Salibandyliiton tulos painui pakkaselle – osallistumismaksuihin suunnitellut korotukset

Sarjamaksuihin tulee ensi kaudeksi korotus. Turnauksia pelaavalle joukkueelle vaikutus on muutaman kympin. Kuva: Salibandy.fi

Sarjamaksuihin tulee ensi kaudeksi korotus. Turnauksia pelaavalle joukkueelle vaikutus on muutaman kympin. Kuva: Salibandy.fi

Vuoden 2021 taloudellinen tulos koko Salibandyliiton osalta oli noin 180 000 euroa alijäämäinen, selviää Salibandyliiton välittämästä hallitustiedotteesta.

Tuloksessa on huomioitu joulukuussa Helsingissä pelattujen MM-kisojen taloudellinen tulos, joka oli viime vuoden osalta lähes 400 000 euroa ylijäämäinen.

Tilinpäätöksen, taseen ja vuosikertomuksen vahvistaa liiton valtuusto  varsinaisessa kokouksessaan 23.4.2022.

Joukkueille muutama kymppi lisää

Salibandyliiton sarjojen osallistumismaksut ja ilmoittautumisaikataulut kaudelle 2022–23 on hyväksytty. Hallitustiedotteen mukaan maksuissa palataan tasoon ja hintaluokkiin, jotka hallitus ehti ennen koronapandemiaa vahvistaa kaudelle 2021-22.

Nousua turnausmuotoisiin sarjoihin tulee noin 20-30 euroa. Korotusta perustellaan kustannusten, ennen muuta salivuorojen hintojen, nousulla.

Salibandyliiton hallitus hyväksyi pääsarjojen sarjamääräykset ja lisenssiehdot ehdollisena. Sarjamääräykset käyvät vielä F-liigan naisten sarjan johtoryhmässä ja miesten Divarin kehitysryhmässä sekä lisenssiehdot edellä mainittujen lisäksi F-liigan miesten sarjan johtoryhmässä.

Salibandyliitto on sitoutumassa urheilun keskitettyyn vakavia eettisiä rikkomuksia koskevaan kurinpitojärjestelmään. Siitä voi lukea lisää esimerkiksi tästä Helsingin Sanomien artikkelista. Lopullisesti asian päättää liiton valtuusto huhtikuussa.

Hallitustiedotteessa on kirjattu hallituksen päättämät ja käsittelemät asiat ikään kuin ranskalaisilla viivoilla, joten kovin syvää kuvaa niistä ei tällä perusteella saa.