Salibandyn MM2020-kotikisavuosi on alkanut, ja Suomen joukkueen kisavuoden ensimmäinen tapahtuma on edessä. Suomen MM-ehdokkaat kokoontuvat 30.1. – 1.2. leirille Eerikkilän Urheiluopistolle.
– Ohjelmassa on tässä kohdin lyhyt ja tiivis leiri, jolla muistutetaan, että kisavuosi alkaa, päävalmentaja Petteri Nykky kertoo.
– Pikkuisen testataan erilaisia asioita, sitten pidetään yksi lajiharjoitus ja työstetään pieni kirjallinen tehtävä siitä, mitä tänä vuonna tehdään, että ollaan vuoden lopussa. Tiivistettynä get together ja muistutus, missä halutaan olla silloin kun aika koittaa.
Eerikkilään sai kutsun tässä kohdin kaksi maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa.
– Koossa on hyvä ryhmä. Joitain loukkeja on, ja yhtään puolikuntoista pelaajaa ei mukaan otettu. Lisäksi Nokian KrP:llä on perjantaina 31. päivä liigapeli, mikä on [KrP:n tähtihyökkääjä] Joona Rantalan kannalta harmi, ja monella pelaajalla on peli heti lauantaina, mikä meidän täytyy ottaa huomioon.
Miesten maajoukkueleirille valitut
Maalivahdit
Santtu Strandberg EräViikingit
Lassi Toriseva Classic
Kenttäpelaajat
Aaro Astala Westend Indians
Mikko Hautaniemi TPS
Jyrki Holopainen SPV
Jonne Junkkarinen Floorball Köniz (SUI)
Miko Kailiala TPS
Rasmus Kainulainen Esport Oilers
Valtteri Kainulainen Westend Indians
Juha Kivilehto Classic
Jani Kukkola EräViikingit
Ville Lastikka Classic
Otto Lehkosuo Westend Indians
Jami Manninen Happee
Mika Moilanen EräViikingit
Jussi Piha Classic
Joonas Pylsy SV Wiler-Ersigen (SUI)
Eemeli Salin Classic
Nico Salo Classic
Lauri Stenfors TPS
Antti Suomela Esport Oilers
Matias Veikkola Esport Oilers
Petteri Nykky päävalmentaja
Samu Kuitunen valmentaja
Juha Jäntti valmentaja
Henri Toivoniemi valmentaja
Aleksi Öhman fysioterapeutti
Ari Haapalainen huoltaja-hieroja
Oskari Saari joukkueenjohtaja
Teksti: Salibandyliitto