Tatu Väänäsen, 38, maajoukkueura päättyi hävittyyn MM-finaalin, konkaripuolustaja paljasti ottelun jälkeen Ilta-Sanomille.
– Puhuin tästä jätkille ensimmäisen kerran lämpöleirillä ennen kisoja. Mutta en halunnut tästä mitään otsikoita aikaisemmin. Koen, että tämä on hyvä paikka jättää nämä kentät, Väänänen kertoi Ilta-Sanomille.
Pohjois-Karjalasta maajoukkueen luottoratsuksi ponnistanut puolustaja debytoi MM-tasolla vuonna 2004. Suomen ensimmäinen MM-kulta Prahassa 2008 jäi kokematta loukkaantumisen takia. Kolme viimeisintä (2010, 2016, 2018) Väänänen oli voittamassa. Hän toimi Suomen kapteenin vuosien 2014 ja 2016 MM-kisoissa.
– Olen pohtinut tätä päässäni jo jonkin aikaa. Tämä ratkaisu tuntui parhaalta. Olen ollut paljon reissussa, ja perheessä on kolme lasta. Tuntuu, että he kaipaavat isää koko ajan enemmän ja enemmän. Vaimolta tämä on vaatinut paljon ponnistuksia, Väänänen jatkoi.
Dynaaminen puolustaja edusti Suomea kaikkiaan 168 maaottelussa. Sadan pisteen rajan hän puhkaisi Helsingin kisoissa. Kaikkien aikojen suomalaispuolustajiin luettavan Väänäsen pistesaldo Suomi-paidassa kirjataan muotoon 28+73=101.
– Tuntuu, että olen antanut maajoukkueelle sen, mitä pystyn antamaan. Antaa muiden kovien jätkien jatkaa maajoukkueessa.