Suomen salibandynaisten MM-joukkue lähtee Neuchatelin MM-kisoihin kirkastamaan neljää perättäistä hopeamitalia. Toista kertaa peräjälkeen joukkueen puikoissa on Lasse Kurronen.
Kurrosen ryhmä on monella tasolla ”fressi”, sillä mukana on peräti 11 kisojen ensikertalaista.
– Tietysti tässä on taustalla paljon muutoksia ja osa ihan tietoisiakin. Nuori ja ennakkoluuloton ryhmä, joka on kasattu osin tulevaisuuttakin silmällä pitäen. Mukana on sopivasti yllätyksellisyyttä, Kurronen kertoi puhelimen välityksellä keskiviikkona.
Viime MM-kisojen jälkeen usea kokenut pelaaja lopetti joko kokonaan tai vain maajoukkuetasolla, vaikka pelivuosia olisi voinut olla jäljellä iän puolesta. Päävalmentajalla oli asioista melko hyvä kuva jo etukäteen.
– Suurinpiirtein oli tiedossa, että ketkä jäävät pois. He keiden ura ei vielä kuitenkaan loppunut, ovat pois nyt joko omasta tahdostaan tai siksi, että tarjottu rooli ei miellyttänyt. Suurimmasta osasta lopettajista tiesin jo silloin aikoinaan, kun laitoin nimeni jatkosopimukseen.
Naisten liigan muutokset ovat toimineet
Naisten liigaa uudistettiin paljon tätä kautta ajatellen. Nyt liiga jaettiin kahteen kahdeksan joukkueen tasolohkoon. Sarjassa on NLA ja NLB. Kurronen oli aikoinaan mukana tekemässä uudistusprosessia.
– Mielestäni päätös oli oikea. Syksy on antanut lupauksia sen suhteen, mutta tasoa pitäisi toki saada vielä ylemmäskin. Laatu ja kehitys lähtee tietysti sieltä arkitekemisestä. Uusi järjestelmä on siinä mielessä onnistunut, että nyt sarja on aiempaa kovempi.
Vielä joitain vuosia sitten Tampereen Classic oli suorastaan ylivoimainen naisten liigassa, ja kansoitti vahvasti myös MM-joukkueita. Lopettamiset osuivat myös Classicin kokoonpanoon, ja ryhmä ei ole kahdella viime kaudella kuulunut naisten liigan eliittiin. SB-Pro on nyt kärkiryhmä, mutta tasoerot sarjan sisällä ovat kaventuneet.
– Olihan siinä tavallaan tietyt edut, mutta jossain määrin menestystä tuli ”liian helpollakin”. SB-Pro on ollut nyt se ykkönen, mutta ei tuo mitään dominointia ole ollut, vaan sarja on tasainen. Huonolla pelillä häviää ja sarjassa pitää onnistua pärjätäkseen. Miesten puolella näkyy, että Classic voittaa välillä vähän huonomallakin pelillä.
Ruotsi on edelleen ykkössuosikki
Naisten kisoissa Ruotsi on napannut peräti kuusi viimeistä mestaruutta. Marssijärjestyksessä länsinaapuri on edelleen haastajien edellä.
– Voimasuhteet ovat pitkälti samat. Ruotsi on edelleen edellä ja kaikki kolme muuta kovaa haastavat. Kolmen muun osalta otteet ovat olleet hyvin tasaisia keskinäisissä otteluissa ja voitot jakautuivat esimerkiksi Suomen turnauksessa Salossa. Hyvin pitää pelata voittaakseen näissä peleissä, Kurronen arvioi.
Maallikon silmin sunnuntainen Sveitsi-ottelu on tärkeä, kun lähtee siitä, että Puola ja Saksa ovat suomalaisille vastaantulijoita. Alkusarjan sinänsä harmittomalta vaikuttava tappio voi tarkoittaa sitä, että Suomen mahdollinen välierävastus on Ruotsi.
– Ei olla mietitty sitä siten. Alkusarjassa mielestäni vielä harjoitellaan. Jos mestaruuteen pyrkii niin kaikki pitää pystyä voittamaan, eikä ole väliä mikä missäkin välissä tulee vastaan. Ensi viikon lopussa pitää voittaa kaikki pelit, jos mielii mestaruuden saavuttaa. Ei mitään paineita alkusarjan peleistä.
MM-kisoja ajatellen nousi aiemmin syksyllä kohua siitä, että MM-mainonta ei ollut kovin onnistunutta kisajärjestäjien toimesta. Kurrosella oli aiheesta painavaa sanottavaa.
– En ollut kyllä yhtään tyytyväinen siihen mainokseen. Meni täysin ohi mitä siinä haettiin ja vaikea ymmärtää koko asiaa. Tosi pettynyt olen siinäkin mielessä, että MM-kisoilla brändätään naisten salibandya kunnon urheiluna, ja tuollaiset jumppatrikoot eivät sitä edusta. Ihmettelen kovasti, Kurronen suomi.
Ehjää esitystä haetaan
Suomen joukkueelle kahdet viime kisat ovat päättyneet pettymyksiin. Sekä 2015 että 2017 Ruotsi vei voiton rankkarikisan jälkeen. Onko sillä kuitenkaan väliä kuinka lähelle mestaruutta pääsee, jos voittoa ei tule?
– Ei sillä ole väliä, sillä voitto on voitto. Jos tästä joukkueen kokemattomuudesta haluaa repiä positiivista niin ainakin hävittyjä finaaleja on vyöllä paljon vähemmän kuin aiemmin, joka tuo ennakkoluuttomuutta. Voiton kohdalla ei numeroilla ole väliä.
Jos Suomi ja Ruotsi kohtaisivat 10 kertaa finaalissa niin kuinka monesti Suomi veisi voiton?
– Aiemmin nostin Ruotsin ennakkosuosikiksi. Sanotaan nyt, että 3-4 kertaa kymmenestä. Sovitaan samalla, että laskuri käynnistyy näistä kisoista ja nollataan aiemmat pelit, Kurronen vastasi rehdisti.
Suomi on päässyt kahdesti lähelle Ruotsia. Mikä on se viimeinen silaus maailmanmestaruuden saavuttamiseksi?
– Tarvitaan sellainen pelirohkea esitys koko 60 minuutin osalta. Nyt kaksi kertaa noissa finaaleissa Suomi on pelannut puolet hyvin ja puolet huonosti, ja kunnon pelaaminen on lähtenyt käyntiin vasta tappioasemassa. Itseluottamusta ja rohkeutta pelata tarvitaan sellaisen ehjän 60 minuutin suorituksen saavuttamiseksi, Kurronen naulasi.