Divarit

Hirmutehot viime kaudella – Juuso Kekki palaa loukkaantumisen jälkeen kentille: ”Tällä kaudella joukkueen tavoitteet etusijalle”

21.10.
2020
Divarit

Juuso Kekkiä oli vime kaudella hankala pysäyttää. Kuva: Ari Arola

Juuso Kekki on viettänyt alkukauden sairastuvalla ja palaa todennäköisesti pelikentille tulevana lauantaina. Viime kauden Divarin pistepörssin suvereeni ykkönen (45+26=71) kertoo valinnoistaan ja suhtautumisesta käynnissä olevaan kauteen.

Täpärästi ulos pudotuspeleistä jäänyt NST sai kiittää viime kaudella monena iltana ykköskentällistään. Nuoret pelaajat Kekki ja Samuli Huppunen ovat olleet NST:n edustusjoukkueessa jo monia vuosia, mutta viime kausi oli poikkeuksellinen.

– Parina edellisenäkin kautena on tuntunut hyvältä pelaaminen. Tasainen kasvu, joka sitten repesi viime kaudella. Kentällisenä saatiin paljon vastuuta ja löydettiin Huppusen Samulin kanssa hyvä yhteys, joka on kyllä aikaisemminkin ollut. Se oli aika nappikausi, tuntui että kaikki onnistui henkilökohtaisesti ja kentällisenä, mutta joukkueena ei onnistuttu haluamallamme tavalla, Kekki summaa viime kautta.

Aisapari Huppunen siirtyi täksi kaudeksi Espooseen ja Indiansiin. Kekin voisi ajatella olevan jopa isompi saalis liigajoukkueilla, mutta niin vain 21-vuotias hyökkääjä löytyy edelleen fuusioituneen SaiPan riveistä. Ottajia olisi ollut.

– Aika vahvasti olen painottanut akateemista uraa ja opiskelen Lappeenrannan yliopistossa. Koulupaikan siirrot eivät onnistuneet oikein mihinkään, se on aika hankalaa. Mahdollisesti lähivuosina lähden liigaan, mutta halusin parin vuoden hyvän startin kouluun ja pääsen katsomaan, kuinka raskasta opiskelu on urheilun ohella.

Kekin valinnoissa siviilielämä ja työura painottuvat vahvasti. Liigajoukkueen kaupungin tulisi tarjota työpaikka tulevaisuudessa.

– Ei löydy tiettyä paikkaa, mutta Turku ja Helsinki ovat varmasti töidenkin kannalta potentiaalisia kaupunkeja.

Kovia tehoja paukuttaneen hyökkääjän tavoitteet ovat myös terveellä pohjalla. Pitkä ja terve liigaura mahdollistaa varmasti myös menestyksen lahjakkaalle pelaajalle.

– Tylsästi sanoen, pitkä ja terve liigaura on tähtäimessä. Haluan nauttia pelaamisesta ja olla mielellään tulosyksikön pelaaja, ei sen kummempia tavoitteita ole.

Kekin kausi alkoi murheellisesti loukkaantumisella. Karanteenista kärsinyt SaiPa on pelannut vasta neljä peliä ja voittanut niistä kolme. Voittojen mahdollisuus ei ainakaan pienene, kun Kekki palaa takaisin askiin.

– Näillä näkymin palaan pelikentille tulevana viikonloppuna. Mursin varpaan kauden alla, josta tuli parin kuukauden huili. Erittäin odottavin tunnelmin olen palaamassa kentille, on kyllä aika nälkäinen fiilis.

Kekin teema tälle kaudelle ei ole rikkoa viime kauden piste-ennätystä, vaan joukkueen menestys. Toki menestykseen Saipa tarvitsee hyökkääjänsä tehoja. Nuori akateeminen opiskelija ei tuijota vain omaa napaansa vaan toivoo pisteitä muillekin.

– Tällä kaudella asettuu joukkueen tavoitteet etusijalle. Meillä on hyvä nippu kasassa ja tuloksellisesti onkin lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Mennään ensin pudotuspeleihin ja katsellaan sitten, tavoitteet ovat aika korkealla ja tietysti odotan itseltänikin paljon, hyvää jatkumoa viime kauden pelaamiseen.

– Toivon ettei tällä kaudella tarvitsisi ihan niin paljon tehdä pisteitä. Tietenkin haluaisin tehdä, mutta olisihan se hyvä, että tehot jakautuisivat vähän useammallekin pelaajalle, ettei olisi vain se tietty tulosyksikkö, jolta odotetaan.

Eerik Lukkari
Eerik Lukkari
Viestintää opiskeleva Eerik Lukkari on Pääkallossa työharjoittelussa.

Kirjoittaa salibandysta yli 100 pääsarjamaalin kokemuksella.

Twitter: @elukkari46