Naisten maajoukkueen kesäleiriryhmä julkaistu – ”Uutta kisaprojektia valmistellaan koronan keskellä”

Maajoukkueen kesäleiriryhmä valittiin, vaikka tällä hetkellä tilanne on jokseenkin epävarma. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Maajoukkueen kesäleiriryhmä valittiin, vaikka tällä hetkellä tilanne on jokseenkin epävarma. Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Naisten salibandymaajoukkueen kesän leiriryhmään on valittu neljä maalivahtia ja 31 kenttäpelaajaa suuntanaan joulukuun 2021 MM-kisat Ruotsissa.

– Uutta kisaprojektia valmistellaan koronan keskellä. Toukokuun lopulla meillä piti olla ensimmäinen leiri, mutta tunnetuista syistä se jouduttiin perumaan, valottaa päävalmentaja Lasse Kurronen ja jatkaa:

– Yhtä vaille kaikki pelaajat MM-joukkueesta ovat mukana. Tässä valossa tilanne on merkittävästi parempi kuin kaksi vuotta sitten. Mukaan on myös nousemassa lisää nuoria lupauksia, joten kilpailutilannekin on varsin hyvä.

Valmennuksen toiveissa siintää, että epidemian taittuessa kokoontumisrajoituksia puretaan kesän aikana, ja että heinäkuun viimeisellä viikolla koko laaja ryhmä olisi fyysisesti koolla Eerikkilässä.

Sitä ennen käytössä ovat muut keinot, kuten videopalaverit, WhatsApp ja pienryhmittäiset kokoontumiset.

– Ensi viikolla allekirjoittaneella on edessä minitour. Vierailen kolmella paikkakunnalla, jonne pelaajia on kutsuttu rajoitusten sallimissa määrin fyysisiä testejä varten, päävalmentaja kertoo.

Varsinaisesti MM-kisaprojekti alkaa 23. toukokuuta pidettävässä kick-off-tapahtumassa, joka pidetään videoyhteyksin.

– Tavallisestikin kisaprojektin ensimmäisellä leirillä mailat ja pallot ovat vähemmän esillä ja sisällöt painottuvat pitkälti keskusteluihin ja erityisesti nyt, kun emme voi olla koolla totutusti. Tutustutaan toisiimme, kun mukana on taas uusia kasvoja, esitellään kesän ohjelmaa sekä työstetään pelitapaa ja pureudutaan pelillisiin asioihin.

Tällä kertaa pelaajia on pyydetty tekemään videoita, joita jaetaan joukkueen WhatsApp-ryhmässä. Niissä jokainen saa kertoa ajatuksistaan ja tavoitteistaan alkavan projektin osalta. Kesäkuulle on suunnitelmissa lisää videopalavereja valmennustiimiin liittyneen psyykkisen valmentajan Henna Hukkasen johdolla.

Muutoin Lasse Kurrosen mielestä maajoukkueen kesä on ”suhteellisen” normaali, kun näillä näkymin vain yksi leiri putoaa ohjelmasta pois.

Kesä on perinteisesti fyysisen harjoittelun aikaa.

– Työnjako on sikäli selkeä, että fyysiset harjoitteet tulevat pelaajille pitkälti seuroilta. Seuraamme pelaajia testein ja tuemme tietty heitä, jos tai kun korjausliikkeitä tarvitaan, päävalmentaja päättää.

Naisten maajoukkueen kesäleiriryhmä

Maalivahdit Seura 19-20 tai julkistettu 20-21
Noora Laakso Koovee
Krista Nieminen UH BEO (SUI)
Tiltu Siltanen Malmö FBC (SWE)
Noora Vuorela TPS

Puolustajat
Silja Eskelinen Malmö FBC (SWE)
Mia Karjalainen Pixbo IBK (SWE)
My Kippilä KAIS Mora IF (SWE)
Mirva Laitinen EräViikingit
Inka Lampinen Malmö FBC (SWE)
Ina Leminen SB-Pro
Laura Manninen Pixbo IBK (SWE)
Anu Raatevaara SB-Pro
Trine Sällström Nacka IBK (SWE)
Linda Törnqvist PSS
Mia Vallenius Koovee
Ulla Valtola FBC Loisto

Hyökkääjät
Tuulia Aho Koovee
Johanna Homi Koovee
Suvi Hämäläinen Koovee
Meri-Helmi Höynälä SB-Pro
Oona Kauppi IKSU (SWE)
Veera Kauppi IKSU (SWE)
Kristiina Kauppila Classic
Elli Kylmäluoma SSRA
Sofia Leino TPS
Sanni Nieminen Classic
Milla Nordlund TPS
Taru Nordman EräViikingit
Sara Piispa UH BEO (SUI)
Laura Rantanen TPS
Milja Saarikoski PSS
Jenna Saario KAIS Mora (SWE)
Ella Sundström PSS
Julia Turunen PSS
Daniela Westerlund Nacka IBK (SWE)

Lasse Kurronen päävalmentaja
Aki Vilander valmentaja
Jukka Ruotsalainen valmentaja
Henna Hukkanen psyykkinen valmentaja
Tiia Ukkonen joukkueenjohtaja
Niko Iivonen fysio/huolto
Heidi Kurronen hieroja/huolto
Jouni Hämäläinen hieroja/huolto

Teksti: Salibandyliitto