Esa Jussila teki menestyksekkään uran Suomen maajoukkueessa, mutta on valmentajana profiloitunut Sveitsin väreissä. Videot ovat pyörineet käkikellomaan hyväksi myös Pohjois-Karjalassa, kun mies on palannut kotikonnuilleen. Haastattelimme Jussilaa marraskuussa puhelimitse ennen MM-kotikisoja.

Esa Jussilalle on kertynyt salibandyn miesten maailmanmestaruuskisoista kokemusta aimo läjä. Hän debytoi Suomen maajoukkueessa miesten MM-tasolla vuonna 2000 Oslossa, ja lunasti paikkansa joukkueessa myös kuusissa seuraavissa kisoissa Zürichiin 2012 saakka.

Matkaan mahtui myös kaksi MM-kultaa (2008 ja 2010) sekä kahdet kotikisat Helsingissä (2002 ja 2010). Tehoja maajoukkuepaidassa irtosi 127 pistettä 139 ottelussa.

Jussilalla on kokemus kaksista kotikisoista Suomen pelaajana. Miten on asian laita nyt, kun taas pelataan Helsingissä, mutta takissa on Sveitsin logo?

– Ei se herätä erityisiä tuntemuksia, Jussila kuittaa.

– Otteluiden aikana sitä pyrkii tietynlaiseen tilaan, jossa suorittaa ja keskittyy omaan juttuun. Pitää olla hereillä ja mahdollistaa omalla panoksellaan, että pelaajat pystyvät suoriutumaan mahdollisimman hyvällä tasolla.

Missä se mahdollisimman hyvä taso menee?

– Kun kuuluu tässä lajissa top 4:ään, on väärin ketään kohtaan lähteä tavoittelemaan muuta kuin maailmanmestaruutta. Jos se ei olisi tavoite, olisin väärässä työympäristössä. Emme ole suosikkeja, mutta näen, että meillä on realistiset mahdollisuudet.

”Olen nähnyt heidän kehittymisensä”

Pelaajauransa lopetettuaan Jussila hyppäsi suoraan mukaan Sveitsin maajoukkueen valmennusryhmään vuonna 2013, ja on kiertänyt siinä roolissa kaikki MM-kisat Göteborgista 2014 alkaen. Meneillään oleva Helsingin turnaus on Jussilalle neljäs valmentajana – ja siis yhteensä 11:s miesten MM-turnaus, johon hän osallistuu jonkin joukkueen jäsenenä.

Kun Jussila hyppäsi Sveitsin valmennustiimiin, käkikellomaan päävalmentajana toimi Petteri Nykky. Vaikka vetovastuu siirtyi ruotsalaiselle David Janssonille vuonna 2015, Jussila jatkoi ryhmässä.

– Koen sen hyvin voimakkaasti omaksi joukkueeksi. Se on suurin syy. Siihen on kasvanut tietyllä tavalla kiinni, Jussila kertoo.

– Parhaat esimerkit ovat, että kun vuonna 2004 menin itse Sveitsiin pelaamaan, muutama pelaaja on jo silloin pyörinyt kentän laidalla. Olen päässyt seuraamaan tiettyjä pelaajia ihan pienestä pitäen. Viimeisten kahdeksan vuoden aikana he ovat tulleet vihreinä maajoukkuetoimintaan, mutta ovat nyt isossakin roolissa. Olen nähnyt heidän kehittymisensä ihmisenä, pelaajana ja urheilijana.

Esimerkeiksi tällaisista pelaajista Jussila nimeää Tim Braillardin ja Claudio Laelyn. Braillardista hän kertoo muistavansa pienen pojan hymynaaman.

– Laely taas otti edustusjoukkueessa Sveitsissä ensimmäisiä askeleita, kun hänet laitettiin pelaamaan minun kanssani. Hän muistaa edelleen mainita, että kiva oli pelata, kun oli lukuisia hetkiä, jolloin sentteriä huutelin, että menepä Claudio keskelle, ja hän paineli munaravia paikalle.

Jussila ihmetteli omalla pelaajaurallaan ihmisiä, jotka olivat olleet esimerkiksi 10-15 vuotta joukkkueenjohtajana ja istuivat edelleen sitkeästi viikonloput pitkillä bussireissuilla. Nyt hän on päässyt elämään todeksi ne perusteet, jotka silloin kuuli syyksi taustaihmisten pitkään mukanaoloon.

– Siinä pysyy itsekin nuorena, kun kuuntelee nuorten juttuja – tai pysyy nuorena ainakin omassa päässä, marraskuussa 42 vuotta täyttänyt Jussila naurahtaa.

Hän on kiitollinen, että oppi Sveitsin-vuosinaan saksaa, jolla pystyy toimimaan valmennustehtävissä.

– Yläasteella olin opiskellut pienet pohjat, mutta puhumalla ja heittäytymällä oppii. Se on ollut kaiken kannalta todella hyvä juttu. Kun menin Sveitsiin aikanaan 2004, niin oli vain 2-3 joukkuekaveria, joiden kanssa pystyin puhumaan englantia.

Tilinteon hetki

Minä lähden Pohjois-Karjalaan
Vaihdan farkut verkkarihousuun
Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan

Leevi And The Leavingsin ikivihreä on monille tuttu. Jussila teki oman ”verkkarivaihdoksensa” keväällä 2017, kun Sveitsin vuoristot vaihtuivat Pohjois-Karjalan vaaramaisemiin.

– Aika aikaansa kutakin. Sitä maailmaa ennätti näkemään paljon. Perheen kanssa on helpompi olla kotimaisemissa kuin maailmalla. Lapsenkin kaveripiirit ynnä muut on helpompi rakentaa omalla kielellä, Jussila perustelee.

Hänellä on kaksi lasta: vanhempi on 9-vuotias ja nuorempi on syntynyt tänä vuonna.

Paluu Joensuuhun toi pyöritettäväksi myös perheyrityksenä olevan tilitoimiston.

– Vaikka olen sanonut, ettei minusta tule yrittäjää, niin täällä heilutaan ja hauskaa on, sanoo Jussila, joka jätti puhelinhaastattelun ajankohdallekin veto-oikeuden: ”Ellei silloin ole asiakkaita.”

Arkeen ei salibandy sovi

Jussila iski Salibandyliigassa runkosarjassa 287 pistettä 197 ottelussa ja pudotuspeleissä 54 pinnaa 55 ottelussa.

Hän sai vuosituhannen alussa neljällä peräkkäisellä kaudella SM-mitalin, kolme Josbassa ja yhden Oilersissa, vaikka Suomen mestaruus jäikin uupumaan. Jussila oli mukana myös, kun Josba pääsi pelaamaan liigafinaaleja 2002 ja 2003 hurmoksellisen kotiyleisön edessä Mehtimäen jäähallissa.

Nykyisin Josba pelaa Divaria, ja Jussila piipahtaa kasvattajaseuransa nykyisen edustusjoukkueen peleissä jokusen kerran kaudessa.

– Usein vain Divarin pelit ovat viikonloppuna ja samaan aikaan pelataan Sveitsin liigaa, jossa minulla on työvastuu tehdä videoanalyyseja. Mutta pyrin kyllä seuraamaan Josban otteluita silloin tällöin. Jos ei muuten, niin teksti-tv:n kautta.

Jussila kertoo, että tällä hetkellä hänen ainoa kosketuksensa salibandyyn on Sveitsin maajoukkueen valmennustehtävien kautta. Muulla tavoin hän ei ole mukana.

Ei liene yllätys, että seuravalmennukseenkin häntä on houkuteltu, mutta kysyjät ovat joutuneet tyytymään ei-vastaukseen.

– Ajatus ei ole muuttunut. Arkisalibandyn tekemiseen ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta eikä tarvittavaa poltetta. Ikinä ei pidä sanoa mihinkään ei koskaan, mutta tällä hetkellä se on täysin mahdoton kuvio yrittämisen ja perhe-elämän rinnalla.