Koronapandemia on hiertänyt koko salibandykenttää. Erityisen suuren haasteen se on heittänyt maajoukkueille ja etenkin kevään MM-kisoihin valmistautuvalla alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueelle. Päävalmentaja Jarmo Härmä kertoi projektista ja sen edessä häämöttävästä loppurutistuksesta Pääkallolle.
Viime viikolla julkaistusta maajoukkueiden vuoden 2021 ohjelmasta selviää, että U19-maajoukkueen tämän vuoden ensimmäiset varsinaiset maaottelut pelataan Tšekin huhti-toukokuun vaihteen MM-kisoissa.
Ikäluokan edellisistä maaotteluista tulee kuluneeksi pian vuosi.
– Viimeksi oltiin näiden jätkien kanssa pelillä 2019 marraskuussa. Viime helmikuussa oli Sveitsiä ja Tšekkiä vastaan pelit, mutta siinä oli farssimaisesti liigapelit päällekkäin ja se jäi itselle pelkäksi leiriksi, Härmä valottaa.
Suomen U19-maajoukkue kohtasi Ruotsin viimeksi juuri marraskuussa 2019. Suomen EFT-turnauksessa Ruotsi oli kuitenkin liikkeellä pitkälti 2001-syntyneellä ryhmällä, joka ei ole enää kisaikäluokka. Ruotsin 2002-syntyneiden kisaikäluokka ei siis ole pelannut vielä ainuttakaan maaottelua, mutta Härmä arvelee, että länsinaapuri saa jalkeille taitavan ja fyysisen ryhmän.
Toisin sanoen Suomi lähtee jahtaamaan nuorten MM-kultaa ilman, että sillä on juurikaan tietoa tulevista vastustajista.
– Aika erilaisista lähtökohdista lähdetään kuin aiemmissa kisaprojekteissa. Hyvä puoli on se, että tuskin vastustajilla tilanne on sen parempi. Heitäkin koskee ihan samalla lailla sulut ja kansainvälisten pelien puute. Aika puskista siis tulee kisojen vastustajat. Tietoa ja dataa ei hirveästi ole, Härmä pohtii ja jatkaa.
– Lähdetään kisoihin klassisesti oman pelin ja toimintakulttuurin kehittämisen kautta.
Härmä sanoo, että poikkeuksellisessa tilanteessa Suomen U19-maajoukkueen pitää myös panostaa poikkeuksellisen paljon ryhmähenkeen ja -dynamiikkaan.
– Otettiin Seppälän Antti nippuun ryhmädynamiikan kehittämiseen jo ennen kuin koronasta oli tietoakaan. Tulokulma oli, että myös tapahtumien ulkopuolella olisi kontakti toisiin. Sitä kautta ollaan yritetty tiivistää nippua ja ydinryhmää. Se voi nousta kisoissa arvoon arvaamattomaan.
Myös joukkueen rakentaminen on haastavaa
Tiedon puute vastustajista on kuitenkin vain toinen puoli haasteesta. Kansainvälisten pelien puuttuminen hankaloittaa yhtä lailla myös joukkueen rakentamista. Suuresta osasta kisalippua jahtaavista nuorukaisista ei ole tarjolla sitä kaikkein olennaisinta dataa: maaottelunäyttöjä.
– Kyllähän se on iso haaste. Sitä on ihan turha lähteä kiistämään. Peliin valmistautuminen ja pelin vaatimustaso ja intensiteetti on kansainvälisissä peleissä ihan eri kuin viime leirien keskenäisissä matseissa. Se oli varmaan paras mahdollinen siihen väliin, kun Steelers joutui perumaan tulonsa.
Härmän onneksi moni kisaikäluokan pelaaja lukeutuu kuitenkin jo liiga- tai divarijoukkueiden pelaaviin kokoonpanoihin. Ei kuitenkaan ihan jokainen. Tämä on luonnollisesti iso haaste, sillä tammikuussa jatkuvat A-poikien SM-sarja ja Suomisarja ovat olleet tauolla yli kuukauden.
– ASM:ssä pelaavia jätkiä, joiden pelit ovat olleet tauolla on kontaktoitu, samoin valmentajia. Pieni huoli on poikien eteenpäin menosta. Edellisessä (joulukuun) leirissä oli kuitenkin se hyvä puoli, että päästiin leireilemään isolla kokoonpanolla (28+3). Saatiin tarkkailla monia pelaajia isolla suurennuslasilla.
Kansainvälisten pelien puuttuessa seurajoukkuenäytöt nousevat luonnollisesti vielä pykälää suurempaan rooliin.
– Kyllä ne ovat suurennuslasin alla. Fakta on kuitenkin se, että viime keväänä jäi ne parhaat painepelit näkemättä, eikä nähty miten pojat pärjää niissä.
Poikamaajoukkueen päävalmentaja kertoo, että hahmotelmia kisajoukkueesta on tehty, mutta paikkoja kisakoneeseen on vielä jaossa. Härmä kuitenkin korostaa, että muutoksiin pitää olla valmiutta, jos tilanteet muuttuvat. Aika on opettanut, että hetkessä pitää pystyä elämään, hän kuvailee.
Jos esimerkiksi A:n SM-sarja ja Suomisarja menisivät taas tauolle, osa kisajoukkueeseen tyrkyllä olevista pelaajista olisi saanut kisoja edeltävän viiden kuukauden jakson aikana vyölleen vain muutamia pelejä.
– Onhan tässä uskomaton vuosi menossa. Monta kertaa on pitänyt vaihtaa suunnitelmia, jos sarjat ovat menneet kiinni ja näyttömahdollisuudet vähentyneet. Meillä on kuitenkin hyvä 1,5-vuotinen projekti takana, jossa ollaan tehty seurojen kanssa yhteistyötä. Vahva usko on siihen, että tutkan alla on hyvät määrät pelaajia.
– Myös vanhat tiedot ovat olemassa. Pitää olla valmis reagoimaan ja keksiä uusia malleja toimia, jos tilanteet muuttuvat. En tiedä tarkkaan, mitä ne voisivat olla. Turha kuitenkaan spekuloida enempää tässä tilanteessa. Pitää elää sen mukaan, että kisat pelataan huhti-toukokuussa. Näyttöjä on hyvä määrä takana ja poikien seurajoukkueessa elämä arki on ollut laadukasta.
Joukkue on päävalmentajansa mielestä taitava
Kisaprojektin onnistumista mitataan loppuviimein tuloksella. Vuosien päästä voidaan myös arvioida, kuinka hyviä pelaajia kisajoukkueesta tuli. Projektin tähän astista onnistumista voi kuitenkin Härmän mukaan mitata muillakin mittareilla.
– Meille on annettu selkeäksi tehtäväksi viedä kisaikäluokkaa laajalla otannalla eteenpäin yhdessä seurojen kanssa. Olen varma, että siinä ollaan onnistuttu ja saatu hyviä asioita aikaan.
Pelillistä puolta on luonnollisesti mahdotonta arvioida.
– Vaikea sanoa, mitkä ne voimasuhteet ovat. Ei varmasti lähdetä altavastaajamentaliteetilla kisoihin. Tässä on tosi hyvät ikäluokat kyseessä. Monet ovat päässeet seuroissaan kilpailukykyisiin rooleihin.
U19-poikien MM-kisat olivat Suomelle menestyksekkäitä 2010-luvulla. Viidestä edellisestä MM-turnauksesta kolme on päättynyt Suomen kultajuhliin (2011, 2015, 2017). Viime kisoissa tuli pronssia, samoin keväällä 2013.
Suomen edellinen, Atte Juutin vuosina 2000- ja 2001-syntyneiden joukkue oli melko tasapaksu. Joakim Lund loisti ryhmän kirkkaimpana tähtenä, mutta muuten kärki oli kapea.
Juutin joukkuetta edeltäneet Heikki Luukkosen kultaryhmät taas pursusivat huipputalenttia. 2015 kisojen tähtinä loistivat Ville Lastikka ja Rasmus Kainulainen. Ryhmässä oli myös muun muassa Oskari Heikkilä, Miska Mäkinen, Eemil Ukkonen, Otto Lehkosuo ja Santtu Pohjonen, joista on tullut pelipaikkojensa huippuja liigassa. Aaro Astala missasi kisat loukkaantumisen takia.
2017 vuoden mestarijoukkue oli kenties vieläkin kovempi. Justus Kainulainen, Joona Rantala ja Antti Suomela kolkuttelevat jo nyt A-maajoukkueen portteja. Ryhmästä löytyi myös Heikki Iiskolan, Eero Jalon, Eemeli Akolan ja Joonatan Kovasen kaltaisia huipputalentteja.
Kevään MM-kisoihin valmistautuvista ikäluokista ainakin Waltteri Vesterinen (TPS), Oliver Sillanpää (EräViikingit), Juuso Ahola (Karhut) ja Aki Karjalainen (LNM) ovat lyöneet aikuisten tasolla läpi. Heidän lisäkseen moni kisalippua havitteleva pelaaja on saanut pelaavan kokoonpanon roolin pääsarjajoukkueessa.
Miten Suomen nykyiset kisaikäluokat (2002 ja 2003) siis vertautuvat edeltäjiinsä, niin ikäluokan kärjen kuin leveydenkin osalta?
– Hyvä kysymys. Olen ollut jo Oulun ajoista Turulan Villen ja Rantalan Peten (voittivat MM-kultaa 2011) kautta lähellä prosessia, vaikka nyt olenkin ensimmäistä kertaa sisällä. Jotenkin tuntuu vaikealta verrata ”Hessun” kisaikäluokkiin. Jälkikäteen ymmärtää, että ne oli jäätäviä ikäluokkia. Samoin ysineloset, jossa oli Savosta, Saloa ja Kotilaista.
– Vaikea vielä tässä vaiheessa sanoa, kun pojat ovat niin nuoria. Viiden vuoden päästä se olisi helpompaa.
Yleisfiilistä Härmä kuvailee kuitenkin hyväksi. Edelliseen kahden vuoden takaiseen joukkueeseen verrattuna nykyryhmässä on enemmän liigassa ja Divarissa vastuuta saavia pelimiehen alkuja.
– Meillä on pallon kanssa todella taitavia jätkiä. He ovat käyneet pelaajapolun alhaalta asti läpi. Uskon, että se näkyy kisoissa kotikatsomoihin asti.
– Mutta uskallan tässä nyt siteerata meidän tiimissä vaikuttavaa Korhosen Stefania, joka oli mukana myös edellisessä tiimissä: nyt on selkeästi edellistä kisaikäluokkaa leveämpi kärki ja leveämpi taso, jos puhtaasti verrataan ikäluokkia samassa iässä.