla elävämmillä viisikoilla.

– Kyllä meillä sopimuksiakin on, mutta nyt ollaan otettu se lähtökohta, että mennään vain nauttimaan kentälle, eikä oteta siitä stressiä, että pystytäänkö tuottamaan niitä omia sopimuksenalaisia juttuja. Niitä päästään varmasti ratkaisevammissa vaiheissa käyttämään. Se on ollut tähän mennessä tärkeintä, että kaikki pääsevät pelille ja mahdollisimman paljon pallon kanssa tekemisiin, Lamminen avasi.

Lammista itseään ei häiritse se, että hän on ketjusta se kaikkein nimettömin. Hyökkäyskolmikko tekee tuhojaan pelistä toiseen, ja Savosta voidaan pitää yhtenä maailman parhaista pelaajista. Lammisen erinomainen puolustuspeli jääkin siksi paikoin huomioimatta. Fakta on myös se, että viisikkoa voi pitää parhaana pallollisena ketjuna maajoukkueessa ja Salibandyliigassa. Jokainen pelaajista pelaa hyvin fiksusti pallon kanssa ja ilman sitä, joten pelitaitojen on syytä olla kokonaisvaltaisesti kohdillaan.

Jos keltä tahansa Suomen joukkueessa kysyy joukkueen dynamiikasta tai hengestä, niin vastaus on aina erittäin positiivinen. Ulkopuolisen silmän perusteella vastaukset eivät ole mitään silmälumetta. Lamminen ei halua nimetä pelaajaa, jonka kanssa hän viihtyy erityisesti maajoukkueen piirissä.

– Täällä tulee kaikkien kanssa vietettyä paljon aikaa, kun tullaan niin hyvin toimeen porukkana. Ehkä kuitenkin tuon Kailialan Mikon kanssa siksi, että ollaan kämppäkavereita täällä. Tuolla Leijonaluolassa ja korttiringeissä seura vaihtuu koko ajan. Kimpassa tehdään asioita ja käydään kylillä ja muuta, Lamminen kertoi.

Salibandyura alkoi verrattaen myöhäisessä iässä

Lamminen on syntynyt vuonna 1985, ja hänen salibandyuransa kulku mukailee melko hyvin muiden saman ikäluokan pelaajia, eli koko urheilu-ura ei ole mennyt pelkästään reikäpalloa pyöritellen.

– Alkujaan minulla on jääkiekko- ja futistaustaa. Ne lajit menivät hyvin yhdessä 15-vuotiaaksi asti ja sitten piti tehdä päätös kumpaa jatkaa, ja valitsin jalkapallon. Samana vuonna kaveri kysyi kiinnostaisiko kokeilla salibandya ja sitä kautta päätin mennä yksiin harjoituksiin, ja laji vaikutti ihan kivalta.

– Se, mitä olin koulun sählyjä pelannut aiemmin, niin laji rinnastui hyvin jääkiekkoon, ja sitä kautta pystyin suorittamaan ja tekemään asioita kentällä. Tuntui, että pärjäsin ihan ok, ja seuraavana vuonna jalkapallo jäi, jota kautta siirryin täysipainoisesti salibandyn pariin. Noin 15-16-vuotiaasta asti lajina on ollut vain salibandy.

Lamminen aloitti uran siis melko vanhalla iällä, mutta kehitys oli nopeaa. Ura alkoi vuosituhannen alussa, mutta mies oli alueturnauksessa ehdolla vuoden 2003 Suomen U19-poikien MM-joukkueeseen, joka voitti tuona vuonna ikäluokan MM-kullan. Liigaura alkoi samalla kaudella.

– Pelasin alkuun Gunnersin junioreissa ja aika nopeasti siirryin A- ja B-junioreihin. Silloin 16-vuotiaana pelasin A-junioreiden mukana ja kaudella 2003-04 pelasin ensimmäiset liigapelit Gunnersin paidassa. Olin silloin aika raakile liigatasolle.

– Kaudella 2004-05 olin jo vahvasti mukana kokoonpanossa, mutta armeija tammikuussa katkaisi sen kauden ja rikkoi myös sen 2005-06 kauden. Oikeastaan vasta syksystä 2006 alkaen pääsin pelaamaan sitten täysipainoisesti, Lamminen avasi uransa alkutaivalta.

Classiciin siirtyminen uran käännekohta

Lamminen pelasi uransa seitsemän ensimmäistä liigakautta Gunnersissa ja Kooveessa. Välissä puolustaja pelasi kauden 2008-2009 Sveitsissä. Kooveessa hän oli kasvanut yhdeksi joukkueen johtavista pelaajista vuosien varrella. Kauden 2010-2011 jälkeen nähtiin jonkin sortin paikallista kohuakin aiheuttanut siirto, kun neljä Kooveen avainpelaajaa siirtyi Classicin paitaan. Lamminen oli yksi heistä.

Siirto oli selkeästi nostattava tekijä Lammisen uralle, vaikka isompi menestys seurasi vasta myöhempinä vuosina.

– Tavoite on ollut aina henkilökohtaisesti korkealla, että ihan täällä maajoukkuetasolla asti. Muistan, että joskus aikoinaan Pasi ”Passo” Peltola tuli kysymään minulta, että ”miksi et tullut jo aikaisemmin”, niin vastasin siihen, että ”ei minua ikinä aiemmin pyydetty”.

– Onneksi pyyntö tuli silloin, eikä sitä tarvinnut hirveästi miettiä, vaikka organisaatio oli nuorempi, ja Classic oli noussut myöhemmin liigaan, niin näin siinä potentiaalia. Siinä mukana lähtivät Veli-Matti Luukko, Ville Matikainen ja maalivahti Pekka Nieminen, ja se tuntui aika luontevalta, että päästiin ”ketjuna” uuteen seuraan. Tuttuja kasvoja oli silloin jo muutenkin joukkueessa, joten oli aika helppo siirtyä siinäkin mielessä, Lamminen pohti.

Lammisella on meneillään jo kahdeksas kausi Classicissa, ja mies on kasvanut joukkueen mukana. Viime kaudella Lamminen toimi jopa joukkueen kapteenina, kun Jussi Piha luopui kapteeninnauhastaan kesken kauden uupumuksen vuoksi.

Lamminen on kentällä todella aktiivinen pelaaja eikä kaihda kaksinkamppailuja tai tiukkoja tilanteita. Lempinimi ”Liekki” kuvaa melko hyvin tamperelaisen otteita kentällä, mutta se kaipaa hiukan tarkempaa tarkastelua.

Tuleeko ”Liekki”-lempinimi kentän sisä- vai ulkopuolelta?

– Kyllä se on kentän sisäpuolelta. Taisivat olla Vasaran Matti ja Louhelaisen Janne, jonka sen aikoinaan antoivat juniorivuosina. Nuorena poikana liityin heti korttirinkiin ja olin silloin heti valmis tekemään kaikki työt.

– Kentällä se tulee siitä, että olen aika innokas liikkuja ja ”sähisijäluonne”. Jotkut kuvaavat, että minulla on italialaista verta kehossa ja että sytyn nopeasti niin hyvässä kuin pahassa. Siitä se tulee ja on mukautunut ja jäänyt elämään tässä vuosien varrella. Siitä ei ole hirveästi kyselty, että en tiedä onko varsinainen syntytarina kovinkaan monelle tuttu, Lamminen selvensi.

Äkkiseltään voisi luulla, että Lamminen syttyy vain kovista peleistä ja kovista väännöistä.

– Ei sillä sinällään ole väliä mistä pelistä on kyse, mutta tiukoissa väännöissä pääsee nopeiten pelin sisälle ja saa hengen päälle, kun heti alussa pääsee kaksinkamppailemaan. Siitä saa adrenaliinin virtaamaan, mutta jokaiseen peliin lähden täysillä, oli tilanne mikä tahansa, tamperelainen vakuutti.

Lamminen debytoi maajoukkueessa vuonna 2011, mutta paikan vakiinnuttaminen otti aikansa, sillä MM-debyytti tuli 28-vuotiaana vuonna 2014.

– Päätin ottaa maajoukkuepaikan tavoitteeksi siinä vaiheessa, kun palasin Sveitsistä vuonna 2009 Suomeen. Silloin päätin, että nyt rupean panostamaan siihen maajoukkuepaikkaan ihan täysillä. Olin vielä aika nuori poika ja silloin nuoremmalla iällä kiinnosti aika lailla kaikki asiat vähän enemmän siviilipuolella. Otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin panostamaan lajiin vielä enemmän.

Mistä mielestäsi kiikasti silloin aiemmin, että et ollut maajoukkuepelaaja?

– Syynä oli varmaan epätasaisuus suorittamisessa. Tuli hyviä hetkiä, mutta en meinannut löytää tasapainoa. Silloin tuli pelin sisällä liikaa ailahtelua ja niitä huonoja hetkiä. En ole ikinä ollut mikään maailman taitavin pelaaja ja sen olen tiedostanut jo monta vuotta. Varsinkin näin jälkeenpäin ajatellen ne asiat on ollut helppo korjata muilla avuilla. Aikaisemmin ailahtelu aiheutti liikaa stressiä ja se vaikutti myös kaikkeen muuhun suorittamiseen kentällä, Lamminen analysoi.

Classic on ylivoimainen Salibandyliigassa, mutta parannettavaakin riittää

Lammisen viimeiset vuodet ovat olleet erittäin menestyksekkäitä. Classic juhli kolmena keväänä peräkkäin Suomen mestaruutta ja Suomen paidassa puolustaja saavutti MM-kultaa joulukuussa 2016. Menestys ei ole aiheuttanut motivaatio-ongelmia.

– Viime kisojen jälkeen nämä kisat ovat olleet isona tavoitteena. Sen lisäksi Champions Cupin voitto on tavoitteena, sillä sitä ei olla vielä Classicin kanssa onnistuttu voittamaan. Tietysti nälkää tehdä sitä työtä, jota rakastaa, on paljon. Pelaan niin kauan kun koen, että pystyn olemaan huipulla ja pärjäämään. Olen aika periksiantamaton ihminen. Kun teen jotain, niin pyrin viemään sen niin pitkälle kuin vain mahdollista, Lamminen avasi tavoitteitaan.

Viime kaudella Classic oli niin ylivoimainen, että joukkue hävisi yhden pelin ja se oli jatkoaikatappio Esport Oilersia vastaan kauden toisessa runkosarjapelissä.

Kyllästyttääkö jatkuva voittaminen?

– Ei missään nimessä kyllästytä. Se ehkä vähän harmittaa, miten joukkue suorittaa paikoin niin sanottuja ennakkoon heikompia joukkueita vastaan. Ehkä paikoin omat pisteet rupeavat kiinnostamaan liikaa. Maalintekijöitähän pitää olla ja maalinälkää, mutta pitäisi silti aina pystyä pelaamaan joukkueelle, sillä se kehittää eniten pelaajia. Jossain vaiheessa voi olla niitä maalin pelejä, jotka pitää pystyä voittamaan. Pitäisi oppia siihen, että vastustajalla ei ole väliä, sillä jos meidän normaali pelityyli on toiminut noin hyvin viimeiset kolme kautta, miksei se voisi toimia samalla tavalla ennakkoon heikompia vastaan.

Koskeeko tämä erityisesti tätä kautta?

– No joo. Viime kaudella kaudella saatiin jo vähän heikollakin pelillä ne voitot. Tuntui jopa paikoin hassulta, että saatiin aina käännettyä ne pelit voitoiksi. Tänä vuonna on menty henkisesti eteenpäin, mutta voi olla niin, että odotetaan liikaa, että ne voitot tulevat itsestään. Sitä minä en tiedä varmaksi sanoa kuitenkaan.

Tällä kaudella Classicin 40 pelin voittoputki katkesi jatkoaikatappioon Nokian KrP:ta vastaan.

Oliko hyvä asia, että hävisitte pitkän tauon jälkeen KrP:lle alkukaudesta?

– Oli ehdottomasti. Saatiin sitä kautta herätettyä pelaajat siihen todellisuuteen, että kuitenkaan mitään ei saa ilmaiseksi tässä lajissa. Peli kehittyy ja vastustajat kehittyvät, ja nuoret rupeavat olemaan taas kokeneempia ja vanhempia. Kyllä jokaista peliä täytyy lähteä voittamaan, Lamminen järkeili.

Jos yksi selkeä henkilökohtainen tavoite peliuralla pitää nostaa esiin, niin mikä se on?

– Kyllä tavoitteenani on pystyä pelaamaan vielä vuonna 2020 ilman loukkaantumisia huipputasolla

Voidaanko siis puhua vuoden 2020 kotikisoista tavoitteena?

– Laitetaan vaikka kotikisat siihen tavoitteeksi. Sanotaan kuitenkin siten, että olen ainakin mahdollisesti käytettävissä niissä kisoissa. Vaikka en mikään ikäloppu olekaan, niin kuitenkin pitää ruveta miettimään, että tässä ei enää mitään parikymppisiä olla. Kuitenkin on niin, että tässä iässä kroppa voi jo prakata. Tavoitteena on olla vuosi kerrallaan huipputasolla, ja se vuosi 2020 on seuraava selkeä maali tässä kohtaa, Lamminen linjasi.

Tuntematon persoona

Tamperelainen ei ole erityisen tunnettu salibandypersoona, mutta tässä vaiheessa on hyvä keskittyä myös kentän ulkopuoliseen Janne Lammiseen.

Monet maajoukkuepelaajat ovat salibandyammattilaisia, mutta Lamminen ei kuulu tuohon etuoikeutettuun joukkoon. Hän opiskelee pelaamisen ohella liiketaloutta ja työskentelee Keskon varastolla osa-aikaisesti.

Jos sinun pitäisi kertoa itsestäsi yksi asia mikä ei ole se, että olet menestynyt salibandypelaaja, niin mikä se olisi?

– Varmaan se, että olen lojaali ystävä ja kaikkiruokainen siten, että pyrin olemaan sitä kaikkien seurassa. Nykyisin on paljon vähemmän aikaa ystäville, mutta pyrkimys on, että voisin olla se sama ihminen kuin ennenkin aina, kun ollaan tekemisissä, Lamminen pohti.

Haastattelijan käsityksen mukaan Lamminen on melko värikäs persoona kentän ulkopuolella, vaikka häntä ei ehkä siitä tunnetakaan. Puolustaja ei lähde kiistämään tuota mielikuvaa.

– Kyllä se pitää paikkansa.

Anna jokin esimerkki tuohon liittyen?

– Esimerkkejä on varmaan paljonkin, mutta mitähän tähän asiaan voi sanoa. Olen tietyissä piireissä aika yllytyshullu ja olen monesti valmis tekemään jotain repäisevää. Paikoin sellaisia juttuja, jotka eivät enää seuraavana päivänä tunnu niin fiksuilta, Lamminen kertoi.

Olet käsitykseni mukaan Tapparan fani. Pitääkö tuo tieto kutinsa?

– Ei pidä paikkaansa, olen Rauman Lukon fani. Tamperelainen Lukon fani, ja olen kuullut täälläkin joukkueelta asiasta ja siitä, että miten se voi olla mahdollista.

Mielikuva Lammisen Tappara-fanituksesta oli virheellinen, mutta toisaalta se ei ole ihme, kun lukee seuraavan anekdootin, joka kertoo hyvin myös jo aiemmin mainitusta Lammisen persoonallisuudesta.

Kerrotko vähän siitä reissusta, kun lähditte erään toisen Classic-pelurin (Asser Jääskeläinen) kanssa kevään 2017 mestaruushumussa katsomaan Tapparan finaalipeliä Kuopioon ja päädyitte suoraan lähetykseen huudattaessanne tamperelaisten fanikatsomoa?

– Se matka oli sellainen, että oltiin voitettu Suomen mestaruus lauantaina ja taisi olla maanantaipäivä. Olisiko se ollut neljäs tai viides finaali KalPa-Tappara. Silloin tuli kyselyitä, että olisiko lähtijöitä siihen finaaliin ja jos tarpeeksi porukkaa tulee, niin lähdetään peliin Classicin bussilla. Lähtijöitä oli tarpeeksi ja tietysti kävin vielä kysymässä kotoa luvan reissuun siinä mestaruushumussa. Mentiin peliin ja meitä oli noin kymmenkunta pelaaja ja vähän taustahenkilöitä matkassa.

– Taustahenkilöistä taisi saada Hannulan Pekalta Jani Hassisen vanhan pelipaidan, kun jengi tietää, että en ”vihaan” Tapparaa. Olen aina ollut ikuinen Ilveksen kannattaja, jos tamperelaisista joukkueista pitää valita. Oli kuitenkin päätetty, että Tapparaa lähetään kannattamaan siihen peliin. Läppänä tuli lisäksi, että vedän paidan niskaan ja tehtiin vielä diili siinä, että mennään huudattamaan vähän Tapparan fanikatsomoa. Taisin laittaa jopa viestiä Alkion Janille (jääkiekkoselostaja), että saadaanko ihan ruutuaikaa. Niin siinä on ymmärtääkseni käynyt, että oltiin ihan suorassa lähetyksessä asti.

– Tässä ehkä voidaan ehkä sanoa tuohon aiempaan kysymykseen liittyen se, että vaikka mietinkin mitä teen, niin sellaisessa tietyssä flow-tilassa annan vain mennä. Ei ollut edes kyse sinällään alkoholista, vaan siitä, että porukassa haettiin fiilistä, ja se oli aika helppokin suorittaa siinä mielessä, Lamminen sanaili mielenkiintoisesta episodista.

Salibandyn ohella Lamminen pyrkii harrastamaan golfia, mutta harmikseen hän ei ole ehtinyt viettämään lajin parissa kovin paljoa aikaa viime vuosina. Viime kesänä hän pelasi omien sanojensa mukaan lajia vain kerran. Puolustajan mukaan laji vie hyvin ajatukset pois arjen ajatuksista, ja siksi hän pitää lajia hyödyllisenä harrasteena.

Lamminen asuu avoliitossa ja pariskunta on elänyt jännittäviä aikoja tänä vuonna. Lamminen potee osin koti-ikävää ja syykin on varsin luonnollinen.

– Minulla on kotona kolme kuukautta vanha Noel-poika. Lämpöleiri ja kisat tulivat sinällään pahaan paikkaan. Ikävä on kova, mutta päivittäiset videot ja kuvat kotoa piristävät kummasti mieltä. Sen voimilla jaksaa täälläkin olla ja tietää, että viikon päästä taas nähdään, Lamminen kertoi perheestään.

Lammisenkin ura loppuu jonain päivänä, mutta hän ei ota sen suhteen liikaa paineita.

– Koulun hoitaminen on selkeä tavoite, jotta saisin pelaamisen jälkeen paremmat mahdollisuudet työelämässä. En ole ottanut sitä vielä paineeksi, vaan se on mennyt tuossa ohella. Hienointa olisi, että voisi urheilla ainakin vielä nuo seuraavat kolme vuotta, mitä tuo koulu kestää, niin koko paketin saisi hoidettua kerralla maaliin. Vuosi kerrallaan mennään, eikä vielä tiedä, vaikka tehtäisiin uusi ennätys ikävuosissa sen suhteen kuinka pitkään voi pelata. Ilman isompia loukkaantumisia en näe, että olisi syytä tehdä mitään lopettamispäätöksiä lähivuosina, Lamminen päätti pilke silmäkulmassa.