Pääkalloennakko: Rangersin flow hyytyy pohjoisessa

Limingan Niittomiehille kotietu puolivälierissä on erittäin merkittävä tekijä. Kuva: Juha Käenmäki

Limingan Niittomiehille kotietu puolivälierissä on erittäin merkittävä tekijä. Kuva: Juha Käenmäki

Limingan Niittomiehille (runkosarjan 4.) jäi Divarin puolivälierävastustajaksi Kirkkonummi Rangers (7.), jota runkosarjan kärkikolmikko ei valinnut.

Lähtökohdat:

Viime kauden runkosarjan ykkönen ja kakkonen kohtaavat jopa hieman yllättäen puolivälierävaiheessa. Lopulta sijalle seitsemän runkosarjassa sijoittunut Rangers oli joukkue, jota haluttiin vältellä loppuun saakka. Tässä yhtenä syynä pelillisten asioiden lisäksi joukkueen kotikentän alusta, josta ei taida sarjassa tykätä kukaan.

Kesällä paikalliskilpailija Merikoskesta kärkiyksilöitä riveihinsä naarannut LNM aloitti kauden väkevästi, mutta kauden edetessä loukkaantumiset ovat syöneet joukkueen iskukykyä. Matti Heikkisen puuttuminen Limingan riveistä ei välttämättä pistepörssiä tuijottelemalla tunnu niin suurelta asialta, mutta Heikkisen rooli LNM:ssä on paljon muutakin kuin pisteitä.

Heikkinen on ollut jo vuosia pelaaja, joka ei kentällä vuoda ja joka vaatii joukkueelta ja omalta viisikolta ympärillään sitoutumista pelin kehittämiseen läpi kauden. Tuollaisen persoonan menetys kirpaisee mitä tahansa joukkuetta ja niin se on tehnyt myös Niittareille.

Kun Liminka hääräsi kesän siirtomarkkinoilla, ajateltiin joukkueen saavan vihdoin kaivatut ykköspyssyt Merikosken Mika Heiskasesta ja Vesa Heikkisestä. Kun ovi kävi sisäänpäin myös OLS:sta Ville Turulalla ja Mika Kaiteralla, alettiin nousujunaa viritellä pohjoisessa jo hyvissä ajoin.

Joukkueen materiaali onkin aiempaa kovempi, mutta loukkaantumiset ovat syöneet siitä syvyyttä. Lisäksi pois ovat tippuneet sellaiset yksilöt, jotka ovat jo vuosia olleet Limingan palapelissä isossa roolissa myös henkisellä puolella.

Lopulta on käynyt niin, että Limingan kulttuuri ja toimintaympäristö on tasapäistänyt myös Vesa Heikkisen ja Heiskasen. Limingassa uskotaan materiaalin laajaan käyttöön ja Merikoskessa valtavia minuutteja pelaamaan tottunut kaksikko on joutunut huomaamaan, että ihan jokaista hyökkäyspään vaparia, ylivoimaminuuttia ja pallollista vaihtoa ei tähdätä heille.

Vesa Heikkinen oli kaikesta huolimatta LNM:n paras pistemies 36 pisteellä, mutta sillä ei keikuta pistepörssin kärkisijoilla tai edes sen tuntumassa.

Pelitavallisesti Limingassa on paljon samoja elementtejä kuin FBC Turulla. Limingassa prosessi on kuitenkin nytkähtänyt aavistuksen pidemmälle ja parhaimmillaan pallon liikuttelu ei ole itseisarvo itsessään, vaan pelaajien sijoittuminen pallottomina ja ratkaisut pallollisina pyrkivät luomaan maalintekouhkaa Turkua rohkeammin.

Joukkue onkin taiteillut pitkin kautta riskitasojensa kanssa. Ajoittain on nähty pelin liiallista pakottamista ja hetkittäin hieman ylivarovaista pallokontrollia. Ongelmiin on vaikuttanut myös vaihtuvuus pelaajistossa ja Limingassakin on jouduttu huomaamaan, ettei palapeliä ole pystytty rakentamaan puhtaasti viime kauden päälle, vaan monissa asioissa on pitänyt palata alkuun.

Rangers on taas mielletty enemmän flow-joukkueeksi, jossa pallollisen pelin ratkaisut hyökkäyspäässä nojaavat paljon enemmän yksilöiden ja viisikoiden oivalluksiin kuin systemaattisesti toistuvaan joukkueen pelitapaan. Joukkue haki tähän muutosta kauden alussa, mutta pelistä katosi joukkueen vahvuus eli yllätyksellisyys ja ratkaisurohkeus. Loppukauteen mentäessä

Rangersissa on jälleen menty napsuja takaisin vanhaan. Ehkä se on myös osaltaan tehnyt Rangersista varsin ailahtelevan tuloksellisesti, koska oma vahva identiteetti on ollut muutoksen kourissa.

Parhaimmillaan Rangers pystyy edelleen puhkomaan vastustajien puolustuksia näyttävillä sommitelmilla. Mutta vaikka Rangers mielletään varsin tulivoimaisena ja näyttävänä hyökkäyspelijoukkueena, teki se runkosarjassa kolme maalia Niittomiehiä vähemmän.

Rangers onkin ollut poikkeuksellisen riippuvainen yhden sarjan parhaan pelaajan Samuli Alaluusuan onnistumisista. Alaluusua teki runkosarjassa 26 otteluun tehot 19+39, kun taas Rangersin seuraavaksi parhaalla pistemiehellä Emil Vehasella pistesaldo oli yli puolet pienempi (20+7).

Voisi kärjistetysti sanoa, että jos vastustaja onnistuu puolustamaan Alaluusuan ulos pelistä, Rangers on ongelmissa. Sentterinä tällä kaudella viihtynyt Alaluusua on ollut mukana peräti yli kolmasosassa joukkueensa maaleista.

Knopit:

Moni nuorempi salibandyn seuraaja ei muista, että Rangers kävi värittämässä Salibandyliigaa useamman kauden ajan 2000-luvun alkupuoliskolla. Joukkueen riveissä esiintyi silloin sellaisia salibandysuuruuksia kuin J-P Lehtonen, Ales Zalesny, Jouni Vehkaoja ja Rangersia nykyisin valmentava Sebastian Fager-Pintilä.

Taistelupari:

Samuli Alaluusua (Rangers) – Aki Karjalainen (LNM)

Monien papereissa pelipaikkojensa ehdotonta eliittiä Divarissa. Alaluusua ratkoo pelejä pisteillään, kun taas Karjalainen torjumalla. Kummankin ura alkaa olla siinä vaiheessa, että jos nousua ei tule nopealla tahdilla oman joukkueen kanssa, on uran seuraavana steppinä siirto johonkin valmiiseen liigaorganisaatioon.

Miten pienikokoinen ja aktiivisesti hyökkääjiä haastava Karjalainen pärjää Rangersin juonikkaiden hyökkääjien kanssa, joista tärkeimpänä nollattavana Alaluusua? Runkosarjan perusteella Karjalainen on jopa hieman niskan päällä, sillä Alaluusua jäi kahdessa ottelussa hänelle vaatimattomaan yhteissaldoon 1+1.

Kauden aiemmat kohtaamiset:

LNM – Rangers 3-6
Rangers – LNM 5-7

Näin pelataan:

07.03.2020 16:00 Kempelehalli LNM – Rangers
08.03.2020 14:15 Kirkkonummen VS Rangers – LNM
10.03.2020 19:00 Kempelehalli LNM – Rangers

Kumpi voittaa?

Runkosarjan perusteella LNM on tässä otteluparissa niskan päällä, vaikka voitot menivätkin tasan 1-1. Rangers oli jopa yllättävän suurissa vaikeuksissa Liminkaa vastaan kotikentällään, sillä sen onnistui tehdä vain kaksi maalia 5vs5-pelissä.

Tässä otteluparissa myös matkarasituksella on oma arvonsa. Rangers menettää osan kotiedustaan, kun joukkue pelaa lauantaina Kempele-hallilla ja sunnuntaina Kirkkonummella.

Limingan runkosarjan loppu oli varsin kaksijakoinen. Toisaalta joukkue onnistui kääntämään nimiinsä 4 peliä viidestä ja neljä otteluista päättyi tasan varsinaisen peliajan jälkeen. Osittain sen voi tulkita joukkueen vahvuuksi, mutta toisaalta rankkarivoitto esimerkiksi sarjasta tippuneesta Loviisasta ja heikossa vireessä olleesta O2:sta eivät välttämättä ole sitä, mitä joukkue tuloksellisesti itseltään odotti.

Tämäkin ottelupari on todella tasainen, joka voi kääntyä kummalle tahansa. Veikataan Limingan etenevän välieriin niukasti 2-1.