Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Heidän pitää tietää mitä he ovat tekemässä – tai ainakin yrittää

12.10.
2022
Pääkirjoitus

Salibandyn peliaika uhkasi kaventua ja prosessi jätti kysymysmerkkejä ilmoille. Kuva: Esa Jokinen

Salibandyn mahdollisten isojen sääntömuutosten osalta otettiin jälleen jonkin sortin aikalisä. Isoja muutoksia lajin sääntöihin ei olla linjaamassa ainakaan kahteen vuoteen.

Prosessista on jäänyt halju ja vähän ikäväkin kuva. Kuten aiemmassa haastattelujutussa ilmeni, kehityskulku taustalla meni jokseenkin näin:

Kokonaisuus muutoshalun takana on mutkikas, mutta lyhyesti käytynä se menee näin: IFF tai osa IFF:ää innostui vuoden 2017 Wroclawin World Gamesien kokeiluista, joissa joukkueissa oli mukana supistettu kokoonpano ja ottelut pelattiin 3×15 minuutin peliajalla.

Vuonna 2018 se teki strategiatyötä vuosille 2021-32. Yhtenä pontimena oli se, että salibandyn aiempi unelma olympiapaikasta oli kuivunut tai vähintäänkin kuivumassa kasaan. Vuoden 2018 MM-kisojen yleiskokoukseen tuotiin jo ehdotus lyhyemmästä peliajasta ja kokoonpanojen supistamisesta. Suomi ja Ruotsi isoina maina kuitenkin lykkäsivät päätöksentekoa vedoten siihen, että muutoksia oli testattu liian vähän.

Korona toi oman ongelmansa testaukseen, mutta sitä kuitenkin testattiin isommissa piireissä ainakin Suomen Cupissa 2019-20, U19-naisten MM-kisoissa 2021, MM-karsinnoissa ja vielä 2022 World Games -turnauksessa. Tarkoituksena oli kerätä dataa ja mielipiteitä muutoksen taakse.

Kuitenkin testien, datan ja muiden seikkojen perusteella muutosehdotukset keräsivät vankkaa vastustusta muun muassa ja eritoten Suomessa.

On ongelmallista, että muutos oltiin valmiita tekemään alunperin ilman minkään sortin testauksia. Koko Future of Floorball -kampanja oli kaikkinensa hyvin erikoinen. Se toteutettiin 2018 lähtien kyselytutkimuksesta, jossa vastaukset vaihtelivat 3×12 minuutin peliajoista nykyiseen 3×20 minuutin -muotoon. Muutenkin kysely kertoi lähinnä lajin suurista eroista eri maiden välillä.

Se, että perusteena muutokselle oli Wroclawin World Games -turnaus on aika erikoinen lähtökohta sille ajatukselle, että maiden välistä tasoeroa kavennetaan tai tehdään muitakaan lajia kehittäviä muutoksia. Turnauksessa oli mukana vain kuusi maata, ja oikeastaan lähinnä lajin huippumaita Puolaa ja Yhdysvaltoja lukuunottamatta. Pelejä pelattiin yhteensä 11.

Lajin päättäjien pitäisi pystyä erottamaan näin isoja asioita toisistaan ja tehdä päätöksiä lajin tulevaisuudesta tietoon perustuen. Kun tulevaisuutta on muutenkin hankala ennustaa niin oma fiilispohja on todella huono lähtökohta tehdä isoja päätöksiä. Jäi kuva, että Wroclawin hyvä tunnelma ajoi edelle, kun mietittiin lajin isoja tulevaisuudenkuvia.

Nyt kun tietoa on kerätty niin se ei ole vastannut sitä ajatusta, mikä oli alunperin peliajan lyhentämisen tai kokoonpanojen supistamisen kautta olisi pitänyt saada. Ehdotus peliajan lyhentämisestä jopa 25%:lla on todella radikaali. Se kuulostaa nimenomaan fiilispohjaiselta ratkaisulta.

Ja totta kai vasta-argumenteissakin on tunnetta mukana, kun ei haluta muuttaa lajin fundamentaalisia asioita, kuten peliaikaa. Jos kuitenkin lähdetään tekemään isoja muutoksia lajin dna:han niin pitäisi olla selkeästi perusteltua, miksi uusi asia on parempi kuin vanha.

Toki laji on jossain määrin alhossa ja sitä on syytä kehittää ainakin joiltain osin. Eri asia on kehittämisen motiivi ja motiivista kumpuavat ratkaisut. Nyt oli jo etukäteen päätetty, että tällaiset asiat tulee muuttaa, mutta ei oikeasti tiedetty mitä vaikutuksia niillä on tai tulee olemaan.

Sitten on tietysti se, että laji on pienemmissä maissa eri haasteiden edessä kuin vaikkapa Suomessa tai Ruotsissa. Niiden maiden osalta peliaikojen supistaminen tai kokoonpanojan pienentäminen voivat olla loogisia ratkaisuja. Eri asia on se, että onko niin kaukaa takamatkalta tulevien maiden pakko olla heti mukana lajin kansainvälisessä kärjessä eli MM-kisoissa?

Ja tiedän, että kisojen sisällä on nytkin jo isoja tasoeroja. Miksei voitaisi ajatella vaikka jopa niin, että olisi pelimuodoltaan kevyempi salibandy, josta voisi nousta isojen poikien ja tyttöjen leikkeihin mukaan?

Oletetaan, että olisi yleisluontoisesti B-lisenssitason maajoukkueet, jotka voisivat sitten pelata alkuun maaotteluita vaikka jopa 4vs4 ja 3×15 minuuttia peliajalla ja pienemmillä kokoonpanoilla ja mahdollisesti pienemmillä kentillä? Kun on osoittanut tasonsa alemmalla tasolla niin voi nousta ”A-tason salibandyn” mukaan tai olla nousematta, jos homma ei lähde kehittymään. Nyt on ihan hyvä päätös, että 3vs3 tuodaan pelimuotona perinteisen salibandyn rinnalle.

Näkyvyyteen liittyvät seikat ovat sitten toinen asia. Se on asia, jonka suhteen kamppaillaan isoissa ja pienissä salibandymaissa. Jokseenkin väittäisin, että nyt nostetut sääntömuutokset eivät tätä ongelmaa ratkaisisi. Sen sijaan lajin hyviä elementtejä olisi syytä korostaa markkinoinnillisesti. Radikaalit muutosehdotukset antavat kuvan siitä, että laji ei ole kovin kummoinen tuote tällä hetkellä, eikä sitä nyt ihan 3×20 minuuttia jaksa katsoa.

On vielä yksi asia mikä on jäänyt vähän paitsioon koko keskustelussa. Suhmurointi ja läpinäkyvyys. Aiemmin pääkirjoituksessa viittasin päätöksenteon avoimuuteen, ja sen osalta mentiin metsään. Vielä kun Pääkallon tietojen perusteella eräs merkittävä tshekkiläinen vaikuttaja on yrittänyt pönkittää omaa asemaansa pienten maiden silmissä saavuttaakseen sitä kautta hyvän aseman ottaa puheenjohtajan palli haltuunsa puheenjohtaja Tomas Erikssonin jäätyä pois kautensa jälkeen. Hän on siis ajanut vahvasti aiemmin mainittuja muutosehdotuksia.

Yksittäisen henkilön pelailu lajin tulevaisuudella on todella likaista. Näin valtaviin muutoksiin ei toisaalta pitäisi pystyä vaikuttamaan henkilökohtaisilla ambitiolla, mutta kaiketi sekin kertoo jotain lajista.

Avoimuudesta puhuttaessa on hyvä huomata, että Suomessa asiaan on otettu paljonkin kantaa, ja reippaasti omalla nimellä ja naamalla. Suomessa on nimenomaan käyty keskustelua lajista ja sen tulevaisuudesta. Se ei ole itsessään muutosvastarintaa, että suhtaudutaan radikaaleihin ehdotuksiin kriittisesti. Kriittisellä tarkastelulla ja avoimuudella niin mielen kuin keskustelun osalta laji voi kehittyä ja kasvaa.

Somekeskustelijoilla voi olla tunteetkin pinnassa, mutta päättäjien pitää tietää mitä he ovat tekemässä.

Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen