Rakas urheilun kilpakumppanimme Ruotsi onnistui hiljentämään Helsinki Areena lauantai-illan huuman. Se palasi salibandyn miesten maailmanmestariksi seitsemän vuoden tauon jälkeen voittamalla Suomen 4-6.

Suomi johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 2-0. Tappion karvautta korostaa, että kyseessä oli monelle suomalaispelaajalle ainut mahdollisuus voittaa kultaa kotiyleisön edessä.

Analysoin seuraavaksi syyt Ruotsin voittoon painottaen näkökulman Suomen pelitapaan.

Suomen pelitavan kivijalka on maalinestopelaaminen. Finaalissa Ruotsia vastaan maalinestopelaaminen epäonnistui. Ruotsi pääsi tekemään viisi maalia ja yhden tyhjiin. Erityisesti se onnistui kolme kertaa tasaviisikoin nopeasta hyökkäyksestä.

Ensin ajassa 27.51 Kim Nilsson murtautui helposti läpiajoon Suomen hyökkäyspään vapaalyönnin jälkeen, kun puolustajat olivat liian leveällä. Suomen ykköskentän puolustusvalmius petti Eemeli Salinin menettäessä pallon laidassa. Ruotsi tasoitti pelin kahteen kahteen.

Sitten Suomen kolmoskenttä ajautui suurin piirtein kolmen pelaajan linjaan keskiviivalla, kun laidassa oli epäselvä tilanne. Ruotsi voitti pallon. Kevin Haglund ja Linus Nordgren pääsivät 2v1-hyökkäykseen, josta pallo ajautui Nordgrenille tyhjään maalin, johon mies osui ajassa 34.36. Länsinaapurin siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon lukemin 2-3.

Lopulta ottelu ratkesi hieman vastaavaan tilanteeseen minuutti ja 37 sekuntia ennen loppua. Peter Kotilainen puski vasemmassa laidassa tuplaukseen, menetti pallon ja Ruotsi pääsi kääntämään keskialueelta. Kotilaisella oli vielä mahdollisuus hidastaa puolustaja Tobias Gustafssonia. Jyväskyläläinen yritti kuitenkin voittaa tilanteen, mutta hävisi sen ja kaatui ulos tilanteesta. Juha Kivilehto joutui paikkaamaan. Hän oli kuitenkin aavistuksen myöhässä. Gustafsson ratkaisi maailmanmestaruuden Ruotsille 4-5-maalilla sijoituksella etualakulmaan.

Nämä kolme maalia tulivat Suomen hyökkäyspelin virheistä. Lisäksi 2-1-kavennuksessa ja 2-4-johtomaalissa Suomen oman alueen täyttö oli hidasta näennäisen karvauksen jälkeen ja miesten merkkaukseltaan epäselvää (ykkös- ja kakkosviisikko). Jälkimmäisessä Kivilehto ei nostanut riittävän rohkeasti kiinni maalintekijä Albin Sjögreniin. Kahdessa Ruotsin maalissa Suomella petti siis puolustuspeli kolmen hyökkäyspelivirheen lisäksi.

2-1-maali meni myös hieman helposti maalivahti Lassi Torisevalle etukulmaan. Ruotsin Jonathan Edlingille ei vastaavia virheitä tapahtunut. Ruotsi oli parempi maalivahtipelissäkin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012 kisojen. Toriseva ei vielä pystynyt aivan täyttämään Eero Kososen saappaita. Ehkä ensi vuonna sitten Sveitsin kisoissa.

Virheet kuuluvat peliin. Arvo-ottelussa niitä ei vain saisi tulla näin paljon erityisesti Suomen pelitavan mukaan. Varsinkin toisessa erässä Suomi antoi aivan liikaa nopeita ja ylivoimahyökkäyksiä Ruotsille, joka nousi 2-0-tappiosta 2-3-johtoon. Suomen hyökkäyspeli jäätyi verrattuna ensimmäiseen erään, jossa Suomi voitti toimittaja Jaakko Tiiran tilastoinnin mukaan huippupaikat 4-1. Toiseen erään tultiin kopista huonosti. Sikäli myöskään maajoukkueuransa lopettaneen Tatu Väänäsen läpiajoa ja kahta muuta huippupaikkaa ei pystytty käyttämään hyväksi.

Suomi ei saa siten hyökkäyspelistään puhtaita papereita. Ruotsi onnistui erityisesti toisessa erässä ja kolmannen erän alkupuolella ohjaamaan Suomen avauspelin laitaan, johon Ruotsi iski kovan paineen. Suomi ei päässyt riittävästi syvälle levittämään peliä, joka olisi avannut tiloja Ruotsin aluepuolustusta vastaan.

Koko kisojen Suomea vaivannut keskelle murtautumisen vaikeus tuli kohtalokkaalla tavalla esille, kun Suomi päästi liikaa maaleja. Hyökkäyspelin rakenteet varsinkin puolustusvalmiuden osalta eivät olleet maailmanmestaruuden arvoisella tasolla.

Ensimmäisen erän jälkeen Suomen hyökkäyspeli heräsi henkiin vasta kolmannessa erässä, kun Ruotsi siirtyi johtoon 2-4 kymmenisen minuuttia ennen loppua. Suomen valmennus siirtyi kahden kentällisen peluutukseen. Toiseksi viisikoksi se löi Kotilaisen, Justus Kainulaisen, Ville Lastikan, Kivilehdon ja Mikko Leikkasen. Ennakkoluulottomuudellaan viisikko tasoitti ottelun Kainulaisen kahdella maalilla vapaalyönnin jälkitilanteesta ja nopeasta hyökkäyksestä. Valitettavasti viisikko päästi vain ottelun ratkaisumaalin lopussa.

Koko kisojen ajan Suomen pelin suurimpia ongelmia oli ylivoimapeli. Suomi ei tehnyt yhtään maalia ylivoimalla edes selvästi heikompia maita vastaan. Tämä oli epäonnistuminen. Suomen pelitapaan kuuluu erikoistilanteista iskeminen.

Finaalissa ei ylivoimia vihelletty (vaikka olisi pitänyt). Lopussa Suomi joutui kuitenkin pelaamaan kuudella viittä vastaan, kun maalivahti otettiin pois tilanteessa 4-5. Suomi kykeni luomaan yhden kunnon maalintekopaikan puolustaja Janne Lammiselle keskelle. Kokenutta Lammista ei ole koskaan tunnettu erityisenä maaliruiskuna, vaikka hän maailmanluokan puolustaja onkin ollut. Sikäli oli erikoinen peluutusratkaisu, että ottelussa hattutempun tehnyt Justus Kainulainen ei päässyt lainkaan kentälle kuudella viittä vastaan esimerkiksi Lammisen tilalle.

Tiiran maalintekopaikkatilasto

Huippupaikat: 11-8 (1. erä 4-1, 2. erä 3-3, 3. erä 4-4)
Keskitasoiset paikat: 16-14 (1. erä 5-7, 2. erä 2-3, 3. erä 9-4)
Pienen todennäköisyyden yritykset: 20-32 (1. erä 6-12, 2. erä 5-9, 3. erä 9-11)

Maalien hyökkäysluonne

Suomi 2 pitkästä hyökkäyksestä, molemmat käytännössä vapaalyönnistä ja 2 nopeasta
Ruotsi 2 pitkästä hyökkäyksestä, 4 nopeasta (yksi niistä tyhjiin)

Viisikkojen tehotilasto

Suomi I -1 (1-2)
Ruotsi I 0 (1-1)
Suomi II 0 (2-2, viisikkoa muutettiin 2-4-tilanteessa)
Ruotsi II +1 (3-2)
Suomi III 0 (1-1)
Ruotsi III 0 (1-1)
Ruotsin viimeinen maali 5v6