Salibandyliitto julkaisi hallitustiedotteen – Suomi hakee naisten MM-kisoja 2027

MM-kisat pelattiin viime syksynä Ruotsin Uppsalassa. Kuva: perwiklund.se

Salibandyliitto kertoi perjantaina hallitustiedotteessa mm. siitä, että Suomi hakee naisten MM-kisoja 2027.

Salibandyliiton hallitus piti lokakuun lopulla Tampereella seminaarikokouksen, jossa toiminnanjohtajan kuukausikatsauksessa todettiin ajankohtaisia salibandyyn liittyviä asioita.

Tiedotteen lopussa kerrottiin, että kokouksessa keskusteltiin ja linjattiin tulevien arvokisojen hakemisesta. Suomi valmistautuu hakemaan naisten MM-kisoja 2027.

Kokouksessa hyväksyttiin myös aikaisemmin tullut tieto, että salibandy osallistuu SM-viikolle 2023 esitetyllä 3 vs 3 -peliformaatilla.

Esillä oli myös paljon puhututtanut aihe salibandyn peliajan lyhentämisestä. Kokouksessa keskusteltiin Future of Floorball -projektin jatkovalmisteluista kansallisella tasolla. Mikäli IFF:n yleiskokous tekee 12.11.2022 IFF:n hallituksen esityksen mukaisen päätöksen, valmistellaan seuraavaan hallituksen kokoukseen suunnitelma, kuinka Suomi aikoo edistää pelin laaja-alaista kehittämistä.

Muita kohtia olivat esimerkiksi toimenpiteet pelaaja- ja joukkuemäärien kasvattamiseksi sekä erotuomaripäällikön katsaus erotuomaritilanteesta.

Lisäksi kokouksessa päätettiin Suomen edustajien järjestyksestä uusiutuvaan Champions Cup -järjestelmään syksystä 2023 alkaen. Ranking on: 1. Suomen mestari, 2. Suomen Cupin mestari. Jos em. joukkueet ovat yksi ja sama tai ilmaantuu kieltäytymisiä, seuraavina järjestyksessä ovat F-liigan 2. sijoittunut, 3 sijoittunut jne.

Hallituksen seuraava kokous pidetään torstaina 24.11.2022.