Blogit

Esa Jussila: Maajoukkuemuistelmia

25.07.
2019
Blogit

Esa Jussila muisteli maajoukkueuraansa alkuvuodesta 2013. Kuva: IFF

Lomakauden vuoksi Pääkallo.fi julkaisee heinäkuussa päivittäin uusintoina pidempiä artikkeleita, haastatteluita, analyyseja, blogauksia ja kolumneja vuosien varrelta. Esa Jussila kuului vuosia maajoukkueen tukipilareihin. 31.1. 2013 julkaistussa tekstissä Jussila muisteli maajoukkueuraansa blogikirjoituksessa.

Maajoukkueurani alkoi 11.9.1999 Helsingin Jäähallissa ja päättyi 9.12.2012 MM-finaaliin Zürichissä. Nyt kun hieman aikaa on kulunut, niin ajattelin jäsennellä hieman ajatuksiani tietokoneen ruudulle ja katsoa mitä saan aikaan. Tyylikkäät herrasmiehet Pääkallon ohjaimissa lupasivat jälleen kerran avuliaasti oikolukea tekstini, jotta kirjaimet saataisiin sellaiseen järjestykseen, että halukkaat jaksavat ja pystyvät tätä lukemaan. Aloitetaan tilastoista.

Tein sen verran pohjatyötä, että kävin Salibandyliigan sivuilta katsomassa hieman vanhoja pelaajalistoja ja pelattuja maaotteluita, että saan omien ajatuksieni sekaan hieman faktojakin. Virallisten tilastojen mukaan Suomen miesten maajoukkueen pelipaidan on saanut pukea päälleen 217 pelaajaa. Nopean ynnäilyn jälkeen sain laskettua, että maajoukkueurani aikana minulla on ollut 156 joukkuekaveria Suomi-paidassa. Joidenkin kanssa matseja tuli hieman enemmän ja joidenkin kanssa muutama vähemmän. Jokaisesta löytyy kuitenkin muistoja, mutta ajan ja tilan puutteen vuoksi päätin ottaa kahdeksan pelaajaa esille, jotka nostivat omia muistikuviani pintaan:

Rickie Hyvärinen:

Sai lempinimen “Yleisavain“, kun Kuopion EFT-turnauksessa ennen 2008 MM-kisoja piiskasi kanteilla tolkuttoman määrän maaleja. Pelasimme samassa ketjussa, ja kun Rikidilaatio oli iskenyt Sveitsin reppuun ties kuinka monennen kanttinsa, niin salibandykenttien Cantona ilmoitti onnitteluiden lomassa kyllästyneellä äänellä “Too easy…“ Rickien toilailuista yhdessä Vänttisen ja Savolaisen kanssa on muodostunut todella monta hienoa tarinaa, ja jotenkin näillä herroilla oli vaikea löytää samoja vaatteita päälleen kuin muulla porukalla. Kannattaa muuten katsoa 2008 MM-finaalin ratkaisumaaliin syötön tarjoilleen Rickien pippoinzaghimaista tuuletusta eri suuntaan kuin koko muu joukkue menee.

Jori Isomäki:

Oman pään luutija, jolla ei hymy hyytynyt ikinä. Itselleen vaarallisimman peittoasennon omaava puolustaja, joka viime kaudella toi Peliveljiin sen puuttuvan ripauksen, joka kantoi mestaruuteen asti. Osasi luoda sopivaa luokkaretkihenkeä ja Jorin eniten käyttämä fraasi olikin: “Sipsit ja limut esille jätkät, tänään valvotaan“

Miko Kailiala:

Tuli viime kauden päättäneessä Bernin EFT:ssä ryminällä mukaan maajoukkueeseen ja sain pelata Mikon kanssa hänen ensimmäisessä maaottelussaan. Loistavan tulevaisuuden omaava maalintekijä. Luotan siihen, että kun kymmenen vuoden päästä hän iskee maaottelumaalinsa numero 100, niin pääsen sanomaan, että syötin sen ensimmäisen.

Mika Kohonen:

Kaikkien aikojen pelaaja. Kun Mihu sai ensimmäisenä pelaajana maailmassa 100 tehopistettä täyteen Churissa 9.11.2003, sain kunnian viimeistellä tuon maalin. Kun Mikalla muuten oli 199 pistettä täynnä, syötin hänet läpi, muttei maistunut. Olisi ollut hieno pieni yksityiskohta lisää omiin muistoihin.

Juha Kulmala:

YouTube–suosikki pelasi urallaan kaksi maaottelua. Nollasi ensin Norjan ja toisessa ottelussaan Sveitsin. Aika harvalla veskarilla löytyy vastaavanlaiset statsit.

Mika Savolainen:

Soittakaa Savolle Jock Jams – Lets Get Ready To Rumble, niin alkaa tapahtumaan. Todella hieno mies. Itselleni tärkeä juttu, että syötin toistaiseksi Savon ainoan MJ-maalin.

Juuso Kiviharju:

Loistava pelintekijä jäi urallaan vähän kiusalliseen tilanteeseen, kun sentteriosaston miehittivät yleensä Mihu, Jaakko ja JP. Syötti minun ensimmäisen maajoukkuemaalini.

Sami Vidgren:

Moottoriturpa otti nuoren hujopin siipiensä suojaan ensimmäisessä maaottelussani, ja luudimme Ruotsia vastaan pakkiparina. Voitettiin 4-0 ja ottelu jäi ainoaksi Ruotsin nollaukseksi, missä sain olla mukana.

* * *

Uran päättymisen jälkeen olen muutamaan otteeseen saanut vastata kysymykseen: “Mitä tekisit toisin?“ Yksiselitteinen vastaus on, että en yhtään mitään. Jokainen epäonnistuminen, tappio, onnistuminen ja voitto ovat muokanneet minusta juuri sellaisen kuin olen. Ne kerrat kun maajoukkueen niskaan tuli kylmä suihku, teki meistä vahvempia ja auttoi sillä matkalla mitä yhdessä taivalsimme. Elämä ei olisi elämisen arvoista, jos jokainen asia menisi juuri niin kuin itse haluaisi. Unelmien eteen on tehtävä töitä ja vaikkei ehkä viimeisimmässä maaottelussa siltä näyttänyt, niin kyllä me töitä olimme tehneet.

Toinen asia mikä on noussut esille on ollut kysymys siitä miten haluaisin Salibandyliiton muistavan meitä suhteellisen pitkästä maajoukkueurasta ja siitä mitä olemme tehneet suomalaisen salibandyn kehittymisen eteen. Itse olen ainakin palkintoni lunastanut jo moneen kertaan. Kaikki yhteiset tapahtumat aina kello 5.00 tapahtuneesta sauvakävelystä räntäsateessa (kiitti Tilli!) MM-kullan voittamiseen Hartwall Areenalla ovat minulle niitä palkintoja, jotka eniten merkitsevät. Olen todella etuoikeutettu, kun olen päässyt kokemaan näitä asioita ystävien kanssa. Pitää myös muistaa, että kaiken tämän juuri Salibandyliitto on toiminnallaan mahdollistanut.

Ensimmäisestä maaottelustani lähtien miesten maajoukkue on esiintynyt 159 kertaa ja niistä olen pelannut 139. Kun laskee päälle kuusi maaottelua katsomon puolella, niin väliin on jäänyt 14 ottelua. Vielä lopettaminen ei ole iskenyt kunnolla takaraivoon, mutta kun jatkossa maajoukkue valitaan ja oma nimi ei ole listalla, niin tuntemukset ovat varmasti vähintäänkin oudot.

* * *

Teen myös lyhyen poikkileikkauksen 2012 MM-kisojen pudotuspeleihin. Monien käyttämä sanonta “MM-kisat alkavat vasta välieristä“ pitää yleensä pelillisesti paikkansa, mutta alkusarjankin otteluilla on iso merkitys joukkueen rutiinien ja onnistumisten merkeissä. Kuitenkin jokainen pelaaja takaraivossaan ajattelee juuri tuolla tavalla. Tällä kertaa meidän kisat alkoivat aikaisemmin, kun Latvia voitti Tshekin alkusarjassa. Samalla toisella puolella Sveitsiä Bernissä länsinaapuri katsoi ottelukaaviota ja huomasi, että ensimmäinen kunnon peli on tulossa vasta sunnuntaina MM-finaalissa.

Monelta taholta olen kuullut kuinka pelasimme huonosti koko kisat, puolivälierässä meinasi käydä kylmät ja tuurilla voitettiin Sveitsi välierässä. Otteluissa ei varmasti nähty sellaista peliä mihin tiesimme pystyvämme, mutta kun pelataan kerrasta poikki systeemillä ja panokset ovat kovimmat mahdolliset, niin ottelut yleensä pysyvät pitkään tasaisina ja molemmilla on omat hetkensä. Tshekin saimme pidettyä suhteellisen hyvin poissa huippumaalipaikoista ja mielestäni otimme täysin ansaitun voiton. Ilman hienouksia, mutta tyylipisteitähän ei tässä touhussa taideta jakaa.

Välierässä Sveitsi oli kotiyleisönsä edessä juuri niin vaarallinen kuin osasimme odottaa. Kahden erän jälkeen taisimme olla kaksi maalia takana, mutta erätauolla kopissa oli selkeästi havaittavissa tunne, että peli on kaikkea muuta kuin hävitty. Kolmannessa erässä pelasimme kisojen parasta peliämme ja maalipaikkojen suhteen oli pieni ihme, että peli meni jatkoajalle asti. Jatkoajalla Sveitsi oli meitä parempi, mutta kävi kuten yleensä jatkoajalla käy: hieman onnekas pomppu ja olimme finaalissa. Juhis muuten ilmoitti ennen jatkoaikaa minulle, että “Mun laukaukselle on naurettu aina, ei naureta enää pitkään.“

Tähän paikkaan on hyvä muistella myös aikaisempien kisojen välierämatseja. Ne pelit eivät kovinkaan usein ole olleet mitään läpihuutojuttuja. Helsingissä 2010 Tshekki johti meitä vastaan vielä puolessa välissä peliä, Ruotsi kaatoi Sveitsin viimeisen kympin maalilla ja oli siinä ottelussa monien mielestä Sveitsiä heikompi. 2008 voitimme Tshekin 4-2 ja Ruotsi tiputti käkikellot jatkoajalla. 2006 pelasimme tiukan matsin Sveitsiä vastaan, mutta Juha Jäntin “vaihtokikalla“ isketty maali katkaisi vastustajan selkärangan. Ruotsi voitti Tshekin 4-2, joten yleensä kun isot ovat kohdanneet arvokisoissa ovat ottelut olleet todella tasaisia.

Finaalista on kirjoitettu jo monia kirjoituksia ja se on herättänyt hyvää keskustelua salibandyn tilasta ja tulevaisuudesta Suomessa. Sen enempää ottelua analysoimatta voin vain todeta, että Ruotsi oli yksinkertaisesti parempi jokaisella osa-alueella. Joukkueesta huomasi, että se oli tiistaista asti keskittynyt vain ja ainoastaan MM-finaaliin. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia, ja kun he saivat lumipallon pyörimään, niin se kasvoi sellaiseksi lumivyöryksi, etten ole vastaavaa koskaan aikaisemmin kokenut. Itse etsin aina syyllistä peilikuvasta ja monia asioita olisi varmasti voinut tehdä paremmin. Samalla pitää kunnioittaa itse peliä ja antaa tunnustusta sille, että vastustaja pelasi uskomattoman hienon ottelun.

Suomesta löytyy uusia vastuunkantajia tulevaisuudessakin, mutta mitään ei tule tapahtumaan itsestään. Salibandyliigan huipulta on vielä matkaa kansainväliseen tasoon ja kun siirrytään MM-areenalle, niin vaatimustaso kasvaa entisestään. Suomalaisella salibandyllä on edessään valoisa tulevaisuus kansainvälisillä kentillä kunhan muistetaan se, että perusta kaikelle luodaan ruohonjuuritasolla seuroissa. Kun on innokkaita vetäjiä, niin saadaan innokkaita pelaajanalkuja.

Esa Jussila

Esa Jussila

Kirjoittaja on pelannut mittavan salibandyuran Suomen ja Sveitsin liigoissa ja juhlinut Suomen maajoukkeessa mm. kahta maailmanmestaruutta (2008 & 2010). Lopetti maajoukkueuransa 9.12.2012 Sveitsin MM-kisojen finaaliin. Seuratasolla pelaa toista kauttaan Heikki Luukkosen alaisuudessa Wiler-Ersigenissä, jossa voitti viime keväänä Sveitsin mestaruuden. Kotimaassa sydän sykkii Josballe.

Lue myös Esa Jussilan aiempi Vieraskynä 19.10.2012:

Ystävyydellä joukkueesta saa ulos valtavasti energiaa

Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.