Salibandyliiton hallitus linjasi – seuroille tukipaketti, YT-neuvottelut käynnistyvät

Risto Kauppisen johtama Salibandyliiton hallitus teki isoja myönnytyksiä seuroille. Kuva: salibandy.fi

Risto Kauppisen johtama Salibandyliiton hallitus teki isoja myönnytyksiä seuroille. Kuva: salibandy.fi

Salibandyliiton hallitus kokoontui tiistaina ylimääräiseen kokoukseen. Seurojen ja liiton välille oli ehtinyt kerääntyä skismaa viime viikolla julkaistuista erilaisista seuroja koskevista taloudellisista päätöksistä johtuen.

Nyt liitto lähestyi asioita viime viikosta poikkeavalla linjalla. Syynä saattoi olla seurojen keräämä addressi, jossa roimittiin keskusjärjestön suhtautumista vaikeassa tilanteessa.

– Hallitus antoi viime viikolla Salibandyliiton johdolle tehtäväksi selvittää nyt työn alla olevia asioita, jotta saadaan selville kriisin vaikuttavuus ja pystytään puuttumaan oikeisiin asioihin. Talouden lukujen saaminen päätösten tueksi on ehdottoman tärkeää, ettei ajeta koko lajia liian syvälle ahdinkoon, mistä on hankala ponnistaa pinnalle. Haastavasta tilanteesta ja kiireestä huolimatta päätökset tulee tehdä maltilla ja harkiten.

– Eilen tiistain kokouksessa saatiin päätökset ensimmäisistä seurakenttään tehtävistä tukitoimista. Nyt tarvitaan uusia avauksia Opetus- ja Kulttuuriministeriön suunnasta ja käännellään oman yhteisön lähellä olevia kiviä ja mahdollisuuksia. Pitää myös muistaa, että nyt on menossa inhimillinen kriisi, jonka rinnalla salibandy on pieni, mutta meille tärkeä asia, Risto Kauppinen kertoi liiton tiedotteessa.

Tukipaketti

Ensi kauden osallistumismaksuja päätettiin madaltaa. Aikuisten sarjojen osalta alennus on 70 euroa, juniorisarjojen osalta 100 euroa ja junioreiden SM-karsintojen kohdalla 40 euroa. Alennuksista johtuen liiton tulovirta laskee 285 000 euroa. Pelipassimaksut jäädytetään myös kauden 2019-2020 tasolle, mikä tekee liiton talouteen noin 42 000 euron loven.

Osallistumismaksuihin tulee myös seuraavanlainen porrastus:

”Lisäksi hallitus päätti helpottaa seurojen taloutta vaikeimman yli antamalla enemmän maksuaikaa ensi kauden osallistumismaksuihin. Niiden sarjojen osallistumismaksut, joihin ilmoittaudutaan ennen 30.6.2020, laskutetaan poikkeuksellisesti kolmessa erässä. Ensimmäisessä erässä sarjaan ilmoittautumisen yhteydessä laskutetaan vain 10% sarjamaksusta, toisessa erässä 40% ja kolmannessa erässä 50%. Päätetyt alennukset sarjamaksuihin huomioidaan niiden toisessa maksuerässä. Ensimmäinen erä maksetaan siis ilmoittautumisen yhteydessä, toinen erä 15.9. mennessä ja kolmas erä normaalisti 15.1.2021. Tämän hallituksen seuroille myöntämän lyhytaikaisen rahoituksen arvo on noin 800 000 euroa.”

YT-neuvottelut käyntiin lomautusten osalta

Salibandyliitto aloittaa myös YT-neuvottelut liiton toiminnanjohtajan toimesta, jossa on lähtökohtaisesti tarkoitus lomauttaa tai lomautta osin henkilökuntaa noin 90 päivän ajaksi. Syynä ovat taloudelliset perusteet ja tilapäiset työn tarjoamismahdollisuudet. Salibandyliitto aikoo myös kiristää vyötään taloudellisesti sopeuttamalla ja tekemällä säästötoimenpiteitä, mutta tällä hetkellä se ei ole lähtökohtaisesti vähentämässä työvoimaa.

Tiedotteessa listattiin muun muassa seuraavia pikaisia toimenpiteitä:

– Salibandyliiton tulos- ja kassavirta-analyysia tarkennetaan. Selvitetään miten poikkeustilanne vaikuttaa liiton talouteen ja maksuvalmiuteen. Tämä sisältää muun muassa Salibandyliiton toimintasektorikohtaisten kuukausittaisten talousanalyysien ja ennusteiden laatimisen maalis-elokuulle 2020.

– Avataan keskusteluyhteys yksityisten halliyritysten kanssa mahdollisimman pian. Käydään läpi päättyneen kauden peruuntuneita salivuoroja- ja maksuja sekä käynnistetään neuvotteluita ensi kauden osalta.

– Jatketaan seurojen päivittäistä neuvontaa seurakehityssektorin johdolla. Seuraavat keskustelutilaisuudet seuroille ovat jo työn alla.

– Tehdään tiivistä yhteistyötä muiden joukkuepelien ja lajiliittojen sekä Olympiakomitean kanssa poikkeustilanteen tuomien haasteiden ratkaisemiseksi. Odotamme Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tukipäätöstä, mutta tämän tuen suuruudesta tai aikataulusta ei ole toistaiseksi vielä tietoa.

– Tehdään aktiivista vaikuttamistyötä kuntien suuntaan ja selvitetään kuntien tukimahdollisuuksia salibandylle.

– Selvitetään Salibandyn Tukisäätiön mahdollisuuksia osallistua seurojen tukemiseen (Tukisäätiön kokous keskiviikkoiltana 1.4.).

– Selvitetään poikkeustilanteen vaikutuksia SSBL Salibandy Oy:n toimintaan ja talouteen sekä miten SSBL Salibandy Oy voisi tukea Salibandyliiga-joukkueita.

– Salibandyliiton hallitus kokoontuu tällä hetkellä viikoittain. Liiton toimiston varautumisryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa.

Sarjapaikkojen jaossa vielä epäselvyyksiä

Liitto kertoi viime viikolla myös joukkueiden ensi kauden sarjatasojen muutoksista ja muuttumattomuuksista. Viime viikolla julkaistuissa tiedoissa oli kuitenkin virheitä koskien Etelä-Suomea. Seuraavien joukkueiden osalta sarjataso pysyy samana kuin kaudella 2019-20:

– Jokerit miesten 2. div. (ei 3. div.)
– IKHTYS/Fysio Fox miesten 3. div. (ei 4. div.)
– Kauklahden Dynamo miesten 3. div. (ei 4. div.)
– Esport Oilers naisten 2. div. (ei 3. div.)
– Itä-Helsingin Salibandy naisten 2. div. (ei 3. div.)