Esa Jussila ei jatka Sveitsin maajoukkueen valmennusryhmässä. Vuonna 2013 alkanut rupeama päättyi Helsingin MM-kisoihin.
Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen. Jussila vahvisti tiedon Pääkallolle.
– Salibandy jää toistaiseksi tauolle. Niin monta vuotta olen ollut mukana, että nyt on oikea hetki ottaa breikki, hän viestitti.
Jussila ehti toimia Sveitsin maajoukkueen valmennustiimissä neljät MM-kisat. Niistä palkintokaappiin tarttui kaksi MM-pronssia.
Pelaajana Jussila oli voittamassa muun muassa Suomen kahta ensimmäistä maailmanmestaruutta.
MM-kisojen aikana julkaistussa Pääkallon haastattelussa Jussila kertoi sekä pitkästä työsuhteestaan Sveitsin maajoukkueeseen että nykyisestä asettumisestaan takaisin kotiseudulle Joensuuhun.