Pirkanmaalla liikehdintää – KrP-kolmikko siirtyy Koovee-paitaan

Mikko Santanen siirtyy Kooveeseen. Kuva: Esa Takalo

Mikko Santanen siirtyy Kooveeseen. Kuva: Esa Takalo

Mikko Santanen (s. 2000), Lauri Tynkkynen (s. 2000) ja Sami Savolainen (s. 2000) pelaavat ensi kaudella Divaria Tampereen Kooveessa. Kaikkien pelaajien sopimukset ovat kaksivuotisia.

Santanen on pelannut liigassa kolmella kaudella 81 peliä (5+5) KrP:ssa. Kahdelta viime kaudelta on kertynyt palkintokaappiin myös mitalit, sillä KrP oli hopealla menneellä kaudella ja sitä edellisellä kaudella pronssilla.

Savolainen on pelannut liigaa KrP:ssa jo kuudella kaudella, mutta lopullinen läpimurto on tekemättä. Liigapelejä on kertynyt kaikkiaan 105 (8+9). Savolainen on ollut juhlimassa seuran kaikkia SM-mitaleita, joista kaksi on pronssisia ja yksi hopeinen.

Tynkkynen debytoi menneellä kaudella liigatasolla. Pienessä roolissa ollut pelaaja kerrytti itselleen neljä ottelua ja oli mukana hopeaa voittaneessa joukkueessa.