Naisten salibandymaajoukkueen taustoille on julkistettu vahvistuksia.
Aki Vilander jatkaa lajivalmentajana ja saa tuekseen Jukka Ruotsalaisen, joka valmensi viime kaudella Sveitsissä Floorball Thurgauta. Ruotsalainen johdatti TPS:n 2019 keväällä ensi kertaa mitaleille hopean muodossa. Joukkueeseen tulee myös psykologinen valmentaja, joka on Henna Hukkanen.
– Jukalla on vahvat näytöt TPS-ajalta ja on valmennuksen ammattilainen viimeisen päälle. Hänestä on suuri apu maajoukkueen pelillisen identiteetin kehittämisessä ja viisikkopelaamisen vankistamisessa. Aika nopeasti keskustelujen alettua selvisi, että hänet haluan tiimiin. On kova kiinnitys meille, päävalmentaja Lasse Kurronen sanoitti.
Kurrosen mukaan Hukkasen taidoille on paljonkin käyttöä palautteiden perusteella.
– Olen tiedostanut, että nyt on oikea aika tällaiselle pestille maajoukkueessa ja kun MM-kisojen jälkeen pelaajapalautteista tuli myös tämän suuntainen indikaatti, niin palaset loksahtivat paikoilleen. En näe psyykkistä valmennusta mitenkään irrallisena, vaan se kuuluu kokonaisvaltaiseen pelaajien kehittämiseen. Eikä kyse ole vain pelaajien valmentamisesta, vaan psyykkinen valmennus on työnohjausta myös koko valmennukselle.
Joukkueen joukkueenjohtajana jatkaa Tiia Ukkonen. Niko Iivonen jatkaa fysioterapeutin ja huoltajan pesteissä. Heidi Kurrosen ja Jouni Hämäläisen tittelit ovat hieroja/huoltaja.